Siirry sisältöön

Tasa-arvoinen avioliittolaki askel hyvään

Kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista oli tervetullut ja kannatan sitä lämpimästi. Aloitteessa esitetään, että myös samaa sukupuolta olevilla olisi mahdollisuus solmia keskenään avioliitto. Lainsäädäntöämme on korjattava, jotta ihmiset ovat lain edessä yhdenvertaisia. Seksuaalinen suuntaus ei saa määritellä ihmisen oikeuksia.

Aloitamme tänään eduskunnassa kansalaisaloitteen käsittelyn. On tärkeää, että saisimme lakimuutoksen yhdenvertaisesta oikeudesta avioliittoon tehtyä tämän eduskunnan aikana. Kansalaisaloite menee lakivaliokunnan käsittelyyn. Lakivaliokunta päättää, miten se aloitteen kanssa etenee. Valiokunta voi päättää, meneekö asia edelleen täysistuntoon äänestettäväksi vai ei. Toivottavasti näin käy ja sen eteen teen työtä.

Lakimuutos on tärkeä monella tapaa. Itselleni on kyse siitä, että haluan jättää Suomen tuleville sukupolville sellaisena, että kaikilla ihmisillä on hyvä asua, elää ja halutessaan yhdenvertaisesti solmia avioliitto ja perustaa perhe. Ihmiset ja perheet ovat erilaisia mutta samanarvoisia.

Matkalla kohti tasavertaista avioliittolakia ja siitä käytävässä keskustelussa on viisautta osoittaa ymmärrystä ja kunnioitusta eri tavalla ajattelevia kohtaan. Hyvä myös puhua siitä, mikä on tasa-arvoisessa avioliittolaissa tavoitteena.

Tasa-arvoinen avioliitto asettaisi kaikki avioparit oikeudellisesti tasavertaisiksi. Lain myötä tarve erotella ihmisiä rekisteröityihin puolisoihin ja aviopareihin poistuisi. Suomi on ainoa pohjoismaa, jossa ei ole vielä tasa-arvoista avioliittolakia.

Laki sujuvoittaisi myös saman sukunimen ottamista. Tällä hetkellä parisuhteensa rekisteröivä pari joutuu erikseen anomaan maistraatilta samaa sukunimeä.

Kaikilla suomalaisilla on jo nyt adoptio-oikeus yksin – seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Tasa-arvoinen avioliittolaki mahdollistaisi samaa sukupuolta olevalle parille oikeuden hakea adoptiota yhdessä. Ei ole kenenkään etu, että nykyisin toinen joutuu adoptoimaan ensin yksin ja toinen sitten adoptoi kumppaninsa lapsen. Lapsen edun mukaista on, että molemmat hänen kanssaan arkea elävät henkilöt voivat tulla lapsen vanhemmiksi yhtä aikaa.

Avioliitto-käsitteen laajentamisen myötä väestörekisteristä, erilaisista henkilörekistereistä ja muista vastaavista voidaan poistaa rekisteröidyn parisuhteen kategoria. Seksuaalivähemmistöjen edustajien ei näin tarvitse enää tuoda epäsuorasti esille seksuaalista suuntautumistaan siviilisäätyä kysyttäessä.

Erilaiset perheet ovat arkipäivää. Tuhannet suomalaiset lapset elävät sateenkaariperheissä. Tutkimusten mukaan perheiden suurimpia haasteita on ympäröivän yhteiskunnan asennoituminen. Tasa-arvoinen avioliittolaki antaisi sateenkaariperheiden lapsille, heidän vanhemmilleen ja heidän lähiympäristölleen tärkeän viestin siitä, että kaikki perheet ovat yhtä arvokkaita.

Avioliitossa on kyse kahden ihmisen tahdosta sitoutua toisiinsa. Tämän oikeuden laajentaminen koskemaan kaikkia ihmisiä on tärkeä askel hyvään ja teko myös avioliiton puolesta.