Siirry sisältöön

Palvelustrategia ja palvelualoite kuntien velvoitteiksi – palvelusetelillä hoitotakuu toimimaan

tiedote 26.2.2014
julkaisuvapaa: heti

Kokoomuksen kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaoston puheenjohtaja Sari Sarkomaa kannustaa hallitusta kehittämään kuntien välineitä palveluiden kustannustehokkuuden ja laadun varmistamiseksi. Sarkomaa pitää välttämättömänä, että uudessa kuntalaissa säädettäisiin kunnille velvoite laatia palvelustrategia: ”Jos ja kun haluamme pitää kiinni palvelutuottajien moninaisuudesta, tarvitsemme palvelustrategian tuomaan ennakoitavuutta. Palvelustrategia olisi tärkeä niin kunnan itse tuottamien palveluiden kehittämisen kuin yritysten kannalta”, Sarkomaa toteaa.

Sarkomaan mukaan myös palvelualoite on perusteltua säätää kuntien velvoitteeksi. Palvelualoitteen myötä kuntien palveluiden järjestäminen tulisi läpinäkyvämmäksi ja kannustaisi palveluiden laadun kehittämiseen sekä yrittäjyyteen. Tästä hyötyvät kaikki kuntalaiset.

Sarkomaa peräänkuuluttaa rakenneratkaisujen rinnalle tehokkaita keinoja vahvistaa peruspalveluja. Sarkomaan mielestä varteenotettava mahdollisuus on palvelusetelin käytön laajentaminen varmistamaan hoitotakuun toteutumista. ”Jos kunta ei kykene tarjoamaan lain määräajassa perusterveydenhuoltoa, olisi kunnalla velvoite antaa palvelutarvitsijalle palveluseteli. Näin terveyskeskusjonot ja pitkät odotusajat suunterveydenhuoltoon saataisiin tehokkaasti purettua. Tämä jarruttaisi myös kasvussa olevia terveyseroja. Nykytilanne, jossa kolmas osa suomalaisista odottaa viisi viikkoa tai enemmän on säädösten vastainen. Pitkät jonot tulevat kalliiksi – oikea-aikainen hoito säästää terveyttä ja euroja”, Sarkomaa muistuttaa.

”Hallituksen on kiireellisesti luotava valtakunnallinen ratkaisu kuntapalveluiden kustannusten ja tuottavuuden läpinäkyvyyden toteutumisesta, jotta palveluiden tuotantotapoja voidaan vertailla laadun ja kustannusten osalta. Työ palveluiden laatukriteereiden ja laaturekisterin luomiseksi on laitettava pikimmiten vauhtiin”, Sarkomaa toteaa.

Lisätietoja: Sari Sarkomaa 050 511 3033