Siirry sisältöön

Sarkomaa: Vanhemmat ryhdistämään kouluruuan syömistä

tiedote 12.8.2014
julkaisuvapaa

Kokoomuksen kansanedustaja ja Opetushallituksen johtokunnan puheenjohtaja Sari Sarkomaa peräänkuuluttaa koululaisten vanhempia ryhdistämään lasten kouluruokailua. Sarkomaa muistuttaa, että Opetushallituksen tutkimusten mukaan Etelä-Suomessa vain 46 prosenttia 7-9 luokkalaisista syö päivittäin kouluruuan.

”Lapsiemme hyvinvoinnin, ravitsemuksen ja oppimisen kannalta on olennaista, että jokainen lapsi syö terveellisen aterian koulussa. Ilman meidän vanhempien ryhtiliikettä sekä nykyistä parempaa kodin ja koulun yhteistyötä tämä tavoite ei toteudu”, kansanedustaja toteaa.

Vanhempien tehtävänä ja päävastuulla on kertoa lapsille, miksi koululounas on tärkeää syödä joka päivä ja että ruoka on todella syötävä. Kouluruuan pitäisi antaa 1/3 lapsen päivittäisestä ravintosisällöstä. ”Lapsen jaksamisen kannalta ja monesti myös koko kouluyhteisön kannalta seuraukset ovat ikävät, mikäli koululounas jää väliin. Nälkäinen lapsi ei opi, eikä jaksa keskittyä”, Sarkomaa muistuttaa.

Moni lapsi syö terveellisen kouluruuan sijaan makeisia ja juo sokerisia virvoitusjuomia, joita pahimmassa tapauksessa voi ostaa suoraan koulusta automaatista. Monen koulun käytävällä tikittääkin kansanterveydellinen aikapommi. Epäterveellinen, energiapitoinen ruokavalio yhdistettynä liikkumattomuuteen aiheuttaa monenlaisia terveysongelmia yhä nuoremmille.

”Mitä vaikeammat taloudelliset ajat, sitä tärkeämpää on pitää perusasiat kunnossa. Kouluruuan mielekkyyden eteen tehtyä sitkeää työtä eikä kouluruuan tasoa ole varaa vaarantaa. Riskinä on, että yhä useampi lapsi jättäisi koululounaan syömättä. Jokainen meistä tietää, mitä se merkitsisi ja maksaisi myöhemmin esimerkiksi erilaisten terveyshaittojen muodossa”, Sarkomaa alleviivaa.

Asian tärkeyttä korostaa se tosiasia, että yhä useammalle lapselle kouluruokailu on päivän ainoa mahdollisuus syödä lämmin ateria. ”Suomalainen innovaatio, maksuton kouluruoka, on ollut ylpeydenaiheemme jo yli 60 vuotta. Jos kouluruokaa ei olisi, pitäisi se nyt keksiä. Niin tehokas täsmäkeino se on edistämään paitsi lasten hyvinvointia ja oppimista että myös kaventamaan terveyseroja. Olennaista on oivaltaa, ettei kouluruoka auta, jos lapsi ei sitä syö”, Sarkomaa sanoo.

Lisätietoja:

Sari Sarkomaa
+358 50 5113033

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.