Siirry sisältöön

Sarkomaa vetoaa ministeri Tiilikaiseen: Verkkokalastuskielto laajennettava heinäkuulle – kuuteille kasvuaikaa

Tiedote 12.4.2016
julkaisuvapaa heti

Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskunnan eläinsuojeluryhmän jäsen Sari Sarkomaa kirittää ministeri Tiilikaista (kesk.) ja koko hallitusta tehokkaampiin toimiin saimaannorpan pelastamiseksi sukupuutolta. Sarkomaa pitää välttämättömänä, että hallitus laajentaa verkkokalastuskiellon heinäkuun loppuun ja suojelualueen kattamaan kaikki saimaannorpan pesimisalueet. Näin annetaan kuuteille elintärkeää lisäaikaa kasvaa ja vahvistua. Asia on ajankohtainen, koska nyt voimassa olevat ”norppa-asetukset” ovat umpeutumassa.

- Saimaannorppa on maailman uhanalaisin hylje. Norppaamme uhkaavat kalanpyydyskuolleisuus, ilmaston lämpeneminen sekä kannan pieni koko ja pirstoutuneisuus. Tehokkainta on puuttua kalanpyydysten aiheuttamaan uhkaan vapaaehtoisin ja lakisääteisin rajoituksin, Sarkomaa vetoaa vastuuministeriin.

- Verkkokalastuskiellon laajentamiselle heinäkuun loppuun on selkeät perusteet. Kuuttien kalanpyydyskuolleisuus on siirtynyt heinäkuulle, ja kuuttien kokonaiskuolleisuus kalanpyydyksiin suhteessa kannan kokoon ei ole oleellisesti vähentynyt, Sarkomaa toteaa.

Sarkomaan kannattamaa laajennusta on ehdotettu ennen viime joulua julkaistun Saimaannorppa ja kalastus -seurantaryhmän raportin useissa eriävässä mielipiteissä mm. Metsähallituksen ja Itä- Suomen yliopiston ja luonnonsuojelujärjestöjen edustajat. Raportin toimenpide-esityksistä verkkokalastuskiellon laajentaminen heinäkuulle puuttui.

Seurantaryhmän raportti sisältää Sarkomaan mukaan myös kannatettavia esityksiä. Hän pitää kannatettavana esitettyä ratkaisua, jossa erilliset asetusalueet yhdistetään ja valvontaa tehostetaan. Samoin kokoomusedustaja kannattaa esitystä kalastusrajoitusalueen laajenemisesta nykyisestä.

Sarkomaa muistuttaa, että Itä-Suomen yliopisto ja Metsähallitus, joilla on paras tutkimustieto norpan esiintymisestä ja yksilöiden liikkumisessa, esittivät työryhmälle rajausehdotuksen, jossa poikaspesien ympärillä sovellettava turvasäde olisi raportin esitystä laajempi.

- Tavoitteena on estää kuuttien verkkokuolemat norpan lisääntymisalueella, joten jo olemassa olevien pesäpaikkojen jättämistä rajauksen ulkopuolelle ei pitäisi hyväksyä, sanoo Sarkomaa.

- Hallitusohjelmaan kirjattiin, että saimaannorpan suojelu varmistetaan yhdessä paikallisen väestön ja tahojen kanssa. Suomalaisille ja Saimaan alueen asukkaille osoitetut kyselyt osoittavat, että selvä enemmistö haluaa tehostaa saimaannorpan suojelua ja tiukentaa kalastusrajoituksia, kansanedustaja päättää.

Lisätietoja:

Sari Sarkomaa
050 511 3033