Siirry sisältöön

Kokoomuksen kansanedustajat Mäkelä ja Sarkomaa: Uudenmaan syrjintä soten valmistelussa on järjetöntä

TIEDOTE 16.5.2017

Julkaisuvapaa heti
Kokoomuksen kansanedustajat ja valtiovarainvaliokunnan jäsenet Outi Mäkelä ja Sari Sarkomaa pitävät välttämättömänä, että Uudenmaan maakunnan sote-palveluiden uudistuksen valmistelu turvataan osoittamalla sille tarvittavat ja muihin maakuntiin verrattuna oikeudenmukaiset resurssit.
Edustajat vaativat selkeät kriteerit sote-valmistelurahojen jakoon. Väestöperusteisuus on heidän mukaansa rahanjakokriteerinä kirjattava tulevaan lisäbudjettiin ja pidettävä mukana jatkossakin.

Valtion talousarvion rahoitus väliaikaisten toimielimien ja ICT:n valmisteluun on jaettu 3.5.2017 pieniä maakuntia suosien. Uusimaa saa rahaa noin nyt 1 euron per asukas väestöosuuksien perusteella, kun pienemmät maakunnat saavat 3 euroa per asukas. Tämä käytäntö ei edustajien mukaan voi jatkua.

“Ministeri Rehula myönsi Helsingin Sanomien haastattelussa 12. toukokuuta, että Uusimaa on uudistuksen yksi häviäjistä, ja että väkirikkaat maakunnat joutuvat tiukimmille. Asiaa ei voi sivuuttaa. Totuus on, että jos sotea ja valinnanvapautta ei saada toimimaan Uudellamaalla, niin ei sitten missään. Vielä on aikaa korjausliikkeelle. Rahoitusta on jaettava maakunnille suhteessa väestömäärään. Metropolialueen erityislaatuisuus on nähtävä, kun sotea tehdään”, he vaativat.
Kansanedustajat näkevät myös valinnanvapauspilotteihin kohdennettavan 100 miljoonan euron määrärahan jaon ongelmallisena ja ensisijassa pienten maakuntien näkökulmasta rakennettuna.

”Hallituksen tulee katsoa yhdessä Uudenmaan kanssa alueelle sopivat kriteerit, joilla valinnanvapauspilotit saadaan myös Uudellamaalla käyntiin. Pilottien kohteiksi on kaavailtu alueita, kuntia tai kuntayhtymiä, joiden yhteenlaskettu asukasluku on vähintään 80 prosenttia maakunnan asukasluvusta. Sosiaali- ja terveysministeriö on linjannut, että erityisperustein alueen kattama asukasluku voi olla 50 prosenttia maakunnan asukasluvusta. Vaikka pilotteihin kohdentuu mielenkiintoa, aikataulu ja väestökattavuuden vaade tekevät niiden käynnistämisestä Uudellamaalla mahdottomia. Kriteerit, jotka saattavat toimia pienissä maakunnissa eivät sovi Uudellemaalle”, edustajat toteavat.

Edustajat painottavat, ettei Uuttamaata tule syrjiä. Prosentuaalinen väestökattavuuden vaatimus on heidän näkemyksensä mukaan aivan liian korkea.

”Jos pilotit viedään nyt linjatuilla kriteereillä, on se tapa kanavoida 100 miljoonaa pieniin maakuntiin. Sote-uudistuksen aikataulu ei mahdollista viivästyksiä ja tärkeää on, että valmistelutyö saadaan täyteen vauhtiin kaikkialla”, Mäkelä ja Sarkomaa summaavat.

 

Lisätietoja:

Outi Mäkelä:
09 432 3181
Sari Sarkomaa:

09 432 3033