Siirry sisältöön

Neuvolat innostamaan perheitä lukemaan lapsille

On huolestuttavaa, että vain neljäsosa suomalaisvanhemmista lukee usein lapsilleen. Perusta lukuharrastukselle ja -taidolle luodaan varhaislapsuudessa, siksi vanhemmille on tärkeä

antaa tukea ja tietoa lukemisen hyödyistä jo ennen lapsen syntymää. Vanhempien ja muiden läheisten, kuten isovanhempien, merkitys lapsen lukutaidolle on ratkaisevinta ennen kuin lapsi oppii itse lukemaan. Siksi neuvoloiden tehtäväksi olisi viisasta vahvistaa vanhempien ja lasten läheisten aikuisten innostaminen ja kannustaminen lukemaan lapselle.

Muista Euroopan maista ainakin Saksassa ja Iso-Britanniassa pidetään huolta siitä, että vanhemmat saisivat tietoa, ohjeita ja materiaaleja lapselle lukemiseksi neuvolatarkastusten yhteydessä. Suomen on syytä ottaa tästä mallia. Lapsille lukeminen on vaikuttava tapa edistää lapsen kehittymistä, oppimisen edellytyksiä, vahvistaa vanhemmuutta ja samalla vähentää kasvussa olleita lasten oppimistulosten eroja. Kun lapselle on luettu, tulee kirjasta ystävä, joka seuraa koko elämän.

Lukukeskus on tuottanut materiaalipaketin vanhemmille lapselle lukemisen hyödyistä jaettavaksi neuvoloille. Pidän Lukukeskuksen vauhdittamia neuvolapilotteja lukemaan kannustamisesta hyvinä ja ehdotan, että toimintamalli otettaisiin käyttöön kaikissa neuvoloissa. Mukana pilotissa on kymmenen kunnan neuvolat ja kokemukset ovat olleet todella lupaavia.

Piloteissa materiaaleja jaetaan äitiysneuvoloissa jo ennen lapsen syntymää ja sen jälkeen. Kaksivuotistarkastuksessa jaetaan muistutuksena faktatietoa puhumaan opettelevan lapsen vanhemmalle. Äitiyspakkauksen Lystileikit vauvan kanssa-kirja toimii tukena tiedon levittämisessä.

Lapselle lukeminen on merkityksellistä lapsen koko kehitykselle. Lukeminen vaikuttaa lapsen kielen kehitykseen, oppimistuloksiin ja koulumenestykseen. Lapselle on hyvä lukea myös sen jälkeen, kun lukutaito on saavutettu. Lukea voi yhdessä ja keskustella luetusta. Kun luemme lapselle ja kerromme hänelle tarinoita, vahvistamme lapsen kielen kehitystä ja monin tavoin lapsen tulevaa lukutaitoa sekä kiinnostusta lukemiseen. Lapsen sosiaalisuus, mielikuvitus, eläytymiskyky ja empaattisuus vahvistuvat. Kotona lukeminen vaikuttaa lapsen tulevaan koulumenestykseen enemmän kuin vanhempien sosioekonominen tausta. Lapselle lukeminen on siis tasa-arvoteko.

Kotona ääneen lukeminen vahvistaa myös koko perheen sisäisiä suhteita. Iltasatu ja lukuhetket ovat lapsille, mutta myös aikuisille päivän parhaita hetkiä. Silloin on aikaa lukea, pitää sylissä ja jutella. Pieni ja tavallinen on suuri ja ihmeellinen lapselle.

Sari Sarkomaa

Helsinkiläinen kansanedustaja