Siirry sisältöön

Eduskuntaterveiset 7/2018

Arvoisa vastaanottaja,

Eduskunnan kevät on ollut historiallisen vauhdikas, en muista vastaavaa olleen. Kesän loppukiri lainsäädäntötyössä on pääosin tehty ja eduskunta jäi istuntotauolle, vain sosiaali- ja terveysvaliokunnassa jatkamme työtä. Koko kesää emme voi jatkaa, koska valiokuntaneuvokset on päästettävä välillä lomalle.  Heinäkuun hengähdystauolla suuntaan Itämeren aalloille. Elokuussa alkavat ns. perinteiset eduskuntaryhmien kesäkokoukset ja tämän eduskuntakauden viimeisen valtion talousarvion valmistelu.

Kesäkuussa vietimme antoisan puoluekokouksen Turussa. Kokoomuksen puheenjohtajaksi toiselle kaudelle valittiin odotetusti Petteri Orpo. Kokouksessa hyväksyttiin kokoomuksen uusi periaateohjelma. Vastasin edellinen periaateohjelman ohjelma valmistelusta puoluevaltuuston puheenjohtajan roolissa yhdessä silloisen puolueen puheenjohtajan Jyrki Kataisen kanssa. Uudessa ohjelmassa on mielestäni sopivasti jotain uutta, jotain vanhaa sekä paljon sinistä.

Tässä kirjeessä:

  • Käynnistimme valmistautumisen tulevaan eduskuntakauden
  • Hyväksyimme uuden varhaiskasvatuslain ja lukiolain
  • Ehdotin ympäristöministeri Tiilikaiselle laiskanläksyjä Itämeren pelastamiseksi
  • Lämpimästi tervetuloa mukaan vaalitiimiini

Käynnistimme valmistautumisen tulevaan eduskuntakauden

Osallistuin puhujana puoluekokouksessa useisiin eri tilaisuuksiin. Järjestin myös yhdessä Kokoomuksen hyvinvointipolitiikan verkoston kanssa work shopin. Saimme puoluekokousväeltä mainioita esityksiä, joiden pohjalta valmistelemme johdollani seuraavan eduskuntakauden hyvinvointipolitiikan tavoitteita. Olen vahvasti linjoittamassa myös muiden hallinnonalojen tavoitteita esimerkiksi työllisyys, - ja yrittäjyys sekä sivistys-, ympäristö- ja kaupunkipolitiikka ovat minulle tärkeitä. Käsittelemme työmme etenemistä eduskuntaryhmämme kesäkokouksessa elokuussa Oulussa. Ajatukset ja ideat ovat tervetulleita. Ollaan yhteydessä!

 

Hyväksyimme uuden varhaiskasvatuslain ja lukiolain

Juuri ennen kevään istuntokauden päättymistä saimme eduskunnassa käsiteltyä ja hyväsyttä uuden varhaiskasvatuslain ja lukiolain. Uusi varhaiskasvatuslaki lujittaa varhaiskasvatuksen aseman osana koulutusjärjestelmää. Laadukas, moniammatillinen varhaiskasvatus on parasta mahdollista tasa-arvotyötä tuleville sukupolville. Uusi lukiolaki vahvistaa lukion yleissivistävää asemaa ja edistää oppiainerajoja ylittäviä opintoja. Lukiolaki myös mahdollistaa lukiolaisille kurkistuksia korkeakouluopintoihin. Opiskelijan ohjaus ja erityisopetus tulevat lukioon vahvemmiksi uudistuksen myötä. Ketään ei päästetä putoamaan ja lukioissa joudutaan miettimään tarkemmin sitä, miten opiskelijoita ohjataan ja millaista tukea nämä tarvitsevat opinnoissa, koulutusvalinnoissa ja myös sosiaalisesti.

Sivistysvaliokuntaan on tulossa käsittelyyn syksyllä paljon tärkeitä lakiesityksistä. On erityisen ilahduttavaa, että pitkäaikainen tavoitteeni varhentaa peruskoulussa kielten opiskelua etenee.

 

Itämeren tila vaatii ripeitä toimia

Itämeren rantavaltiot allekirjoittivat kymmenen vuotta sitten Itämeren suojeluohjelman, Baltic Sea Action Planin. Valtioiden tekemistä lupauksista huolimatta Itämeren elpyminen on ollut tuskastuttavan hidasta. Meren tila on jossain määrin jopa huonontumassa. Kiritän ministeri Tiilikaista ripeisiin toimiin, joilla turvataan Itämeren tilan seurannan ja tutkimuksen voimavarat sekä varmistetaan meren tilan elpyminen.

 

Lämpimästi tervetuloa mukaan vaalitiimiini!

Olen saanut ilahduttavan paljon kyselyitä ehdokkuudestani ensi kevään eduskuntavaaleissa ja mahdollisuudesta lähteä mukaan vaalitiimiini. Olen motivoitunut jatkamaan kansanedustajan työtä helsinkiläisten ja koko Suomen parhaaksi. Olet lämpimästi tervetullut mukaan vaalityöhöni ja varmistamaan Kokoomuksen nousu pääministeripuolueeksi! Mukaan voi ilmoittautua minulle sähköpostitse tai olemalla yhteydessä puhelimitse 050 511 3033.

 

Aurinkoista kesää toivottaen

Sari Sarkomaa

Kansanedustaja