Valinnanvapaus toteutuu vahvana

Julkaistu Iltalehdessä 30.6.2018

Iltalehden sote-uudistusta käsittelevässä pääkirjoituksessa (IL 27.6) pääkirjoitustoimittaja Kreeta Karvala väitti valinnanvapaudesta olevan jäljellä vain rippeet. Tosiasia kuitenkin on se, ettei vuoden viive lainsäädännön toimeenpanossa muuta valinnanvapauslain sisältöä.

Eduskunnan käsittelyssä olevan valinnanvapauslain mukaan valinnanvapaus toteutuu laajasti perustason palveluissa. Esityksessä turvataan ihmisille vapaus valita oma sote-keskuksensa ja suunterveydenhuollon yksikkönsä. Valinnanvapaus lisää palveluntuottajien määrää ja samalla peruspalveluiden saatavuus paranee. Valinnanvapaus on myös se työkalu, joka turvaa ihmisille lähipalvelut ja estää liian keskittymisen. Valinnanvapaus kirittää sekä julkisia-, yksityisiä-, että kolmannen sektorin palveluntuottajia parempaan laatuun. Järjestelmäkeskeisyydestä sijaan keskiöön tulee palveluja käyttävä ihminen.Nykyjärjestelmässä esimerkiksi Helsingissä ei voimavaralisäyksilläkään ole onnistuttu pääsemään terveysasemien eriarvoistavista jonoista.

Perustason palveluissa valinnanvapaus on pääsääntö. Valinnanvapauden välineinä toimivat asiakassetelit ja sote-keskukset. Paljon palveluita käyttäville ihmisille henkilökohtainen budjetti turvaa toimivat ja käyttäjille räätälöidyt palvelukokonaisuudet. Tämä lisää erityisesti vanhusten ja vammaisten ihmisten itsemääräämisoikeutta.  erikoissairaanhoidon palvelua ei saa kuuden kuukauden sisällä, uuden lain mukaan saa valita tuottajan vapaasti. Erikoistason palveluissa valinnanvapaus tapahtuu hoitotakuun kautta. Jos ihminen ei saa erikoistason palvelua kuuden kuukauden sisällä, saa tämä päättää itse, mistä palvelun hankkii. Tämän lisäksi maakunnat voivat itse päättää, ottavatko ne asiakassetelin käyttöön myös erikoistason palveluissa. Siinä onkin ensimmäisille maakuntavaltuustoille tärkeä päätös tehtäväksi.

Valtaosa maakunnista on ilmoittanut, että ne ovat valmiita aloittamaan valinnanvapauden toteuttamisen jo ennen annettua määräaikaa. Valinnanvapauden pilotit, joissa kokeillaan koko maassa valinnanvapautta eivät siirry, vaan niiden on tarkoitus käynnistyä heti sote-lakien tultua voimaan. Ihmiset siis pääsevät siltä osin valinnanvapauden piiriin jo tämän eduskuntakauden aikana. Pilottien välitön käynnistyminen ja jatkuminen varsinaisen toiminnan käynnistymiseen asti on olennaisen tärkeää uudistuksen onnistumisen ja heti käyntiin lähtemisen kannalta.

Tämän kokoluokan uudistuksissa on viisautta ottaa lakien käsittelyyn lisää aikaa, kun lainsäädännön asiallinen käsittely sitä edellyttää. Eduskunta jatkaa käsittelyä huolellisesti, mutta ripeästi. Uudistus tehdään siksi, että voimme turvata yhdenvertaiset ja vaikuttavat palvelut jokaiselle asuinpaikkaan ja lompakon paksuuteen katsomatta. On hyvä muistaa, että oikea-aikainen, ajoissa aloitettu hoito on aina kaikkein edullisinta.

Sari Sarkomaa

Kokoomuksen kansanedustaja

Kategoria(t): Kolumnit. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.