Vahvempi kaupunkipolitiikka kaivettava esiin ja nopeasti

Peräänkuulutan Sipilän hallitukselta kaupunkipolitiikassa ripeää loppukiriä. Valmisteilla oleva kaupunkiohjelma on saatava valmiiksi ja toimet käyntiin. Ohjelmassa on oltava ratkaisuja isojen kaupunkien kestävään kasvuun ja metropolialueen erityishaasteisiin. Sote-uudistus ja sille puitteet luova maakuntamalli eivät saa haudata alleen kaupunki- ja metropolipolitiikkaa.

Hallituksen on tuotava eduskunnalle kaupunki- ja metropolipoliittinen selonteko. Olen toistuvasti vaatinut selontekoa kaupunkipolitiikasta. Selonteossa hallituksen on läpivalaistava kaupunkiohjelmansa toimet, metropolialueen ja suurimpien kaupunkien merkitys Suomen kansantaloudelle, kasvulle ja hyvinvoinnille. Välttämätöntä on myös kirkastaa kaupunkien rooli suhteessa kaavailtuihin maakuntiin.

Asumisen lähes sietämätön kalleus on talouden kasvun pullonkaula ja kaupunkilaisen arjen kipeimpiä kysymyksiä. Tarvitsemme valtiovallan toimia jarruttamaan asumisen kustannusten kasvua. Meillä ei ole varaa toistaa Tukholman virheitä. Tukholmassa asuntojen hinnat ovat tuplaantuneet eli kasvaneet 100 prosenttia vuodesta 2005 vuoteen 2015. Suomi kulkee kaupungistumisessa Ruotsia noin 10-15 vuotta jäljessä. Meillä on vielä mahdollisuus ottaa oppia Ruotsin virheistä.

Kaupunki- ja varsinkin metropolipolitiikka on vielä osin käyttämätön voimavara.
On selvää, että ilman nykyistä vahvempaa kaupunki- ja metropolipolitiikkaa Suomi ei saavuta pohjoismaista työllisyysastetta. Metropolialueen verotuloihin perustuvaa, jo nyt korkeaa, valtionosuuksien tasausta ei saa enää kiristää eikä alueen kustannusrasitetta kasvattaa. Kaupunkien elinvoimaisuudesta ja elinkeinopolitiikan onnistumisesta tulevat myös verorahat sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoittamiseen.

Sote- uudistus siirtää vastuun sote-palvelujen järjestämisessä pois kunnilta leveämmille harteille. Näin yksi tahoa vastaa kokonaisuudesta terveydenhuollon ja sosiaalipalveluiden järjestämisestä. Tavoite on luoda nykyjärjestelmästä puuttuva mahdollisuus johtaa kustannusvaikuttavasti sote- kokonaisuutta ja luoda palveluja käyttävän ihmiselle sujuvat hoitopolut. Saman tyyppisesti on toimittu useimmissa Euroopan maissa, kuten myös Ruotsissa ja Tanskassa, joissa kaupungit eivät enää järjestä terveyspalveluja. Tästä huolimatta Tukholma ja Kööpenhamina ovat onnistuneet modernissa kaupunkipolitiikassa ja ovat kilpailukykyisiä sekä hyvinvoivia kaupunkeja. Mikä olennaista terveydenhuollon palvelut toimivat verrattain hyvin ja valinnanvapaus on tutkitusti lyhentänyt jonoja perusterveydenhuollossa.

Sari Sarkomaa

helsinkiläinen kansanedustaja

 

Kategoria(t): Blogi. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.