Siirry sisältöön

Kokoomuksen kansanedustajat: Koulutuksen lisärahoitus vastaa osaajapulaan – koodaripaketilla merkittävä rooli

Tiedote 23.10.2018
Julkaisuvapaa heti

Kokoomuksen sivistysvaliokunnan kansanedustajat Sari Sarkomaa, Sari Multala ja Raija Vahasalo ovat tyytyväisiä opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen esitykseen vastata koulutuksen lisärahoituksella koodaripulaan ja yleiseen työvoimapulaan.

Hallitus esittää vuoden 2018 II lisätalousarviossa 40 miljoonan euron lisäyksiä koulutukseen. Summasta 10 miljoonaa euroa kohdistuu uudella päätöksellä koodarikoulutukseen.

”Vaikka talous kasvaa, on työllisyyskehitys viimeisten tietojen valossa jumiutunut paikoilleen, eikä työttömyyskään enää laske. Samaan aikaan usealla työpaikalla olisi tarvetta osaavalle työvoimalle, kun tilauskirjat pullistelevat mutta tekijöitä ei löydy. Tähän hallitus vastaa lisäämällä määrärahoja osaajapulan helpottamiseksi”, edustajat sanovat.

”Hallituksen päätösesitys  lisätä 10 miljoonaa euroa korkeakouluille koodarien työvoimapulaan vastaamiseksi on tärkeää reagointia nykyiseen ja myös tulevaan tilanteeseen, jossa Suomessa olisi koodareille tarjolla enemmän työtä kuin heitä löytyy. Osaavan työvoiman saamisen vaikeudet heikentävät juuri ohjelmisto- ja ICT-alan kasvumahdollisuuksia”, edustajat sanovat.

Koodaripaketin lisäksi hallitus ja ministeri Grahn-Laasonen esittävät 30 miljoonaa euroa nopeisiin ja joustaviin koulutuksiin akuuttiin työvoimapulaan vastaamiseksi. Korkeakouluille myönnetään 10 miljoonan euron lisärahoitus koulutuksen laajentamiseen osaajapula-aloilla, kuten rakennusalalla ja sosiaali- ja terveysalalla. Ammatillisen koulutuksen osaamispilotteja jatketaan. Lyhytkestoiseen koulutukseen, joka tähtää tutkinnon osan tai pienemmän osaamiskokonaisuuden opiskeluun, suunnataan 10 miljoonaa.

”Erityisen keskeistä on se, että 40 miljoonan euron lisäresurssi saadaan käyttöön ja eteenpäin jo tänä vuonna. Näin vaikutuksia saadaan mahdollisimman nopeasti”, edustajat sanovat.

Lisäksi 10 miljoonalla eurolla sujuvoitetaan maahanmuuttajataustaisten henkilöiden siirtymistä työmarkkinoille tehokkailla kielikoulutus- ja tukipalveluilla.

”Maahanmuuttajien työllisyyspotentiaalia on Suomessa vielä paljon hyödyntämättä. Kielikoulutuksilla parannetaan maahanmuuttajataustaisten henkilöiden siirtymistä työmarkkinoille ja integroitumista yhteiskuntaan,” edustajat sanovat.

Lisätietoja:

Sari Sarkomaa, puh: 050 511 3033
Sari Multala, puh: 040 531 7104
Raija Vahasalo, puh: 050 511 3090