Siirry sisältöön

Helsingin pelastuskoulua ei saa lopettaa

Julkaistu HS mielipiteessä 5.11.2018

Olemme toistuvasti vedonneet sisäministeriöön sekä ministeri Kai Mykkäseen (kok) ja vaatineet peruuttamaan esityksen Helsingin pelastuskoulun toimintojen siirrosta Kuopioon ja jatkamaan koulutusta pääkaupunkiseudulla. Esitykselle ei ole yhtään kaupunkilaisjärkeen käypää perustelua. Päinvastoin siirto sisältäisi suuria riskejä pääkaupunkiseudun turvallisuudelle.

Ministeriön esityksen mukaan kaikki pelastajat koulutettaisiin jatkossa Kuopiossa, sillä esitys lakkauttaisi Helsingin Pelastuskoulun. Myös kansainväliseen pelastustoimintaan liittyvä koulutus ja rekrytointi siirtyisivät päätöksen myötä Kuopioon.

Koulutuksen keskittäminen ei takaa erityisalojen turvallisuutta eikä ota huomioon alueen erityispiirteitä. Uudellamaalla on muun muassa ydinvoimala, öljysatama, metro ja lentokenttä, jotka on huomioitava koulutuksessa. Pääkaupunkiseudun kansainvälisyys, matkailu ja tapahtumien suuri määrä aiheuttavat turvallisuusriskejä, joihin tulee varautua.

Lakkauttamisen sijaan koulutusmääriä tulisi pikemminkin kasvattaa Helsingissä, jonka asukasluku kasvaa. Ministeriön on kuultava ja ymmärrettävä pääkaupunkiseudun pelastusalan ammattilaisten huoli ja kritiikki koulutuksen siirtämistä kohtaan. Kritiikille on todelliset perusteet.

Uudellamaalla on runsaat 1,6 miljoonaa asukasta. On kestämätöntä, jos tämän kokoisella alueella ei ole omaa koulutusyksikköä huomioiden metropolialueen haasteet pelastukselle ja ensihoidolle. Pelastuskoululla on myös pääkaupunkiseudulla tiivis yhteistyöverkosto, jonka toimivuus olisi uhattuna siirron yhteydessä. Toimivan kokonaisuuden rikkomiseen ei ole kestäviä perusteluja.

Metropolialueella on toisenlaiset turvallisuusuhat kuin muualla Suomessa, ja uhkiin pitää osata varautua. Pelastuskoulun rooli täydennyskoulutuksessa, verkosto- ja viranomaisyhteistyössä ja valmiussuunnittelussa on tärkeä.

Turvallisuus ei saa jäädä aluepolitiikan alle. Pääkaupunkiseudulla on välttämätöntä jatkaa pelastusalan koulutusta.

Sari Sarkomaa terveydenhuollon maisteri

Mia Laiho erikoislääkäri

Kari Tolvanen rikosylikomisario

kansanedustajia (kok)