Siirry sisältöön

Kokoomuksen Sarkomaa ja Laiho: Oppositio antaa kylmää kyytiä kotihoidon vanhuksille

Tiedote 8.2.2019

Julkaisuvapaa heti

Opposition lakiesitys hoitajamitoituksesta on ikäihmisten hoivaa eriarvoistava, ja puolet vanhuspalveluja käyttävistä ikäihmisistä on sivuutettu kokonaan, moittivat kokoomuksen kansanedustajat, Sari Sarkomaa ja Mia Laiho.

”Kokoomus esitti viime vuoden lopussa julkaisemassaan senioriohjelmassa vanhuspalvelulain sitovuuden lisäämistä ja sen osana hoivatakuuta, jotta hyvä hoito ja inhimillinen kohtelu toteutuisi yhdenvertaisesti jokaisen vanhuksen osalta. Hoivatakuu toisi nykyistä sitovammat määräajat hoitoonpääsyyn, riippumatta hoitopaikasta tai siitä, onko vanhuksella hänen oikeuksistaan huolehtivia omaisia”, kokoomusedustajat sanovat.  

”Oppositio sen sijaan on esittänyt mekaanista 0,7 hoitajamitoitusta pelkästään ympärivuorokautiseen hoitoon ja jättänyt kylmästi syrjään sen vakavan tosiasian, että myös kotihoidossa on huutava pula hoitajista. Kotihoidon varassa olevien ikäihmisten kunto on entistä huonompi ja yhä useampi heistä on muistisairas”, edustajat muistuttavat.

”Kokoomus haluaa huolehtia siitä, että hoitajia on riittävästi myös kotihoidossa ja omaishoitajien tukena”, kokoomusedustajat painottavat.

Yksittäisenä toimena opposition esitys pakottaisi kunnat siirtämään henkilöstöä ympärivuorokautiseen hoitoon jo nyt tiukalla olevista kotihoidon palveluista. Mitoitusvaatimuksen asettaminen 0,7:ään hoitajaan yhtä asiakasta kohden merkitsisi heti arviolta 4200 uutta työntekijää ympärivuorokautiseen hoivaan. 

”Hoitajapula on vakava tosiasia jo nyt koko vanhustenhuollossa. Kotihoidossa olevien vanhusten määrä ja palveluiden tarve kasvavat koko ajan. Kokoomus haluaa kantaa vastuuta kaikista ikäihmisistä riippumatta siitä, millaisten palveluiden piirissä he ovat. Siksi tarvitaan koko vanhuspalvelulain remontti. Myös hoiva-alan houkuttelevuuden ja työhyvinvoinnin lisäämiseen tarvitaan ripeitä toimia. Koulutusmääriä on niin ikään arvioitava uudelleen”, kokoomusedustajat sanovat.

”0,7-hoitajamitoituksen kirjaaminen lakiin ei takaa hyvää hoitoa. Ihmisen tarvitseman avun tulee ratkaista se, paljonko hoitajia ja millaista osaamista tarvitaan. Hoitajia on lisättävä sinne, missä ihmisen hoito sitä edellyttää. Kokoomuksen ehdottaman valtakunnallisen hoitoisuusmittarin avulla on mahdollista huomioida vanhusten yksilöllisen hoidon, hoivan ja kuntoutuksen tarve. Henkilöstön määrä ja osaaminen voidaan siten kohdentaa hoidettavien hoidon tarpeen ja muiden mitoitukseen vaikuttavien tekijöiden mukaan”, edustajat sanovat.

Keskiviikkona käydyssä välikysymyskeskustelussa vanhustenhoidosta kuultiin oppositiosta irvailua, kun vanhuksen toimintakykyä kartoittavaa hoitoisuusmittaria verrattiin kuumemittariin.

“Tällainen halveksiva puheenvuoro on hoitoalan ammattilaisten näkökulmasta loukkaava.  Hoitoisuusmittari on oikea, tutkittuun tietoon pohjautuva työkalu, jota käytetään jo monessa sairaanhoitopiirissä. Nyt se pitää saada valtakunnalliseksi. Tämä lisäisi vanhusten yhdenvertaisuutta, kun vanhuspalvelulaissa ohjattaisiin selvittämään palvelun tarve jokaisen ikäihmisen kohdalla. Niukat hoitajavoimavarat on kohdennettava ihmisen hoivan tarpeen mukaan”, kokoomuskaksikko alleviivaa.  

”Kokoomus tekee työtä sen eteen, että jokainen vanhus saa hyvän hoidon sekä inhimillisen kohtelun. Kaikille hoitajilla on oltava mahdollisuus tehdä osaamistaan vastaavaa työtä”, edustajat summaavat.

Lisätietoja:

Sari Sarkomaa

050 511 3033

Mia Laiho

050 433 6461