Siirry sisältöön

Kokoomusedustajat: HPV-rokote yhdenvertaisesti tytöille ja pojille

Tiedote 4.3.2019
Julkaisuvapaa heti

Tänään vietetään kansainvälistä HPV- eli papilloomavirustietoisuuspäivää. Kokoomuksen Anne-Mari Virolainen, Sari Raassina ja Sari Sarkomaa peräänkuuluttavat yleisen tietoisuuden lisäämistä HPV:stä. Lähes jokainen meistä saa tartunnan elämänsä aikana. Tartunnat paranevat useimmiten itsestään, mutta edetessään HPV-infektio aiheuttaa mm. kohdunkaulansyöpää, pään- ja kaulanalueen syöpiä sekä kondyloomaa.

”HPV:n aiheuttamia vaikeita ja inhimillistä kärsimystä aiheuttavia sairauksia voidaan ehkäistä tehokkaasti rokottamalla. Rokotuksen turvallisuus on osoitettu tutkimuksissa. Suomessa rokotuskattavuus on kuitenkin jäänyt matalaksi ja HPV-rokote on toistaiseksi tarjolla kansallisessa rokotusohjelmassa vain tytöille”, kansanedustaja Sari Raassina sanoo.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos julkaisi tammikuussa suosituksen kansallisen HPV-rokotusohjelman laajentamisesta myös pojille.

”HPV:n aiheuttama tautitaakka on merkittävä myös miehille. HPV-rokote tulisi ottaa osaksi myös poikien kansallista rokoteohjelmaa, jotta voidaan ehkäistä papilloomaviruksen aiheuttamia syöpiä myös miesten keskuudessa”, kansanedustaja Sari Sarkomaa muistuttaa.

THL:n laskelmien mukaan rokotusohjelmalla voidaan saavuttaa tuhansia terveitä elinvuosia. Tyttöjen rokottamisella on mahdollista säästää vuosittain 11,2 miljoonaa euroa syövän- ja syövän esiasteiden hoitokuluja. Poikien rokottaminen kansallisessa rokotusohjelmassa toisi lisäksi 4,1 miljoonan euron säästöt.

”Tyttöjen ja poikien rokottamisella on THL:n arvion mukaan mahdollista ehkäistä noin 300 syöpää vuosittain. Kannatamme syöpäsairauksien ehkäisemistä rokottamalla inhimillisesti perusteltuna, mutta myös kansantaloudellisesti viisaana”, ministeri Anne-Mari Virolainen sanoo.

Rokottamisen rinnalla olisi tarpeen jatkaa ja kehittää kansallista kohdunkaulan syöpäseulontaa. Matalan syntyvyyden aikana on erityisen tärkeää pyrkiä ennaltaehkäisemään lisääntymisterveyteen vaikuttavat sairauksia.

”Muissa Pohjoismaissa on jo käynnistetty tai ollaan käynnistämässä sukupuolineutraali HPV-rokotusohjelma. Nykyinen HPV-rokotusohjelmamme asettaa nuoret eriarvoiseen asemaan sukupuolen perusteella. Mahdollisuus terveeseen elämään kuuluu kaikille. Tutkimusnäyttö on jo, nyt on tasa-arvoteon aika. Suomessa tulee tarjota HPV-rokote yhdenvertaisesti sukupuolesta riippumatta”, kokoomuksen kansanedustajat päättävät.

Lisätiedot:

Sari Sarkomaa, puh. 09 432 3033

Sari Raassina, puh. 09 432 3130