Siirry sisältöön

Verkkouutiset 3.8.2022: Hoitajapula vaarantaa potilaiden turvallisuuden – ”mihin toimiin hallitus ryhtyy?”

Kansanedustajan mukaan sote-palveluiden tilanne on "katastrofin äärellä".

Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa on jättänyt kirjallisen kysymyksen sosiaali- ja terveyspalveluiden turvaamisesta.

Esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) sairaaloiden ja muiden sote-palveluiden henkilöstöpula on johtanut monien päivystysten työntekijöiden mukaan toistuvasti potilasturvallisuuden vaarantumiseen.

– Päivystyksen ruuhkautuminen on jäävuoren huippu katastrofin äärellä olevien sote-palveluiden tilanteesta. Kyse on valtakunnallisesta ongelmasta, joka koskee kaikkia maamme sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja, Sarkomaa toteaa.

Helsingin Sanomien kyselyyn vastanneet hoitajat ja lääkärit kertovat, että resurssipulan johdosta potilaille aiheutuu vaaratilanteita jopa päivittäin eikä suurta osaa tapauksista ehditä edes kirjaamaan virallisiin tilastoihin.

HUSin sairaaloiden päivystykset ovat ruuhkautuneita ja odotusajat ovat venyneet jopa useiden tuntien, pahimmillaan kymmenen tunnin mittaisiksi. Lehtitietojen mukaan potilaita joudutaan esimerkiksi sijoittamaan aulaan istumaan, vaikka vointi edellyttäisi vuodepaikkaa.

– Mihin toimiin hallitus ryhtyy sen varmistamiseksi, että sosiaali- ja terveyspalveluiden lakisääteinen toiminta ja ihmisten yhdenvertainen oikeus saada hyvää hoitoa sekä hoivaa turvataan, Sarkomaa kysyy.