Siirry sisältöön

Kokoomuksen Sarkomaa ehdottaa selvitysryhmää sisäilmaongelmiin

TIEDOTE 4.5.2017

Julkaisuvapaa heti

Kokoomuksen kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Sari Sarkomaa ehdottaa, että hallitus nimeää selvitysryhmän tai -henkilön pohtimaan nykyistä vaikuttavampia toimia ennaltaehkäistä ja ratkaista sisäilmaongelmiin liittyviä kysymyksiä. Sairastuneista ihmisistä sekä kurjassa kunnossa olevista julkisista rakennuksistamme on kannettava vastuu.

Kätilöopiston sairaalan tuore sulkemispäätös oli jäävuoren huippu, jota ovat edeltäneet sadat koulut ja muut julkiset rakennukset sisäilmaongelmineen.

Sarkomaa muistuttaa, että päättäjillä niin eduskunnassa kuin kunnissa on vastuu puuttua ja toimia ripeästi sisäilma-asioissa. Eduskunta pui perusteellisesti sisäilmaongelmaa tarkastusvaliokunnan vuonna 2012 tekemän raportin pohjalta. Raporttiin oli koottu asiantuntijakuulemisen pohjalta laajat toimenpide-ehdotukset eri toimijatahoille. Eduskunnan tarkastuvaliokunnan mukaan home- ja kosteusvauriot aiheuttavat vuosittain arviolta 450 milj. euron kustannukset sairauspoissaoloina ja työtehon laskuna, terveydenhuoltokuluina sekä työkyvyttömyyseläkkeinä.

”Ikävä kyllä selvää edistystä sisäilmaongelmien ratkaisussa ei ole näkyvissä. Uusia vakavia sisäilmaongelmia ja sairaustapauksia havaitaan jatkuvasti lisää ja korjausvelka kasvaa. Lisätoimia kaivataan kipeästi. Pidän perusteltuna, että hallitus asettaisi selvitysryhmän tai henkilön pohtimaan sisäilmaongelmiin liittyvää lainsäädäntöä ja tekemään lainsäädäntö- sekä toimenpide-ehdotukset, joilla voidaan nykyistä vaikuttavammin ehkäistä ja korjata koko kansakuntaa kuormittavia sisäilmaongelmia sekä niihin liittyviä kysymyksiä”, toteaa Sarkomaa.

”selvityksessä on hyvä pohtia, onko sisäilmaongelman ennaltaehkäisyssä ja ilmaantuessa vastuut sekä velvoitteet määritelty riittävän selvästi ja onko sairastuneen oikeusturva ja tuki kunnossa”, päättää Sarkomaa.

Tänään kansanedustaja Sari Sarkomaa jätti hallitukselle kirjallisen kysymyksen sisäilmaongelmia käsittelevän selvitystyöryhmän asettamisesta.

Kansanedustajat Sarkomaa ja Lauslahti julkaisivat keväällä omantoimenpideohjelman terveestä sisäilmasta.

 

Lisätietoja:

Sari Sarkomaa: 050 5113033