Siirry sisältöön

Kokoomuksen Sarkomaa: Kaikista ei ole hoitajaksi 

Tiedote 18.1

Julkaisuvapaa heti

Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa pitää välttämättömänä, että sosiaali- ja terveysalan ammatillisen koulutukseen säädetään pakolliset, valtakunnalliset ja karsivat soveltuvuus- ja valintakokeet. Koulutuksen on annettava valmiudet hyvään ammattitaitoon jokaiselle hoitajalle ja sen on turvattava potilasturvallisuus. Ongelmat koulutuksessa ja työelämässä ovat kärjistyneet soveltuvuus - ja pääsykokeiden kattavuudesta ja karsinnasta luopumisen seurauksena.

”Hyvin toteutetut pääsy- ja soveltuvuuskokeet edistävät onnistuneita opiskelijavalintoja: keskeytykset vähenevät, opinnot oikealla opintopolulla etenevät ja opettajat voivat keskittyä opettamiseen.”, Sarkomaa pohtii.

Viime hallituskaudella oppilaitoksilta poistettiin mahdollisuus jättää opiskelija valitsematta soveltuvuustestin perusteella. Muutoksen tultua voimaan vuonna 2015 se havaittiin pian toimimattomaksi. Muutos on johtanut kasvaviin ongelmiin työelämässä alalle soveltumattomien opiskelijoiden määrän kasvaessa. Ongelmat ovat kärjistyneet myös oppilaitoksissa. Sarkomaa on toistuvasti ilmaissut huolensa tilanteesta.

”Nyt meillä on käsillä tilanne, jossa alalle päätyy hoitotyöhön sopimattomia henkilöitä. Tämä on riski potilasturvallisuudelle ja kuormittaa hoitoalan työyhteisöjä sekä alan oppilaitoksia. Palaute ja huoli opettajilta ja hoitoalan toimijoilta sekä kansalaisilta on ollut valtaisa”, Sarkomaa sanoo.

Sarkomaa kiittää opetus- ja kulttuuriministeriötä ammatillisen koulutuksen opiskelijaksi ottamisen perusteita koskevan säädöspohjan uudistamisesta. Asiaa on pitkään vaadittu. Lausunnolla oleva asetus on parannus mutta ei riittävä.

”Asetusluonnoksen mukaan pääsy- ja soveltuvuuskokeiden järjestäminen jää edelleen koulutuksen järjestäjän päätettäväksi samoin pääsy- ja soveltuvuuskokeita käyttävät koulutuksen järjestäjät saisivat päättää, jättävätkö he valitsematta 0 valintapistettä saaneen hakijan”, toteaa Sarkomaa.

Sarkomaa pitää välttämättömänä, että valtakunnallisesti yhtenäiset pääsy- ja soveltuvuuskokeet säädetään pakollisiksi kaikkiin SORA-alojen tutkintoihin ja koulutuksiin. Näin turvataan yhdenvertainen kohtelu sekä koulutuksen järjestäjien tasalaatuinen toiminta. Soveltuvuus- ja pääsykokeiden tuomat kustannukset ja rahoitusratkaisu on selvitettävä niin, ettei opetuksen määrärahoja rokoteta. Alan keskeiset ammattijärjestöt Tehy, Super, JHL, OAJ ja Akavan Sairaanhoitajat ovat vaatineet soveltuvuuskokeiden palautusta.

”Heidän näkemyksensä on viisasta ottaa huomioon”, päättää Sarkomaa.

Lisätietoja:

Sari Sarkomaa

050 511 3033