Siirry sisältöön

Peruskoulun reistaileva oppimisen tuki remontoitava

Olen huolissani opettajilta saamastani palautteesta, jonka mukaan heidän arvionsa mukainen tuen tarve ei useinkaan johda toimenpiteisiin. Tilastot vahvistavat tämän vakavan tosiasian. Osa-aikaisen erityisopetuksen määrä on pysynyt entisellään, vaikka tuen tarpeessa olevien oppilaiden määrä on merkittävästi kasvanut.

Oppimisen ja koulunkäynnin tuella on keskeinen tehtävä ja siksi sen on oikeasti toimittava. Remontti on välttämätön. Vain näin voidaan varmistaa, että jokainen peruskoulu on hyvä paikka oppia ja opettaa.

Vaikka oppimistuloksemme ovat kansainvälisesti vertailtuina edelleen huippuluokkaa, on heikosti osaavien määrä kasvanut nopeasti. Myös alueiden väliset erot ovat kasvamassa. 

Perusopetuslain mukaan oppilaalla on oikeus saada opetussuunnitelman mukaisen opetuksen ohella oppilaanohjausta ja riittävää oppimisen ja koulunkäynnin tukea koko perusopetuksen ajan. On valitettava tosiasia, että selvitykset ja opettajien viestit sekä heikentyneet oppimistulokset osoittavat, että peruskouluissa oppilaille tarjottava oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki ei toimi lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Perusopetuksen oppilaille lailla turvatuissa oppimisen tukitoimissa on suuria puutteita. Siksi lainsäädännöllä on tiukemmin säädeltävä erityistä tukea tarvitsevien lasten oikeudesta tukeen. On välttämätöntä, että seuraavan eduskuntakauden alussa laitetaan peruskoulun oppimisen tuki kuntoon. 

Kyse on paitsi tukea tarvitsevan lapsen tilanteesta, myös luokassa olevien kaikkien lasten oikeudesta saada opetusta. Molemmista on kyettävä huolehtimaan. Pahimmassa tapauksessa erityistä tukea tarvitseva oppilas vie kaiken opettajan huomion, eikä muu luokka saa opetusta. Tilanne vaarantaa monin tavoin peruskoulujemme opetuksen laadun ja on vaarassa uuvuttaa ja karkottaa opettajat muille aloille.

Koulutuksen riittävät voimavarat on turvattava ja niiden ohjautuminen lapsen parhaaksi on varmistettava. Remontissa on löydettävä keino, jolla valtionosuusrahoitus seuraa tuen tarpeessa olevaa oppilasta ja rahoitus määräytyy nykyistä selkeämmin annetun tuen perusteella.  

OAJ:n opettajille tekemän kyselyn mukaan oppilaiden tuen tarvetta ei ole huomioitu opetusryhmän koossa. Vain kolme viidestä erityisen tuen oppilaasta saa opiskella pienemmässä ryhmässä silloin, kun tarve siihen on havaittu. Edellytän, että uudistuksessa on otettava käyttöön uusi tukimuoto, osa-aikainen pienryhmäopetus, niin, että pienryhmä voidaan taata sitä tarvitseville. Riittävän pieni opetusryhmä takaa työrauhan kaikille. Erityiskouluja ja -luokkia tarvitaan edelleen silloin kun se on lapsen etu.

Toistan vaateeni vahvemmasta kaupunkipolitiikasta. Jo viidesosa Suomen lapsista on pääkaupunkiseudun kouluissa. Metropolialueen erityispiirteet, kuten kielelliset ja sosiaaliset ongelmat edellyttävät, että opetusministeriön perusopetuksen tasa-arvorahaa on kasvatettava, kunnes pysyvä rahoitusratkaisu saadaan aikaan.  

Suomen tärkein tavoite on se, että jokainen lapsi saa yhdenvertaisesti peruskoulusta riittävät tiedot ja taidot sekä oppimisen ilon joka kantaa vähintään toisen asteen opintojen suorittamiseen siten, että se kantaa työelämään. Lapset ovat kaikki erilaisia mutta saman arvoisia. 

Sari Sarkomaa

helsinkiläisten kansanedustaja

kolmen lapsen äiti