Siirry sisältöön

Arkadianmäellä rakennetaan muistiystävällistä Suomea

Julkaistu Helsingin Alzheimer-yhdistyksen Synapsi jäsenledessä 1/2019

Muistiystävällisen Suomen rakentamiseen tarvitaan kaikkia suomalaisia. Myös Arkadianmäellä on tärkeää olla asiasta tietämystä. Koen olevani kansanedustajan työni kannalta varsin oikeassa tehtävässä, kun toimin Muistiliiton varapuheenjohtajana. Meillä on Arkadiamäellä kansanedustajien muistiverkosto, joka pitää vahvasti esillä muistisairaiden ihmisten ja heidän omaistensa asiaa. Järjestimme eduskunnassa kaikille avoimen muistisparlamentin yhteistyössä Muistiliiton ja Muistiaktiivien kanssa

Keskustelua käytiin erityisesti vanhuspalveluiden laadusta. Julki tulleet vanhusten laiminlyönnit ovat tuomittavia ja ne on kitkettävä juurineen. Jokaisen ikäihmisen on voitava luottaa siihen, että hän saa laadukasta hoivaa ja inhimillisen kohtelun.

Pidän tärkeänä, että ikäihmisiä ja heidän läheisiään autetaan löytämään ja kehittämään olemassa olevia voimavaroja niin, että kotona asuminen onnistuu sairauksista tai alentuneesta toimintakyvystä huolimatta. Erityisen tärkeää on toimintakyvyn edistämisen ja liikkumiseen mahdollistavien ratkaisujen löytyminen

Vanhusten hoidossa hoitajana työskennelleenä tiedän, että vanhusten palveluihin tarvitaan lisää hoitajia. Hyvässä hoidossa koulutettujen hoitajien määrä on mitoitettu hoidettavien ihmisten hoidon tarpeeseen eikä yhteen lukuun. Jo kaupunkilaisjärkikin sanoo, että jokaisen ikäihmisen hoidon tarve on erilainen. 

Kotona asumisen on oltava mahdollista niin kauan kuin se on inhimillistä ja turvallista. Kotona asumisesta ja hoitamisesta ei saa tulla pakkoa. Vanhuspalvelulain uudistamisen yhteydessä on säädettävä hoivatakuu, joka turvaisi nykyistä säädöstä vahvemmin ikäihmiselle pääsy sopivien ja laadukkaiden palveluiden piiriin oikea-aikaisesti. Esimerkiksi liian moni muistisairas vanhus joutuu sinnittelemään kotihoidossa, vaikka kotona ei enää ole turvallista eikä mielekästä yksin asua. Terveydenhuollossa meillä on jo käytössä hoitotakuu. Viiveet palveluun pääsyssä ikäihmisillä on nyt aivan liian pitkiä. Kodista ulos pääseminen, omien asioiden hoitaminen ja sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen ovat yksilön hyvän elämän kannalta merkittäviä. Ihmisillä pitää olla mahdollisuus elää omannäköistä elämää iästä ja sairaudesta riippumatta. Siksi vanhuspalvelulain remontti on käynnistetty.

Muistiliiton jäsenyhdistykset tekevät ansiokasta ja vaikuttavaa työtä muistisairaiden ihmisten sekä heidän omaistensa hyväksi. Muistiliiton jäsenyhdistyksenä Helsingin Alzheimer-yhdistys on ollut erityisen aktiivinen ja ansiokas edistämään monia muistisairaiden ja heidän omaistensa asioita.

Päivittäinen liikunta on välttämätöntä terveyttämme ja toimintakykyämme ylläpitämiseksi. Liikunta parantaa verenkiertoa aivoissa ja vaikuttaa positiivisesti hermojärjestelmään. Liikunta ja ulkoilu ovat olennaisia sairastuneen hyvälle elämälle mutta yhtälailla omaishoitajan hyvinvoinnille. Liikkuja myös nukkuu yönsä paremmin ja edistää näin aivoterveyttään.

Kävely on tehokasta liikuntaa. Musiikki ja tanssi tehoavat kuin lääke, kun mieli maalaa musiikista muistoja. Liikunta on tapa hoitaa sosiaalisia suhteita ja tavata ystäviä. 

Lämpimästi tervetuloa mukaan järjestämääni after walk - kävelylle keskiviikkona 3.4. Kävelyn tarkoitus on liikkua yhdessä ja vaihtaa kuulumisia Muistiliiton ja Helsingin asioista. Kello 17.00 lähdemme yhdessä kävelylle Töölönlahden maisemiin. Kokoonnumme pikkuparlamentin edustalla (Arkadiankatu 3.) Tule mukaan ja tuo myös ystäväsi.

Sari Sarkomaa

Kansanedustaja

Muistiliiton varapuheenjohtaja