Siirry sisältöön

Maailman tärkein työpaikka

Julkaistu pääkaupunkiseudun omaistajien Oma jäsenlehdessä 2/2019

Omaishoitajaviikon kunniaksi järjestimme Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ry:n kanssa tilaisuuden eduskunnassa. Ensiesityksessä oli Maailman tärkein työpaikka -video, jossa toimittaja Kimmo Ohtonen tutustui omaishoitoperheiden arkeen. Yhteinen tarkoituksemme oli viedä omaishoitajien asia kaikkien kansanedustajien tietoisuuteen. Esille nousi toive päättäjille ymmärtää, että omaishoidossa on eri ikäisiä ja erilaisia ihmisiä. Ja että toimia tarvitaan myös mahdollistamaan ansiotyön ja omaishoitajan vaativan tehtävän yhdistäminen. Työyhteisöt ja -tehtävät mutta myös perheet ja elämäntilanteet ovat erilaisia. Tarvitsemme erilaisia vaihtoehtoja.

Kannatusta sai läheistään hoitaville tarkoitettu tuettu hoivavapaa. Siinä työntekijän olisi mahdollista tuetusti jäädä hoitamaan läheistään ja saada sairausvakuutuksesta määräaikaista korvausta. Näin yllättävissä tai haastavimmista vaiheissa voisi olla työstä tuetusti pois.

Olen saanut palautetta, että moni pelkää töissä puhua hoivavastuusta, jottei tulisi kuvaa, ettei ole sitoutunut työhönsä. Perheasioista on saatava puhua työpaikoilla. Se on kaikkien etu. Monet päätökset työn järjestämisestä on mahdollista sopia vain työpaikkakohtaisesti.


Omaishoito on läheisestään huolehtivalle aina sydämen asia. Omaiset ovat korvaamattomassa asemassa apua tarvitseville läheisilleen. 

Eduskunnan omaishoitoryhmämme urakoi omaishoitajien asioiden edistämiseksi. Eduskuntakauden kärkihanke omaishoidon kehittämiseksi oli askel eteenpäin. Hankkeessa on luotu toimintamalleja omais- ja perhehoitoon sekä kehitetty digitaalisia ratkaisuja omaishoidon tueksi. Osana kärkihanketta on lisätty kuntien valtionosuutta omais- ja perhehoidon kehittämiseen 95 milj. euroa. Valinnanvapauskokeiluissa on havaittu, että henkilökohtainen budjetti ja palveluneuvonta tuovat helpotusta erityisesti omaishoitajan arkeen.

Otan mielelläni vastaan palautetta omaishoitoon liittyvissä asioissa. Ollaan yhteydessä.

Sari Sarkomaa

helsinkiläisten kansanedustaja

eduskunnan omaishoitoryhmän jäsen