Siirry sisältöön

Mikähän on vihervasemmiston yhteinen talouskuva?

Vihervasenta pukkaa. Kokoomus oli valmis vastuuseen mutta vastuullisilla nuoteilla. Huoli tulevasta on suuri. Tolkkua velkaantumiseen ja verotukseen voi vain toivoa. Uusien työpaikkojen synnyn tukeminen ja yrittäjyyden vahvistaminen on kestävin tapa turvata rahoitus jokaiselle suomalaiselle tärkeille palveluille. Siksi kokoomus ei linjastaan tinkinyt. 

Täysin epäselväksi on jäänyt SDP:n talouslinja ja se millä keinoin työllisyysastetta nostetaan. Tulevien sukupolvien mahdollisuuksia ei saa ahneuksissa vaarantaa, vaikka halu siihen näyttää SDP:llä ja koko vihervasemmistolla olevan aivan valtava.

Sydän on rauhallisin mielin siitä, että eduskuntaryhmänä suoraselkäisinä pidimme tavoitteitamme kiinni suomalaisten parhaaksi. Emme päässeet tunnusteluja pidemmälle. On tärkeä alleviivata, että Kokoomuksella oli esittää vastuullisia tapoja investoida osaamiseen, sivistykseen ja yhdenvertaisuuteen perustuvan hyvinvointiyhteiskunnan kehittämiseen.

Niukin naukin suurimmaksi puolueeksi vaaleissa sinnitellyt SDP halusi ehdottomasti tukijalakseen historiallisen rökäletappion kärsineen keskustan. Myös SDP:n tulos lässähti lähtötasosta vaalipäivään mennessä rikkoutuneen ilmapallon lailla. Tilannetta voisi melkein kuvailla niin, että siipirikko hamusi tuekseen toisen siipirikon.

Suomalaisten kannalta on tärkeää, että maahan saadaan ripeästi toimintakykyinen hallitus, jolla on vastuullisesti maatamme eteenpäin vievä ohjelma. Nyt on annettava neuvottelurauha Säätytalon toimijoille. Toivon kuitenkin, että neuvottelut ovat avoimet ja hallituksen muodostaja Antti Rinne avoimesti tiedottaa neuvottelujen etenemisestä. Ensimmäiseksi on hyvä kuulla vihervasemmiston yhteinen kuva taloudesta.

Sari Sarkomaa

helsinkiläisten kansanedustaja