Siirry sisältöön

Ministeri Kiurun kiemurtelun syyt selvisi?

Julkaistu Verkkouutisten blogissa 8.7.19

Onhan tämä uskomatonta. Vaalien alla oppositikansanedustaja Krista Kiuru (SDP) julisti sitovan hoitajamitoituksen olevan tehtävissä heti ja yhdellä virkkellä. Vaalien jälkeen oli täysin eri ääni kellossa. Kiurun toimiessa vastuuministerinä eduskunta ei ole saanut edes selvää vastausta mitä ja milloin asiassa aiotaan tehdä. Eduskunnan kesätaukoa edeltävällä kyselytunnilla ministeri Kiurun polveilevat vastaukset laittoivat asian jo lähes umpisolmuun. 

Syy kierteleviin vastauksiin paljastuu hallitusohjelmasta, sillä sieltä ei vaalipuheissa luvattua hoitajamitoitusta löydy. Sen sijaan on kirjaus hoivahenkilöstä. Hallitusohjelman mukaan on tarkoitus säätää hoivahenkilöstön sitovasta vähimmäismitoituksesta (0,7) ympärivuorokautisen hoivan yksiköissä. Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer on ilmaisut vakavan huolen Antti Rinteen hallituksen linjauksesta, josta ei ilmene lasketaanko mukaan muutakin kuin koulutettu hoitohenkilöstö. Kirjaus ei vastaa Kiurun eikä muun silloisen opposition vaalien aikaisia puheita eikä lupauksia. 

Ihmetystä lisää se, että Rinteen hallitus ei ole myöskään rahanjaossa hoitajamitoitusasiaa priorisoinut. Ennen vaaleja sosiaalidemokraatit ilmoittivat 0,7:n hoitajamitoituksen maksavan 250 miljoonaa euroa. Kuntaliitto päätyi samaan arvioon. Hallitusohjelmassa mitoituksen toteuttamiseen on varattu vain 70 miljoonaa euroa. Ei ihme, että on herännyt perusteltu epäilys siitä, aikooko hallitus perua tai ainakin puolittaa tämänkin vaalilupauksen.

Vaalien alla opposition tekemä ”virkkeellä kuntoon” hoitajamitoitusehdotus olisi jättänyt kylmästi syrjään kotihoidossa olevat ikäihmiset sekä omaishoidon. Tämä vakava virhe on onneksi jo myönnetty ja hallitusohjelmaan on kirjattu mitoituksessa olevan kyse ensisijaisesti apua tarvitsevan ikäihmisen hoidon tarpeesta. Ohjelman mukaan kotihoidon hoitajatarve  on otettava huomioon ja on myös katsottava mistä lisää hoitajia saadaan.  

Ministeri Kiurun ja Rinteen hallituksen onkin syytä lopettaa kaartelevat selitykset ja kannettava vastuun vanhusten palveluiden räikeiden epäkohtien korjaamisesta. Hallituksen on viisasta vihdoin kuulla asiantuntijoita ja jatkaa ripeästi viime eduskuntakaudella Kokoomuksen aloitteesta käynnistettyä vanhuspalvelulain uudistustyötä. Aikaa ei ole hukattavaksi.

Syksyn budjettiriihessä on hallituksen  kerrottava, miten ja millä rahalla vanhusten palveluiden laatua ja hoitajien määrää lisätään. Myös hoiva-alan houkuttelevuuden ja työhyvinvoinnin lisäämiseen tarvitaan ripeitä toimia. Jokaisen ikäihmisen on voitava luottaa siihen, että hän saa laadukasta hoivaa ja inhimillisen kohtelun. 

Sari Sarkomaa

KansanedustajaKokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja