Siirry sisältöön

Kokoomuksen Sarkomaa: Tuettu hoivavapaa tukemaan omaisistaan huolehtivien työssäkäyntiä

Tiedote 5.7.2019Julkaisuvapaa heti

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja, Sari Sarkomaa kirittää hallitusta valmistelemaan lakiesityksen tuetusta hoitovapaasta  tukemaan omaisistaan huolehtivien työssäjaksamista. 

Tuettu hoivavapaa olisi tarkoitettu tilanteisiin, jossa työntekijä hoitaa omaistaan tai läheistään tilapäisesti. Tarpeita voi tulla esimerkiksi iäkkään vanhemman leikkauksen jälkeen tai vaikka lähiomaisen saattohoitoa varten.

Vanhushoivan tilanteet voivat muuttua äkillisesti, jolloin omainen joutuu jäämään yllättäen työstä pois hoitaakseen ja järjestelläkseen hoidettavansa asioita.

Tuettu hoivavapaa tukisi työssä pysymistä.  Läheisen vakava sairastuminen tai vanhuuden sairauksiin liittyvä hoivan ja huolenpidon tarve voivat lisätä hoivaroolissa olevan henkilön todennäköisyyttä jäädä ennenaikaisesti pois työstä, lisätä syrjäytymisen ja köyhtymisen riskiä. 

Omaishoitajana toimii eri ikäisiä ihmisiä. Toimia tarvitaan mahdollistamaan ansiotyön ja omaishoitajan vaativan tehtävän yhdistäminen. Esimerkiksi vaikeasti vammaista lasta hoitaville työssäkäyvällä vanhemmille tuettu hoivavapaa olisi hyvin tervetullut. Siinä olisi vanhemman mahdollista tuetusti jäädä hoitamaan läheistään ja saada sairausvakuutuksesta määräaikaista korvausta. Näin yllättävissä tai haastavimmista vaiheissa voisi olla työstä tuetusti pois.

Hoivavapaalle on ollut mahdollista jäädä jo vuodesta 2011, mutta siihen ei saa taloudellista tukea. Läheisen hoitaminen kotona ei ole ollut kaikille halukkaille taloudellisesti mahdollista. Pahimmassa tapauksessa sairastunutta perheenjäsentä hoitamaan jäävä joutuu turvautumaan itsekin sairauslomaan. Tällainen menettely on kestämättömän kallis ja epäinhimillinen.

Tuetun hoivavapaan malli tulee Ruotsista, jossa työntekijän on mahdollista tuetusti jäädä hoitamaan sairastunutta läheistään. Ruotsissa työntekijä voi saada määräaikaista korvausta sairausvakuutuksesta.

Tuettu hoivavapaa lisäisi omaisistaan huolehtivien valinnanmahdollisuuksia ja edistäisi osaltaan ikääntyvän Suomen työllisyysastetta.

Lisätietoja:

Sari Sarkomaa
050 511 3033