Siirry sisältöön

Elokuiset terveiset eduskunnasta

Kokoomuksen eduskuntaryhmä järjestäytyi vaalien jälkeen valitsemalla ryhmällemme uuden johdon. Oli ilo ja kunnia tulla valituksi eduskuntaryhmämme ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi. 

Kokoomus suuntaa oppositioon ensimmäistä kertaa 12 vuoteen. Kokoomuksen on tehtävä rakentavaa uuden ajan oppositiopolitiikkaa. 

Pääministeri Rinteen hallitusohjelmassa on paljon hyviä asioita. Lähempi tarkastelu osoittaa, että monesta hyvästä tavoitteesta puuttuu uskottava ratkaisu ja rahoitus. Hallitusohjelma on ennemminkin toiveiden tynnyri kuin strateginen ohjelma. Lopputuloksena on epätietoisuus mitä tavoitteista ylipäätään aiotaan toteuttaa ja miten rahoittaa. 

Hallitusohjelman suurin kysymysmerkki on se, miten työllisyystavoite aiotaan saavuttaa. Ohjelmassa ei ole juurikaan keinoja vaan pallo on heitetty työmarkkinajärjestöille. Työllisyystavoite ratkaisee niin hallituksen onnistumisen kuin maamme hyvinvoinnin. Edellisellä eduskuntakaudella uusia työpaikkoja syntyi Lahden kaupungin asukasmäärän verran. Jatkamme kokoomusvoimin oppositiosta työtä yrittäjyyden ja työllisyyden vauhdittamiseksi.

On virhe, että uuden hallituksen veropolitiikka lisää ahkerien suomalaisten verotaakkaa. Työn verotuksen keventäminen on välttämätöntä työllisyyden ja kannustimien vahvistamiseksi. Meidän tulisi verottaa vähemmän sitä, mitä haluamme enemmän eli työtä ja enemmän sitä mitä haluamme vähemmän eli haittoja ja päästöjä. Yhtä lailla on kevennettävä eläkkeiden verotusta. Ostovoiman turvaaminen on erityisen tärkeää suurten elinkustannusten Helsingissä. 

Viime eduskuntakaudella oli iso pettymys, että perheministeri Annika Saarikko pysäytti yksipuolisesti tekeillä olleen perhevapaauudistuksen. Suomalaisten perheiden kannalta on tärkeää, ettei tämä toistu. Hallitusohjelman reunaehdot perhevapaauudistukselle herättävät huolta. Hyvä perhe­va­paa­uu­dis­tus huomioi lapsilähtöisesti perhei­den moni­nai­set ti­lan­teet, kohte­lee erilaisia perheitä tasa­puo­li­sesti sekä vahvistaa työl­li­syyttä. Kokoomuksen eduskuntaryhmä jatkaa tinkimättömästi työtä sen eteen, että lapsille ja perheille paras mahdollinen perhevapaauudistus saadaan vihdoinkin tehtyä.

Viime eduskuntakaudella oppositio väitti kansanedustaja Krista Kiurun (SDP) äänekkäällä johdolla, että hoitajamitoitus on laitettavissa kuntoon heti ja yhdellä virkkeellä. Nyt kun Kiuru on vanhusten palveluista vastaava ministeri, on puheet muuttuneet. Myös Rinteen hallituksen ohjelmassa on kirjattu se, mitä kokoomus ennen vaaleja hoitajamitoituksesta linjasi. Hoitajamitoituksen määrittely on tehtävä huolellisesti, samalla kun uudistetaan vanhuspalvelulakia. Mitoituksen on perustuttava ensisijaisesti ihmisen tarvitsemaan hoitoon. Kotihoito on otettava huomioon ja on myös katsottava mistä hoitajat tulevat. SDP ja koko hallitus pyörsivät oppositiopolitiikan esityksensä, joka jätti kylmästi syrjään sen, että myös kotihoidossa on huutava pula hoitajista. Huolestuttavaa on, että eduskunta ei ole toistuvasti kysymälläkään saanut yhtään selvää vastausta, miten ja millä aikataululla Kiuru ministerinä ikäihmisten palveluiden epäkohtia aikoo korjata.

Kokoomus jatkaa työtään oppositiossa sen eteen, että vanhuspalvelulakia tiukennetaan niin, että inhimillinen ja hyvä hoito voidaan turvata kaikille ikäihmisille. Ikäihmisten palveluiden sietämättömät puutteet on korjattava viipymättä. Myös hoiva-alan houkuttelevuuden ja työhyvinvoinnin lisäämiseen tarvitaan ripeitä toimia.

Olen saanut paljon kyselyitä tulevan syksyn vierailuista eduskuntaan. Otan mielelläni vastaan ryhmiä tutustumaan eduskuntaan sekä keskustelemaan ajankohtaisista Helsingin ja politiikan kuulumisista. Vierailun varausta ja järjestelyitä varten olethan yhteydessä sari.sarkomaa@eduskunta.fi tai 050 511 3033. Kirjoitan kerran kuussa politiikan kuulumisista. Voit laittaa minulle terveisiä tai tilata eduskuntakirjeeni laittamalla minulle osoitteesi sähköpostitse sari.sarkomaa@eduskunta.fi.

Sari Sarkomaa

helsinkiläisten kansanedustaja

kolmen lapsen äiti