Siirry sisältöön

Tiedote 2.11: Opiskelijoille nopeampi hoitoon pääsy mielenterveyspalveluihin

Hyvä mielenterveys kuuluu jokaiselle – myös opiskelijalle, muistuttaa kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sari Sarkomaa. Sarkomaan mielestä eduskunnan olisi viipymättä vietävä eteenpäin mielenterveyspalveluiden terapiatakuu. Erityisesti nuorten ja nuorten aikuisten kohdalla viiveet mielenterveyspalveluihin pääsyssä on korjattava pikaisesti, sillä valtaosa mielenterveyden häiriöistä puhkeaa nuoruusiässä ja pitkittyessään ongelmat pahenevat. 

”Opiskelijoiden hyvä terveys on nuorten oman elämän ja koko Suomen tulevaisuuden kannalta elintärkeä asia. Opiskelijoiden mielenterveyteen on kiinnitettävä nykyistä vahvemmin ja ennaltaehkäisevästi huomiota myös osana opintojen ohjausta ja edistettävä joustavia opiskelumahdollisuuksia. Opiskelijoita on ohjattava hakemaan apua, niin että uupumiseen saa tukea varhaisessa vaiheessa. Myös liikunta on tärkeä keino terveydestä ja jaksamisesta huolehtimiseen ja siksi opiskelijoiden monipuolisista liikuntapalveluista tulee huolehtia osana opiskelijoiden terveyden edistämistä”, Sarkomaa sanoo.

”Hyvinvointia tukevien palveluiden lisäksi opiskelijoille on varmistettava nykyistä paljon nopeampi hoitoon pääsy mielenterveyden ongelmissa toteuttamalla terapiatakuu. Nuorten paikka ei ole jonossa odottamassa hoitoa, vaan apua on saatava nopeasti, jotta opinnot voivat jatkua ja nuori voi tavoitella unelmiaan”, Sarkomaa sanoo.

Kokoomus on esittänyt jo ensi vuodelle määrärahojen lisäystä valtion budjettiin mielenterveyden terapiatakuun toteuttamiseksi. Terapiatakuu-kansalaisaloitteessa ehdotettu lakimuutos vahvistaisi perustason mielenterveyspalveluiden saavutettavuutta ja yhdenvertaisuutta myös opiskelijoille.

”Nuorten opiskelukyvystä huolehtiminen on todellinen tulevaisuusinvestointi”, Sarkomaa sanoo.

”Esimerkiksi lukiolaisten kokemasta uupumuksesta on keskusteltu viime aikoina paljon. Terapiatakuu on tervetullut niin lukioiden kuin ammattikoulujen opiskelijoille varmistamaan perustason ennaltaehkäisevät ja oikea-aikaiset mielenterveyspalvelut. Ketään ei saa jättää yksin. Terveyttä ei ole ilman mielenterveyttä,” Sarkomaa sanoo

Kokoomuksen ja opiskelijajärjestöjen tärkeänä pitämä tavoite toteutui viime hallituskaudella, kun ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) palvelut päätettiin laajentaa koskemaan vuoden 2021 alusta yliopisto-opiskelijoiden lisäksi myös AMK-opiskelijoita.

”Kokoomuksen kannattama terapiatakuu toisi myös korkeakouluopiskelijoille nopeamman ja yhdenvertaisen hoitoon pääsyn mielenterveyspalveluihin. AMK-opiskelijoiden siirtyessä YTHS:n piiriin on huolehdittava, että vaikuttavat palvelut kyetään tarjoamaan nopeasti kaikille korkeakouluopiskelijoille”, Sarkomaa päättää.

Lisätietoja:

Sari Sarkomaa, 050 511 3033