Siirry sisältöön

Marraskuun eduskuntaterveiset

Arvoisa vastaanottaja,

Eduskuntaryhmämme on julkaissut vaihtoehdon Antti Rinteen ensi vuoden talousarvioesitykselle. Päävastuu valmistelutyössä oli meillä valtiovarainvaliokunnan jäsenillä. 

Kokoomuksen vaihtoehtobudjetin selkein ero hallituksen esitykseen on, että se toisi suomalaisille kaivattuja uusia työpaikkoja.

Esitykseemme sisältyy keinot, joilla Suomeen saataisiin vähintään 60 000 uutta työpaikkaa. Rinteen hallituksen talousarvio heikentää ensi vuonna työllisyyttä 5 000 työllisellä. Se on surullinen tulos. Tekemättä mitään työllisyystilanne olisi ensi vuonna parempi.

Laskelmat on tehnyt riippumaton eduskunnan tietopalvelu. Kokoomuksella on täysin eri suunta kuin Rinteen hallituksella. 

Hallituksen politiikka uhkaa vakavasti murentaa hyvinvointiyhteiskuntamme pohjan ja Suomen kyvyn vastata aikamme haasteisiin. 

Vasemmistopuolueet ovat aloittaneet jo esityksemme syyttelemisen. Tietopalvelun laskelmien mukaan hallituksen ja eduskuntaryhmämme budjettiesitysten vaikutukset tuloeroihin olisivat samanlaiset. Hallituksen budjetti pienentää tuloeroja kasvattamalla tulonsiirtoja ja kiristämällä verotusta. Kokoomuksen ehdotus pienentäisi tuloeroja saman verran, mutta vaikutus tulisi siitä, että ihmiset pääsisivät töihin. Olennainen ero on myös se, että esityksemme vahvistaisi uskottavasti hyvinvointipalveluja, toisin kuin Rinteen esitys.

Eduskuntaryhmämme ottaa vakavasti ihmisten huolen turvallisuudesta. Vaihtoehtobudjettimme varmistaisi poliisien määrän nostamisen asteittain yli 8 000 poliisiin, jotta poliisilla olisi riittävät valmiudet vastata nykypäivän haasteisiin. Lisäisimme euroja maanpuolustukseen niin, että sekä sopimussotilaiden määrää että kertausharjoituksia lisättäisiin. Toimintakykyinen poliisi ja vahva maanpuolustus ovat turvallisuuden selkäranka. 

Esityksellämme osoitamme, että asioita voi hoitaa toisin. Verrattuna Rinteen linjaan sisältää kokoomuksen esitys enemmän työpaikkoja suomalaisille, enemmän käteen omista ansioista ja eläkkeistä, vähemmän velkaa, tärkeitä panostuksia palveluihin, turvaan ja tulevaisuuteen.

Esittelimme medialle vaihtoehtobudjettimme nelikkona, jossa oli kanssani mukana Petteri Orpo, Kai Mykkänen ja Timo Heinonen.

Tässä kirjeessä:

- Vaihtoehtomme Rinteen hallituksen talousarvoesitykselle

 *   Enemmän käteen palkasta ja eläkkeestä
 *   Huolenpitoa ikäihmisten toimeentulosta ja palveluista
 *   Lisää osaamista: enemmän euroja koulutukseen ja tutkimukseen
 *   Terapiatakuulla varmistetaan mielenterveyden yhdenvertaiset
peruspalvelut
 *  Järkeviä ja kestäviä ilmastotoimia

- Pääministerin aikeet leikata ahkerien suomalaisten työeläkkeitä estettävä 

- Korkeakouluopiskelijoiden palveluja ei saa romuttaaa

- Mukana Kokoomuksen Naisten Liiton 100-vuotisjuhlassa ja
edustajakokouksessa

Tervetuloa tapaamaan:

Munkinseudun Kokoomuksen adventtiglögit 
Munkkivuoren ostarilla (Raumatie 1) la 30.11. klo 11–13. Olen mukana klo 11–12.

Tehdään Terapiatakuusta totta -keskustelutilaisuus 
Pikkuparlamentin Kansalaisinfossa (Arkadiankatu 3) ti 10.12. klo 17–18:45.

Helsingin Kokoomusyrittäjien Sydänglögit 
Narinkkatorilla la 14.12. klo 11–14. Olen mukana klo 11–12.


Enemmän käteen palkasta ja eläkkeestä

Hallituksen budjettiesitys on kiristämässä jo ennestään kireää ansiotuloverotustamme. Veronmaksajien keskusliiton arvion mukaan tämä tarkoittaa keskituloiselle kahden palkansaajan perheelle 320 euron menetystä vuosittain. Palkansaajien ja eläkeläisten ostovoiman leikkaaminen ansiotuloveroa kiristämällä on myrkkyä ihmisten arjelle ja työllisyydelle. Progressiomme on jo nyt Pohjoismaiden kirein.

Palkasta ja eläkkeestä pitäisi jäädä sen verran käteen, että euroja riittää muuhunkin kuin aivan välttämättömään. Siksi esitämme työn ja eläkkeiden verotuksen keventämistä miljardilla.

Huolen pitoa ikäihmisten toimeentulosta ja palveluista

Vaihtoehtobudjetissamme eläkkeiden verotusta kevennettäisiin, tyrmäämme kotitalousvähennyksen leikkaamisen ja sen sijaan ehdotamme kotona asumisen tueksi senioreiden supervähennystä. Nostaisimme vähennyksen 70 prosenttiin. Uusi vähennys hyödyttäisi kaikkia yli 75-vuotiai­ta eläkeläisiä, myös pienituloisia eläkeläisiä. Poistaisimme 100 euron omavastuun ja palvelujen ostoon annettaisiin enintään 1 200 euroa vuodessa tukea niille, joiden verot eivät riitä vähennyksen tekemiseen. Uudistettu kotitalousvähen­nys olisi pienituloisille suoran tuen ja verohuojennuksen yhdistelmä.



Esitämme ikääntyneiden parempaan hoivaan 150 miljoonan euron pysyvää lisäystä, jolla voitaisiin lisätä tuhat uutta hoitajaa sekä kotihoitoon että ympärivuorokautiseen hoivaan. Tämän lisäksi rahaa jäisi vielä palveluiden kehittämiseen. Parantaisimme omaishoitajien tilannetta. Jatkaisimme valtakunnallista muistiohjelmaa, jonka hallitus aikoo katkaista. 

Rinteen hallitus lupasi ennen vaaleja pelkästään ympärivuorokautiseen hoivaan viipymättä vähintään 4 400 hoitajaa. Ensi vuoden budjetissa hallitus teki rujon arvovalinnan ja esittää rahaa lupaamansa 250 miljoonan sijasta vain viisi miljoonaa euroa. Tämä on vakava osoitus siitä, että Rinteen hallitukseen ei voi luottaa.

Lisää osaamista: enemmän euroja koulutukseen ja tutkimukseen

Me lisäisimme 320 miljoonaa euroa enemmän pysyvää rahoitusta koulutukseen kuin hallitus. Kertaluonteisten panostusten sijaan kokoomus tekisi osaamiseen ja sivistykseen pysyviä panostuksia varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin ja tutkimukseen. 

Kokoomus ei kannata opetusministeri Anderssonin mallia, jolla ammattikoulujen lisäopettajat palkataan vain pariksi vuodeksi ja mahdollisesti irtisanotaan, kun rahat on käytetty. Me haluamme varmistaa, että näin ei käy tekemällä rahoituksesta pysyvää.

Jatkaisimme viime eduskuntakaudella aloitettuja varhaiskasvatusmaksujen alentamista lapsiperheiden aseman helpottamiseksi. Sairaanhoitajan ja poliisin perheessä tämä tarkoittaisi yli tuhannen euron säästöä vuodessa. 

Korottaisimme opintotuen tulorajoja, jotta opiskelijoita ei rangaistaisi ahkeruudesta.

Terapiatakuulla varmistetaan mielenterveyden yhdenvertaiset peruspalvelut 

Mielenterveysongelmat ovat suurimpia syrjäytymisen syitä. Kaikki puolueet perussuomalaisia lukuun ottamatta kannattivat Terapiatakuu-kansalaisaloitetta ennen vaaleja. Kokoomus on ainoa puolue, joka sisällytti uudistukseen tarvittavat rahat vaihtoehtobudjettiin. Terapiatakuu rakentaisi Suomesta tällä hetkellä puuttuvan tehokkaan mielenterveyshoidon perustason. Näin apu olisi saatavilla yhdenvertaisemmin, nopeammin ja helpommin.

Järkeviä ja kestäviä ilmastotoimia

Eduskuntaryhmämme haluaa lopettaa jahkailun nopeiden raideyhteyksien kanssa. Esitämme, että pääomittaisimme raideyhtiöitä yhteensä 2 miljardilla, jolla saisimme hankkeet liikkeelle.

Hallitus lisää budjetissaan sadalla miljoonalla eurolla ympäristölle haitallisia tukia. Me sen sijaan leikkaisimme ilmastolle ja kilpailulle haitallisia yritystukia lähes puolella miljardilla. Rahat laittaisimme energiaverotuksen uudistamiseen, tutkimukseen ja kehitykseen sekä työn verotuksen keventämiseen. Ilmastopolitiikan on oltava kestävää ja tutkimukseen perustuvaa.  

 Kannanottoni pääministerin työeläkejärjestelmän perusperiaatteiden murentamisen estämiseksi

Tyrmäsin marraskuun alun kyselytunnilla pääministeri Antti Rinteen aikeet leikata työeläkkeitä lunastaakseen vaalilupauksensa korottaa kaikkein pienempiä työeläkkeitä. On kunnioitettava sitä periaatetta, että kun on työnsä tehnyt, on myös eläkkeensä ansainnut.

Korkeakouluopiskelijoiden palveluja ei saa romuttaa  

Olen jättänyt kirjallisen kysymyksen vastuuministerille koskien Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön rahoitusta. Kun YTHS laajenee ammattikorkeakouluopiskelijoille, on riittävä rahoitus laajentumista varten turvattava. Yhteinen YTHS oli kokoomukselle tärkeä tavoite ja olemme vahvasti mukana turvaamassa uudistuvan YTHS:n laadukkaita toimintamahdollisuuksia.

Mukana Kokoomuksen Naisten Liiton 100-vuotisjuhlassa ja edustajakokouksessa

Vein kokoukseen kokoomuksen eduskuntaryhmän terveiset. Olen iloinen ja otettu saamastani juhlavuoden ansiomitalista. Kiitos Helsingin Kokoomuksen Naisten piiri ja Kokoomuksen Naisten Liitto.