Siirry sisältöön

Missä viipyvät hallituksen toimet pahenevaan lääkepulaan?

Saan jatkuvasti viestejä huolestuneilta kansalaisilta ongelmista saada tarvitsemiaan lääkkeitä apteekeista. Syöpä- verenpaine- ja kipulääkkeitä, e-pillereitä ja adrenaliinikyniä. Tässä muutama lääkeryhmä, joissa on ollut saatavuusongelmia. Lääkepula on pahentunut entisestään syksyn edetessä.

Vastuuministeri Aino-Kaisa Pekosen ja koko hallituksen olisi viipymättä tehtävä kaikki voitava tilanteen helpottamiseksi. Olen jättänyt viime viikolla hallitukselle vastattavaksi kirjallisen kysymyksen. Tiedustelin, mihin toimiin hallitus on ryhtynyt suomalaisia vaivaavan lääkepulan helpottamiseksi. 

Lääkkeiden saatavuushäiriöt ovat syksyn aikana lisääntyneet 65 prosentissa apteekeista, mikä ilmenee Apteekkariliiton tuoreesta apteekkikyselystä. Fimea on saanut tänä vuonna lääkeyrityksiltä enemmän saatavuushäiriöilmoituksia kuin koskaan aiemmin.

Apteekeissa tehdään päivittäin töitä, jotta asiakkaalle saataisiin sopiva lääke. On täysin selvää, että lääkkeiden saatavuuden varmistamisen on oltava aivan keskeisin tavoite lääkealan uudistamisessa. Uudistuksessa apteekkien farmaseuttinen osaaminen on saatava nykyistäkin vahvempaan käyttöön.

Apteekkariliiton mielestä tilannetta voitaisiin helpottaa apteekkien nykyistä laajemmilla oikeuksilla vaihtaa lääkkeitä. Lääkepulaa helpottaisi esimerkiksi, jos apteekit voisivat vaihtaa lääkkeen saatavilla olevaan vahvuuteen ja sovittaa annoksen sen mukaan ilman yhteydenottoa lääkäriin. Vastaava käytäntö on jo voimassa Norjassa. 

Nykyisin apteekeilla on mahdollista vaihtaa lääkärin määräämä lääke esimerkiksi edullisempaan rinnakkaislääkkeeseen. Vaihto-oikeus on pakkauskohtainen, eikä lääkettä voi vaihtaa eri vahvuiseen eikä myöskään annoskokoa saa muuttaa.

Reseptilääkkeiden lisäksi saatavuusongelmia on ollut myös itsehoitolääkkeissä. Esimerkiksi flunssalääke Finrexiniä ei ole saatu apteekkeihin vuoteen.

Lääkäriliiton varatoiminnanjohtaja Hannu Halila on julkisuudessa tukenut Apteekkariliiton esitystä lisätä apteekin mahdollisuuksia vaihtaa lääke saatavilla olevaan vastaavaan lääkkeeseen. Lääkäriliitto on toivonut Fimean ja sosiaali- ja terveysministeriön ohjeistavan apteekkeja asiasta.

Kiritän hallitusta pikaisiin toimiin, jotta jokaiselle suomalaiselle voidaan turvata tarvittavat lääkkeet. 

Ihmisillä on suuri hätä ja huoli. Hallituksen pitää tehdä asiassa kaikki mitä on kotimaisin voimin mahdollista tehdä. Odotteluun ei ole enää aikaa. 

Sari Sarkomaa

Kansanedustaja

Kokoomuksen eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja