Siirry sisältöön

Tiedote 11.12: Kokoomus osallistuu välikysymykseen al-Holin kotiuttamistoimista

Kokoomuksen eduskuntaryhmän kokous päätti osallistua välikysymykseen al-Holin kotiuttamistoimista sekä maan hallituksen päätöksenteosta ja ministeri Haaviston toiminnasta asiassa. Kokoomus jätti samasta aiheesta kirjallisen kysymyksen noin viikko sitten ja koska kysymyksessä esitettyihin asioihin ei ole ainakaan toistaiseksi saatu selvyyttä ja asiassa on ilmennyt lisätietoja, on loogista, että faktoja asiaan perätään myös välikysymyksellä.

  • Onko hallitus käytännössä hyväksynyt Isisin kalifaatin toimintaan osallistuneiden Suomen kansalaisten auttamisen Suomeen vai ei? Viime viikkojen ja päivien kommentit hallituksen johtoviisikolta ovat olleet vältteleviä ja sekavia. Hallituksen toiminta asiassa ei ole herättänyt luottamusta pääministeri Rinteen aikana, eikä pääministeri Marinin kausi ole valitettavasti alkanut yhtään selkeämmin, kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen sanoo.
  • Ulkoministeri Haavisto väitti ensin, että oikeuskanslerin ratkaisu al-Holin lasten kotiuttamisesta riittää hänelle mandaatiksi kotiuttamistoimiin ilman hallituksen linjausta ja myöhemmin hän sanoi, että hallituksen iltakoulu on hyväksynyt toimintalinjauksen. Kovimmissa huhupuheissa väitetään, että al-Holin leiriltä tuotaisiin nyt ihmisiä pienissä ryhmissä, jotta poliittista päätöstä ei tarvitsisi tehdä. Hallituksen johto ei ole tätä suoraan kiistänyt. Jos väitteet pitävät paikkansa, kyseessä on selvästi vastuun väistäminen vakavassa asiassa. Eduskunnan ja suomalaisten on saatava tietää todellinen tilanne, Kai Mykkänen jatkaa.

Kokoomus lähtee siitä, että Suomen kansalaisuuden omaavia lapsia autetaan palaamaan Suomeen ilman aikuisia, jos siihen suinkin löytyy turvallinen tapa. Suomen on myös syytä vaikuttaa siten, että humanitäärinen apu tavoittaa Syyrian leireillä olevat suomalaissiviilit ja että ihmisoikeudet alueella toteutuvat. Samaan aikaan Kokoomus toteaa, ettei terroristijärjestön hallitsemaan kalifaattiin pysyvästi muuttaneita aikuisia ole syytä auttaa palaamaan.

  • Lapset eivät ole voineet valita, missä syntyvät ja missä olosuhteissa elävät, sen valinnan ovat tehneet heidän vanhempansa. Jo lasten oikeuksien takia lapsia on syytä auttaa. Aikuiset sen sijaan ovat tienneet, mitä ovat tehneet Isis-kalifaattiin muuttaessaan, siksi heidän kohdallaan tilanne on toinen. Sitä emme ymmärrä, miksi hallitus väistelee vastuuta, eikä tee asiassa poliittista päätöstä. Tilanne on herkkä, mutta hallituksen salailu ja ulkoministeri Haaviston ristiriitaiset lausunnot ovat omiaan hankaloittamaan tilannetta entisestään, Kai Mykkänen toteaa.

Ulkoministeri Haavistonkaan kohdalla tarkoitus ei pyhitä keinoja.

  • Virkamiehen painostaminen lainvastaisiin toimiin tai kantamaan poliitikolle kuuluvaa vastuuta virkavastuulla, ristiriitaiset kertomukset tapahtumista ja poliittisen vastuun väistely eivät ole toimintatapoja, joilla Suomessa kuuluu asioita edistää. Suomalaisilla on oikeus lain ja hyvän hallintotavan mukaiseen sekä läpinäkyvään asioiden hoitamiseen ja päätöksentekoon. Sitä sekä totuutta asioiden kulusta peräämme välikysymyksellä, Mykkänen sanoo.

Kokoomus ehdottaa myös toimia, joilla tulevaisuuden kannalta selkeytettäisiin juridisia keinoja puuttua Suomen kaksoiskansalaisten ja oleskeluluvalla Suomessa aiemmin oleskelleiden asemaan, jos he syyllistyvät terroristiryhmän toimintaan osallistumiseen ulkomailla.

Lisätiedot:

Suvi Aherto

Tiedotussihteeri

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

050 349 6121

suvi.aherto@eduskunta.fi