Siirry sisältöön

Hoitajamitoituksen rahoitus on kuin keisarin uudet vaatteet – niitä ei ole

Pääministeri Marin myönsi viime torstain kyselytunnilla karun totuuden: hallitusneuvotteluissa hoitajamitoitus jätettiin ilman luvattua rahoitusta. Pääministeri totesi sanatarkasti: ”On kuitenkin käynyt ilmi, kuten hyvin myös tiedämme, että tähän ei olla osattu varata hallitusohjelmaneuvotteluissa riittävästi resursseja. ”

Ei osattu? Eikö hallitus muka tiennyt, että uusille vanhusten hoitajille on myös maksettava palkkaa?

Ennen vaaleja hallituspuolueet lupasivat vanhusten ympärivuorokautiseen hoivaan vähintään 4 400 hoitajaa lisää ja sitovan hoitajamitoituksen rahoittamiseksi ainakin 250 miljoonaa

Pääministeri jätti kyselytunnilla sanomatta, että hallitus teki myös budjettiriihessä rujon arvovalinnan jakaessaan miljarditolkulla rahaa jättäen ympärivuorokautisen vanhusten hoidon sitovan hoitajamitoituksen rahanjaon ulkopuolelle.

Budjettiriihen kulutusjuhlasta hoitajamitoitukseen herui tälle vuodelle vain viisi miljoonaa euroa. Ja mikä vakavinta, hallituksella ei ole oikeasti käsitystä mistä rahat lisähoitajiin jatkossa otetaan tai oikeammin leikataan.

Ministeri Kiuru onkin jo esitellyt leikkauslistoja, joissa Kela-korvaus kurjistetaan lähes tyhjiin ja vaikeutetaan mm. terveyskeskusjonoissa olevien vanhusten pääsyä lääkärille. Toimi tuo lähinnä lisäkustannuksia ja vaikeuttaa entisestään palveluihin pääsyä. Kiurun leikkauslistallaan mainitsemia lääkehuollon tehostamista ja digitalisaatiota tarvitaan, mutta niistä ei heti irtoa rahaa. Hoitajia tarvitaan lisää nyt ja siihen on oltava riihikuivaa rahaa.

Kiuru on myös todennut, että tarvittavien lisähoitajien kouluttamiseen tarvittavat määrärahat leikataan myös valtion budjetista. Epäselvää on leikataanko koulutuksesta vaiko mistä?

Keisarilla ei ole vaatteita, eikä hallituksella ole oikeasti valmisteltuja toimia, miten vaalilupaus vanhusten ympärivuorokautisen  hoivan sitovasta hoitajamitoituksesta rahoitetaan. Hoitajamitoitus on kokemassa Marinin hallituksen käsissä saman kohtalon kuin työllisyystavoite, joka on karkaamassa käsistä hallituksen toimettomuuden takia. Hoitajamitoitusesitykseen tarvittavaa rahaa ei ole varattu tulevillekaan vuosille. Vanhusten määrä kasvaa ja tarvittava rahan määrä on vuosi vuodelta suurempi.

Erillisenä toimena sitovan mitoituksen säätäminen ympärivuorokautiseen hoitoon vaikeuttaa hoitajapulasta kärsivän vanhusten kotihoidon tilannetta. Hallituksen hoitajamitoitusesityksen perusteluissa onkin avoimesti kerrottu esityksen heikentävän kotihoidossa olevien vanhusten asemaa.

Täysin auki oleva kysymys on, miten hallitus aikoo rahoittaa hoitajamitoitusesityksensä ja lisähoitajat kotihoitoon? Ja miten omaishoitajien ja heidän läheisensä tilannetta aiotaan kohentaa? Eduskunta ja Suomi odottavat hallitukselta rehellisiä vastauksia ja ripeitä toimia.

Kokoomus kantaa vastuuta kaikista vanhuksista ja on esittänyt vaihtoehdon, jossa hoitajia lisättäisiin jo nyt niin ympärivuorokautiseen hoivaan kuin kotihoitoon ja omaishoitajien tueksi.

Kokoomuksen työllisyyttä lisäävässä vaihtoehtobudjetissa on varattu 150 miljoonaa euroa tälle vuodelle hoitajien palkkaamiseen ja vanhusten palveluiden kehittämiseen.

Viime kaudella käynnistetty vanhuspalvelulain kokonaisuudistus on tuotava viivyttelemättä eduskuntaan, etteivät vanhuspalvelut ajaudu hallituksen toimesta vieläkin pahempaan tilanteeseen. Hallituksen on kannettava vastuunsa ja kyettävä osoittamaan vanhusten palveluille myös rahoitus. On ollut vastuuton arvovalinta, että hallitus jätti tämän työn hallitusneuvotteluissa ja budjettiriihessä tekemättä.

Suomalaisten on voitava luottaa, että ikääntyessään jokainen saa hyvän hoivan, hoidon sekä inhimillisen kohtelun.