Siirry sisältöön

Suojavarusteiden riittävyys on terveydenhuollon toiminnan edellytys

Suojavarusteet ovat täysin olennainen keino ylläpitää terveydenhuollon toimintakykyä ja vähentää koronavirustartuntoja. Terveydenhuollon henkilöstö tarvitsee kaiken tuen, ajan tasalla olevan  ohjeistuksen suojavarusteiden käytöstä ja riittävästi suojaimia. Suojaimia tarvitaan myös monessa muissa kuin terveydenhuollon tehtävissä.

 Kriisitilanteessa tarvitaan avointa ja hyvää tiedotusta. Viikonloppuna kuulimme Ylen kautta, että hallituksen on avattava maamme varmuusvarastoja suojavarusteiden ehtymisen takia jo nyt. Oli iso uutinen, että suojavarusteista alkaa olla puutteita vaiheessa, jossa koronaviruksen arvioitu kuormitus terveydenhuollollemme ja suojavarusteiden käytölle on alkumetreillä. Sairastuneiden ja tehohoitoa tarvitsevien ihmisten arvioituun huippulukemaan on vielä pitkä matka.

Olen saanut paljon yhteydenottoja terveydenhuollon henkilöstöltä siitä, että työpaikoilla on kehotettu henkilöstöä säästämään suojaimia ja käyttämään niitä vastoin normaalikäytäntöä tai käyttöohjeita.

Sosiaali- ja terveysministeriö myönsi viime viikonloppuna Ylelle antamassa lausunnossaan, ettei kaikkia tarvittavaa ohjeistusta ollut vielä tehty. On mahdotonta ymmärtää, ettei poikkeusoloissa ole tehty ohjeistusta siitä, missä tehtävissä ja minkä tasoisia suojavarusteita käytetään. Suojainten käytöstä ja saatavuudesta on paljon epätietoisuutta, johon maan hallituksen on herättävä.

 Tilanne  herättää varmasti huolta terveydenhuoltohenkilöstössä ja kansalaisissa. Ministeriön pitää kiireellisesti ohjeistaa suojainten käyttö. Maan hallituksen on ennen kaikkea varmistettava kaikin keinoin, että suojaimia varmasti riittää vaikeimpienkin aikojen yli.

Hallituksen on saatava kotimainen suojainten valmistus yhdessä yritysten kanssa vauhtiin. On viipymättä arvioitava, mitkä suomalaiset yritykset voisivat muuttaa tuotantoaan suojavarusteiden ja koronavirustestauksessa vaadittavien osien valmistamiseksi.  Valmistuksen käynnistäminen on viime kädessä varmistettava valtion määräyksellä.  Suojavarusteiden riittävyys on otettava erittäin vakavasti.

 Poikkeuksellisessa tilanteessa olisi myös hallituksen puolelta puheenvuoro julkisuuteen perusteltu.  On tärkeää, että hallitus pitää myös eduskunnan ennakoivasti ajantasalla tilanteesta ja aivan erityisesti terveydenhuollon toimintakykyyn vaikuttavista asioista. Kyse ihmisten terveydestä. Selviämme varmasti tästäkin kun teemme yhteistyötä.