Siirry sisältöön

Kansaneläkelaitoksen toimintakyky uhkaa murtua ilman lisäresursseja

Tiedote

Julkaisuvapaa heti

Kansanedustaja Sari Sarkomaa: Kansaneläkelaitoksen toimintakyky uhkaa murtua ilman lisäresursseja 

Koronavirusepidemia ja maamme poikkeustila ovat räjähdysmäisesti vaikuttaneet Kelan etuushakemus- ja työmäärien kasvuun sekä taloudelliseen tilanteeseen. Kela tarvitsee viipymättä lisämäärärahoja, jotta vaikeaan tilanteeseen joutuneet ihmiset saavat välttämättömän toimeentulon ja avun. 

Tilanteen vakavuutta kuvaa se, että Kela on jo tällä viikolla pyytänyt sosiaali- ja terveysministeriöltä lupaa ylittää lakisääteisiä käsittelyaikoja. Kela on sosiaali- ja terveysministeriön lisäksi asiassa lähestynyt myös oikeuskansleria ja Kelaa valvovia valtuutettuja.

”On suuri puute, että koronakriisin hoitoon liittyvästä parhaillaan eduskunnan käsittelyssä olevasta hallituksen lisätalousarvioesityksestä puuttuvat Kelan välttämättä tarvitsemat lisämäärärahat”, sanoo Sarkomaa.

Hallituksen on viipymättä turvattava Kelan toimintamäärärahat ja Kelan henkilöstön mahdollisuudet tehdä työtä erittäin vaikeissa olosuhteissa. Viiveet etuusmaksatuksessa kolahtaisivat kipeimmin kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin ihmisiin.

”Kriisin tuomat mittavat kasvuvaikutukset Kelan maksamiin etuuksiin ja neuvontapalveluihin on huomioitava myös hallituksen tulevassa kehysriihessä. Hallituksen on käytännössä kirjoitettava jo täysin menneestä maailmasta oleva hallitusohjelmansa uusiksi”, Sarkomaa toteaa.

Koronavirusepidemian edetessä maamme varautuminen on nopeasti ulotettava laajemmin koronakriisistä aiheutuvien muiden haittavaikutusten ennakoimiseen ja ehkäisemiseen. Työn ja toimeentulon menetyksen ja syrjään jäämisen vaikutukset voivat näkyä vuosia tai pahimmillaan vuosikymmeniä yhteiskunnassa. Kriisissä on äärimmäisen tärkeää, että ihmisten toimeentuloon ja terveyteen liittyvät toimet pidetään toiminnassa niin hyvin kuin mahdollista.

Kiireettömän hoidon, kuntoutuksen ja terapian siirtämisellä voi olla haittavaikutuksia ihmisten hyvinvoinnille, mikä on omiaan aiheuttamaan merkittävää painetta sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa ja sosiaalietuuksien määrässä tulevina vuosina.

Lisätietoja:

Sari Sarkomaa

050 511 3033