Siirry sisältöön

Terveisiä poikkeusoloissa työskentelevästä eduskunnasta

Koronavirus on muuttanut kaikkien suomalaisten elämää. Moni on huolissaan omasta ja läheistensä terveydestä sekä siitä mitä tuleva tuo tullessaan. Eduskunnassa teen osaltani kaikkeni, että koronaviruksen tuomasta tilanteesta selvitään parhaalla mahdollisella tavalla. Käsittelemme eduskunnassa tiiviillä aikataululla poikkeusoloihin liittyviä esityksiä ja yhteistyö on aiempaakin tärkeämpää.  Olennaista on myös se, että eduskunta arvioi tarkkaan hallituksen toimia ja tekee aktiivisesti ehdotuksia.

Olen ollut siinä kansanedustajien ja asiantuntijoiden joukossa, joka kriisin alusta vaati Helsinki-Vantaan lentokentälle saapuville karanteenia ja selkeitä ohjeita. On huolestuttavaa, että tuhansien epidemia-alueelta palaavien siirtymistä kotiin karanteeniin tai terveydenhuoltoon ei ajoissa eikä riittävästi opastettu eikä valvottu. On tärkeää, että nyt lentokentillä ja satamissa on toimia, joilla pyritään estämään koronaviruksen leviäminen maahamme.

Terveydenhuollon ammattilaisena olen kriisin alusta asti tehnyt työtä sen eteen, että suojavarusteiden riittävyydestä huolehditaan. Toimin eduskunnan valtiovarainvaliokunnassa, jossa saimme lisättyä hallituksen esittämää enemmän valtion budjettiin määrärahoja terveydenhuollon toimintakyvyn ylläpitämiseen, henkilöstön suojavarusteiden hankintaan ja koronavirustestien tekemiseen.

Helsinki ja useat meistä kansanedustajista olemme viikkoja varoittaneet hallitusta suojavarustepulasta. Pormestarimme Jan Vapaavuori on ollut vahvasti ja kiitettävästi johtamassa Helsingin toimia koronakriisistä selviämiseksi.

On helpottava uutinen, että perään kuuluttamamme kotimainen suojavarusteiden valmistus käynnistyy. Nyt on laitettava myös koko suomalainen osaaminen suojainten kansainvälisiin ostoihin. Helsingissä on pelkästään kotihoidon käyntejä päivässä lähes 9000. Suojavarusteita tarvitaan paljon ja nopeasti lisää. Suojavarusteet ovat täysin välttämättömiä koronaviruksen vastaisessa taistelussa.

Terveydenhuollon henkilöstö ja muut etulinjassa työtä tekevät tarvitsevat työssään kaiken tuen, viimeisempään tietoon perustuvan suojainten selkeät käyttöohjeet sekä ohjeiden mukaiset suojavarusteet.

On vakavaa, että koronavirus on tunkeutunut vanhusten hoivakoteihin. Olennaista on huolehtia, että vanhusten palveluissa on riittävät suojavarusteet. Tehostetuilla toimilla on mahdollista pelastaa henkiä ja estää epidemian ryöpsähtäminen. 

Koronavirustestaus on tuotava viipymättä laajasti ja hyvin matalalla kynnyksellä sote-henkilöstön saataville. Koronatestien määrää on merkittävästi lisättävä taudin leviämisen ehkäisemiseksi ja henkilökunnan työturvallisuuden parantamiseksi. Erityisesti testausta tarvitaan nyt riskiryhmiä hoitavan henkilöstön keskuudessa. Myös vasta-ainetestejä on käytettävä. Testit ovat tärkeitä myös ihmisten turvallisen työhön palaamisen mahdollistamiseksi ja yhteiskunnan kriisistä normaaliin elämään palaamisessa.

Asiantuntijoiden mukaan 70 vuotta täyttäneillä ja muilla riskiryhmiin kuuluvilla on kohonnut riski saada koronavirustartunnasta vakavia oireita ja siksi heidän suojaamisensa tartunnoilta on tärkeää. Suositusten mukaan vain välttämättömät terveydenhuolto-, kauppa- ja apteekkikäynnit sallittaisiin. Liikunta ja ulkoilu on myös sallittua ja mielestäni suositeltavaa, mutta kohtaamisia vältettävä.

Suomessa on yli 800 000 yli 70-vuotiasta ihmistä, joten heidän elämäntilanteensa ja myös avuntarpeet ovat kovin erilaisia. Helsingin kaupunki, seurakunnat ja yritykset ovat ryhtyneet ennennäkemättömään yhteistyöhön kotona suojassa olevien auttamistyöhön vastaamiseksi. 

Tiedottamisessa on huomioitava laajasti eri kansalaisryhmien mahdollisuudet saada tietoa. Helsinkiläisille ikäihmisille on osana Helsinki-apua avattu neuvontanumero. Helsinki-avun puhelinnumero on 09 310 10020, ja se palvelee arkisin kello 9–16.

Tiukat rajoitustoimet on tehty terveyden turvaamiseksi, mutta ne on ajoitettava ja mitoitettava oikein. On muistettava, että ne aiheuttavat myös taloudellista haittaa ja rajoittavat ihmisten ja yritysten toimintavapautta.

Valtava määrä yrittäjiä on ajautunut kriisiin kassavirran tyrehdyttyä johtuen poikkeusolojen rajoituksista.  Ongelmia on kaiken kokoisilla yrityksillä, mutta eritoten palveluyrityksillä, pienillä yksinyrittäjillä ja toiminimiyrittäjillä. Valtion on kannettava vastuuta ja tuettava pahiten rajoituksista kärsiviä yrityksiä suoraan.

Saimme eduskunnassa kasvatettua yritysten tukirahoitusta ja edellytimme, että raha kanavoitaisiin suoraviivaisesti ja ilman kuormittavaa byrokratiaa yritysten akuuttiin hätään. Lisää toimia on tehtävä koko ajan. Olemme esittäneet alkuvuonna maksettujen arvonlisäverojen palauttamista, lisäaikaa tilinpäätöksiin ja veroilmoituksiin.

Suora vuokratuki on se, mitä useimmiten kipeimmin kaivataan. Oli viisasta, että Helsingin kaupunki vapautti omissa tiloissaan vuokralla olevien yritysten yrittäjät kolmeksi kuukaudeksi maksuista. Terveitä yrityksiä ei saa päästää kaatumaan koronakriisin vuoksi.

Eduskunnassa olemme kokoomusvoimin antaneet hallitukselle tukea, mutta eduskunta on myös huolella käsitellyt ja korjannut kohtuuttomuuksia hallituksen esityksestä. Esim. ravintoloiden, kahviloiden ja baarien sulkemismääräyksestä puuttui se, miten yrittäjiä tuetaan. Eduskunnassa edellytimme, että hallituksen on valmisteltava selkeä esitys siitä, miten tarvittaessa tuetaan ravintolayrittäjien toimeentuloa poikkeustilan ja sen purkamisen aikana. Esitimme myös ulosmyyntioikeuksien laajentamista.

Näitä esityksiä toivottavasti pääsemme käsittelemään mahdollisimman pian. Eduskunta on koko ajan valmiudessa työskennellä vuorokauden ympäri, jotta kaikki esitykset saadaan tukeman kriisistä selviytymistä. Teen työtä toimien vauhdittamiseksi, että konkurssiaaltoa saadaan laannutettua.

Voit seurata eduskunnan tapahtumia ja työtäni kansanedustajana vastaanottamalla eduskuntaterveiseni, joissa kerron ajankohtaisista politiikan kuulumisista. Kirjeen voit tilata lähettämällä minulle sähköpostia sari.sarkomaa@eduskunta.fi. Tai soittamalla 050 511 3033.

Ajatukset ja terveiset ovat aina tervetulleita. Ne ovat tärkeitä. Pidetään yhteyttä.

Voimia vaativissa poikkeusoloissa elämiseen.

Julkaistu Munkin Seutu -lehdessä