Siirry sisältöön

Kokoomuksen kansanedustajat peräänkuuluttavat valtakunnallisesti kerättyä avointa tietoa lasten ja nuorten koronatartunnoista

TIEDOTE 25.4.2020

JULKAISUVAPAA HETI

Kokoomuksen kansanedustajat peräänkuuluttavat valtakunnallisesti kerättyä avointa tietoa lasten ja nuorten koronatartunnoista

Kokoomuksen kansanedustajat Sari Sarkomaa ja Mia Laiho peräänkuuluttavat avointa valtakunnallista tietoa päiväkotien ja koulujen koronatartunnoista ja määristä. Edustajien saamien tietojen mukaan Suomessa ei kerätä yhteen valtakunnallista tietoa esimerkiksi kouluissa ja päiväkodeissa tapahtuneista epidemioista. Tieto jää yksittäisiin kuntiin, kun dataa ei kokoa kukaan yhteen. Meillä on käytössä tieto ikäryhmittäin tartunnoista, mutta ei sitä moniko näistä tartunnan saaneista on ollut varhaiskasvatuksessa tai koulussa tai tarkemmin millä alueilla tartunnat ovat.

Hallitus on kaavailemassa ratkaisuja koulujen avaamisen ja muiden koronavarotoimien purkamisesta. Kansanedustajat pitävät tärkeänä, että tietoa virustartuntatilanteesta on kerätty valtakunnallisesti ja luotettavasti. Erityisesti poikkeusolojen ja vakavan virusepidemian aikana on välttämätöntä, että kaikki mahdollinen ajantasainen ja luotettava tieto on avoimesti asiantuntijoiden, tutkijoiden, päättäjien, terveydenhuollon ammattilaisten sekä opetustoimen henkilöstön että kansalaisten käytössä.

Edustajat alleviivaavat valtakunnan tasolla kerätyn tiedon tärkeyttä, kun rajoitus toimia aletaan purkamaan tai uusi lievempiä suunnitellaan. Valtakunnallista tietoa tarvitaan niin päiväkotien, koulujen kuin vanhusten hoivalaitosten infektiotartuntojen määristä ja alueellisesta jakautumisesta. Alueellisia vaikutuksia ei voida ottaa huomioon poliittisessa päätöksenteossa, jos niistä ei ole kerättyä tietoa.

Monet perheet miettivät myös normaali arkeen paluuta ja sitä tehdäänkö koulujen etäopetuksen purku ja varhaiskasvatukseen paluu heidän alueellaan.  Tieto on sekä perheille että työntekijöille tärkeä.

LISÄTIEDOT

Sari Sarkomaa, puh. 050 511 3033

Mia Laiho, puh. 050 433 6461