Siirry sisältöön

Kokoomuksen Sarkomaa: Vastuuministeri Kiurun toimia tarvitaan – lääkärikäyntien väheneminen lykkää diagnooseja, pahentaa sairauksia ja voi aiheuttaa hengenvaaran

Tiedote 29.4.2020

Julkaisuvapaa heti

Kokoomuksen Sarkomaa: Vastuuministeri Kiurun toimia tarvitaan  – lääkärikäyntien väheneminen lykkää diagnooseja, pahentaa sairauksia ja voi aiheuttaa hengenvaaran

Koronaviruksen vastaisen työn ohella myös muiden sairauksien hoitoja ja oireiden tutkimista on ylläpidettävä epidemian aikana. Koronaviruksen vuoksi terveydenhuollon käynnit ovat vähentyneet, jonka seurauksena diagnoosin ja hoidon lykkääntyminen voivat monissa tapauksissa aiheuttaa sairauden pahenemisen tai jopa hengenvaaran.

Kiireettömän hoidon tarve voi muuttua kiireelliseksi, jos hoitoon pääsy viivästyy. Kansainvälisiin arvioihin perustuvien havaintojen mukaan on suuri riski, että myös Suomessa hoitamatta jäävät vaivat voivat sairastuttaa ja aiheuttaa ennenaikaisia kuolemia jopa enemmän kuin koronavirus.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sari Sarkomaa peräänkuuluttaa peruspalveluministeri Kiurulta tehostettuja lisätoimia ja ohjeita. Sarkomaa on tehnyt asiasta kirjallisen kysymyksen, jossa tiedustellaan sairauksien diagnosoimisen ja hoidon ja seurannan toteutumisesta koronaepidemian aikana, syntyneiden hoitojonojen sekä hoitovajeen purkamisesta ja ennaltaehkäisemisestä.

”Rajoitukset ovat purreet ja tartuntamäärät ovat laskeneet. Tästä iso kiitos kuuluu suomalaisille, jotka ovat rajoitteita noudattaneet. Toimet ovat kuitenkin johtamassa uuteen vaaraan, kun ihmiset eivät pääse tai uskalla mennä välttämättömiin terveyspalveluihin. Merkittävä määrä terveyspalveluja on ajettu alas ja kutsuja esimerkiksi syöpäseulontoihin on peruttu.

Näiden syiden seurauksena vastaanotto- ja päivystyskäyntien määrät ovat vähentyneet huomattavasti”, Sarkomaa sanoo.

Vaikka potilasmäärät ovat pudonneet, hoidon tarve ei ole vähentynyt. Sarkomaa kantaa erityistä huolta pitkäaikaissairaille välttämättömän sairauden hoidon ja seurannan puutteiden vaikutuksista.

”Diabetes, mielenterveysongelmat, syövät, sydän- ja verisuomisairaudet, astma, COPD sekä monet muut taudit pahenevat, jos hoitoon ei hakeuduta tai sinne ei pääse. Sairauksien hoito vaatii myös uusien diagnoosien tekemistä heti oireiden ilmaannuttua”, Sarkomaa huomauttaa.

Koronan vuoksi valtiovallalta on tullut vahva viesti siitä, että 70 vuotta täyttäneiden ja riskiryhmiin kuuluvien pitäisi pysyä kotona karanteenin omaisissa olosuhteissa. Sarkomaa nostaa esiin, että ohje lääkärille menon, riittävän liikunnan, kuntoutuksen ja sairauksien hoidon tärkeydestä myös epidemian aikana olisi vähintäänkin yhtä tärkeää tuoda selkeästi tietoon.

”Rajoitustoimien ohella kiritän hallitusta ohjeistamaan myös hoitoon hakeutumisen tärkeydestä ja etsimään yhdessä palvelujen järjestäjien kanssa turvalliset tavat taata riittävä ja turvallinen hoito Ja kuntoutus. On hyvä asia, että ihmiset ottavat koronaan liittyvät rajoitukset tosissaan, mutta moni kuitenkin turhaan pelkää kuormittavansa järjestelmää lääkärikäynnillään”, Sarkomaa sanoo.

”Myös tiedot suojavarustepulasta ovat lisänneet huolta. Suojavarusteasia on saatava kuntoon niin, että asianmukaisia  riittää ohjeiden mukaisesti kaikkiin sote-palveluihin ja kaikkialla voidaan toimia turvallisesti niin potilaiden kuin henkilöstön kannalta. Myös vastaanottotoimintaan täytyy antaa ohjeet suojavarusteiden käytöstä. Tämä lisäisi myös potilaiden turvallisuuden tunnetta”, Sarkomaa sanoo.

”Jokaisen ihmisen tulisi saada koronakriisin aikanakin terveytensä ja toimintakykynsä kannalta tarpeellinen terveydenhoito ja kuntoutus. Poikkeustilassa tämä edellyttää ministeriltä vahvoja toimenpiteitä, selkeitä ohjeita ja vastuunkantoa”, Sarkomaa sanoo.

Lisätietoja:

Sari Sarkomaa 050-5113033