Siirry sisältöön

Tärkeä arvioida, milloin suomalaisten rakastamat kirjastot saadaan avattua

Tiedote 2.5.2020

Julkaisuvapaa heti

Kun terveysviranomaiset ja valtioneuvosto pohtivat yhteiskunnan toimintojen asteittaista avaamista, on tärkeää arvioida milloin ja miten kirjastot olisi mahdollista avata hallitusti, sanoo kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sari Sarkomaa.

Arviointityöhön on hyvä ottaa mukaan Suomen Kirjastoseuran ja muita kirjastoalan asiantuntijoita. Olen saanut kaupunkilaisilta paljon toiveita siitä, että poikkeustilasta ulospääsyssä kirjastot olisivat vahvasti avattavien toimintojen listalla. Kirjasto on hyvin tärkeä osa toimivaa kaupunkia ja ihmisten hyvää arkea. Suomen uudelleen rakentamisessa kirjastoilla on tärkeä rooli, jatkaa Sarkomaa.

Sen lisäksi, että kirjastot ovat sivistyksen ja lukutaidon vaalijoita kansainvälisten tutkimusten perusteella, kirjastot vaikuttavat myönteisesti käyttäjiensä hyvinvointiin. Kirjastokyselyn mukaan suomalaiset rakastavat kirjastoja. Kirjastot edistävät olennaisen tärkeällä tavalla kansalaisten henkistä kriisinsietokykyä poikkeusoloissa. Kirjastojen voimavaroista on aivan olennaista huolehtia, kun Suomen koronakriisin jälkeistä uudelleen rakentamista tehdään, vaatii Sarkomaa.

On tärkeä muistaa, että vaikka kirjastotilat ovat kiinni, toimii moni palveluista verkossa. Esimerkiksi e-aineistot, media- ja pelikasvatus, tiedonhaun neuvonta ja aktiivinen some-viestintä ovat jo kauan olleet osa modernia kirjastoa. Kirjastoilla on ammattitaitoa verkkopalvelujen luomisessa ja ylläpidossa sekä niiden käytön neuvonnassa. Iso kiitos kuuluu kirjaston väelle, joka on kehittänyt suomalaista kirjastoa monipuolisesti.

On olennaista muistaa, että kirjastojen asiakaskuntaan kuuluu useita asiakasryhmiä, joille mahdollisuus käyttää kirjaston tietokoneita, muita laitteita ja verkkoyhteyksiä on tärkeää arkipäivän asioiden hoitamisessa. Niin kauan kuin kirjastot ovat suljettuina, on kunnissa huolehdittava, että vastaavat palvelut ovat saatavilla jollain tavalla poikkeustilanteissakin. Uusia palvelu- ja neuvontapuhelimia on jo saatu perustettua, jatkaa Sarkomaa.

Koronaviruksen aiheuttaman valtakunnallisen poikkeustilan vaikutukset jatkuvat vielä pitkään. Kirjastot edistävät kansalaisten kriisinsietokykyä monin tavoin. Tämä merkittävä voimavara on tärkeä ottaa vahvasti käyttöön, päättää Sarkomaa.

Lisätietoja:

Sari Sarkomaa p. 050 511 3033