Siirry sisältöön

Terveystieteiden maisterikoulutus palautettava Helsingin yliopistoon

Helsingin yliopiston terveydenhuollon maisterin koulutus lakkautettiin 1990-luvun lopussa. Jo silloin oli tiedossa, että päätös aiheuttaa ongelmia sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiselle. On välttämätöntä, että eduskunnan käsittelyssä olevan lisätalousarvion sisältämistä 2 048 lisäaloituspaikasta yliopistoihin osa suunnataan terveystieteiden koulutuksen palauttamiseksi Helsinkiin. Helsingin yliopisto on toistamiseen esittänyt opetus- ja kulttuuriministeriölle tutkinnonanto-oikeuden myöntämistä terveystieteiden maisterintutkintoon. Vuosien varrella asian eteen on urakoinut laaja joukko eri toimijoita yhdessä Helsingin yliopiston, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin, Tehy:n ja Sairaanhoitajaliiton kanssa.

Helsinki ja Uusimaa kaipaavat kipeästi uusia terveystieteiden maistereita. Sosiaali- ja terveydenhuoltoa uhkaa pula pätevistä johtajista ja asiantuntijoista erityisesti Uudenmaan alueella. Alueen nykyisistä yli- ja osastonhoitajista iso osa on lähellä eläkeikää. Merkittävä osa Suomen terveydenhuollon yliopistollista maisterintutkintoa edellyttävistä työpaikoista sijaitsee laajalla metropolialueella, jossa työskentelee yli neljännes maan koko hoitohenkilökunnasta. 

Metropolialueen merkitys on ratkaiseva koko Suomen menestymisen kannalta, mikä tulee ottaa huomioon myös alueen terveystieteiden koulutustarjonnassa. Tällä hetkellä Suomessa HYKS:n erityisvastuualue on ainoa erityisvastuualueista, joissa ei ole tarjolla terveystieteiden maisterikoulutusta.

Laadukas toiminta sosiaali- ja terveydenhuollossa edellyttää asiantuntevia ja osaavia hoitotyön johtajia, asiantuntijoita ja opettajia, joilla on akateeminen tutkinto ylempien ammattikorkeakoulututkintojen lisäksi. Terveydenhuollon johto-, asiantuntija ja koulutustehtäviin vaaditaan yhä useammin yliopistossa suoritettua terveystieteiden maisterin, lisensiaatin tai jopa tohtorin tutkintoa. Tutkijatehtävissä se on ehdoton edellytys.

Kasvaviin ja moninaisiin sosiaali- ja terveydenhuollon haasteisiin vastaaminen asettaa hoitotyön johdolle ja asiantuntijoille uusia osaamisvaatimuksia. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukselle asetetut tavoitteet saavutetaan vain laadukkaalla johtamisella ja asiantuntijuudella. Hyvä johtaminen ja hoitotyön urapolut ovat myös ydin edellytys sote-alan houkuttelevuuden lisäämisessä. Omat tieteenalaohjelmat ovat välttämättömiä myös kliinisen laboratoriotyön ja radiografiatyön asiantuntijoiden saatavuuden ja tieteenalojen sekä ennen kaikkea sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden kehittymisen varmistamiseksi.

Jätin 12.5.2020 Sairaanhoitajapäivänä kirjallisen kysymyksen terveystieteiden maisterin koulutuksen käynnistämisestä Helsingin yliopistossa vauhdittaakseni terveystieteen koulutuksen uudelleen käynnistämistä Helsingin yliopistossa. Vastauksessaan ministeri Kosonen totesi, että yliopistojen koulutusvastuuesityksistä keskustellaan touko-kesäkuussa käytävissä sopimuskautta 2021-2024 koskevissa sopimusneuvotteluissa opetus- ja kulttuuriministeriön ja yliopistojen kesken ja, että ratkaisut uusista koulutusvastuista perustuvat kokonaisharkintaan ja olennaisiin muutoksiin koulutustarpeessa. On välttämätöntä, että päätös terveystieteiden maisterikoulutuksen palauttamisesta Helsingin yliopistoon tehdään pikimmiten.

Voit seurata eduskunnan tapahtumia ja työtäni kansanedustajana vastaanottamalla eduskuntaterveiseni, joissa kerron ajankohtaisista politiikan kuulumisista. Eduskuntaterveiset voit tilata lähettämällä minulle sähköpostia sari.sarkomaa@eduskunta.fi. Tai soittamalla 050 511 3033.

Ajatukset ja terveiset ovat aina tervetulleita. Ne ovat tärkeitä. Pidetään yhteyttä.

Sari Sarkomaa

helsinkiläisten kansanedustaja 

terveydenhuollon maisteri, röntgenhoitaja

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja