Siirry sisältöön

Kokoomuksen Sarkomaa huolissaan Saarikon linjauksesta: Alkoiko työllisyys- ja talouslinjan löysäily heti?

Tiedote 8.8.2020

Julkaisuvapaa heti

Keskustan puheenjohtajaehdokkaan, ministeri Annika Saarikon mukaan (IS 8.8.) ”keskusta edellyttää, että budjettiriihessä on olemassa vähintään listaus, mistä asioista uudet työpaikat koostuvat”. Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sari Sarkomaa mukaan keskustan vaalista näyttääkin tulevan linjavaali, sillä Saarikko lähtee ”listaus riittää” -lausunnollaan lipsumaan keskustan aikaisemmin kertomasta kannasta.

”Ministeri Saarikon tuore linjaus on paljon lähempänä työllisyystoimien lykkäyslinjaa ja mukailee läheisesti pääministeri Marinin linjausta, jonka mukaan työllisyystoimien aikataulu joustaa. Marin on sanonut, että työllisyysratkaisuihin pitää olla syyskuun budjettiriiheen mennessä "näkymä", mutta ei kaikkia päätöksiä tehtynä. Keskusta on tähän asti tiukasti vaatinut, että hallitus päättää työllisyystoimista budjettiriihessä. Keskustan nykyinen puheenjohtaja Katri Kulmuni on sanonut, että päätöksiä ei voi enää juosta karkuun. Kulmuni on vaatinut hallitukselta toimia työllisyysasteen nostamiseksi. Näyttää siltä, että Saarikko on nyt tästä linjasta karkaamassa”, Sarkomaa sanoo.

Pääministeri Marin kertoi heinäkuussa (Yle 8.7.) työllisyystoimien aikataulun joustavan niin, että päätökset pitää olla tehtynä tämän vuoden puolella. Keskustalainen valtiovarainministeri Matti Vanhanen sanoi tuolloin pysyvänsä lausunnossaan, jonka mukaan hallitus päättää työllisyystoimista syyskuussa.  

”Saarikon tuore linjaus on nyt huolestuttavasti kallellaan pääministeri Marinin löperön työllisyyspolitiikan suuntaan. Rakenteellisten työllisyystoimien lykkäyslinja on vastuuton. Mitä pidemmälle päätöksiä lykätään, sen suuremmat sopeuttamistoimet joudutaan tekemään”, Sarkomaa sanoo.

Sarkomaa on huolissaan siitä, että yhä useampi suomalainen on työtön.

”Hallituksen olisi kuultava erityisesti tutkijoiden hätähuuto nuorten puolesta. Tekemättömyys työllisyystoimissa on aiheuttamassa kadotetun sukupolven. Yhä useampi on jäämässä yhteiskunnan ulkopuolelle. Konkreettisia toimia tarvitaan työmarkkinoiden avaamiseksi nuorille”, Sarkomaa sanoo.

”Työttömyys on ihmisen viheliäsimpiä ongelmia ja sen kitkemistä ei saa enää lykätä. Tänä vuonna ja viimeistään budjettiriihessä on tehtävä työllisyyttä vauhdittavat päätökset. Se jos mikä lisäisi ihmisten ja luottoluokittajien luottamusta. Päätösten lykkääminen vaarantaa suomalaisten hyvinvoinnin ja ihmisille arjessa tärkeiden palveluiden rahoituksen”, Sarkomaa sanoo.

Kokoomus on tehnyt ehdotuksen toimista, joilla voitaisiin lisätä työllisten määrää sadalla tuhannella.  

”Kokoomuksen ehdotukset työllisyyden lisäämiseksi ovat hallituksen käytettävissä. Nyt on päätösten aika. Hallituksen toimintakyky ohenee päivä päivältä. Jos budjettiriihessä ei tehdä rakenteellisia uudistuksia, ei hallitus voi jatkaa”, Sarkomaa sanoo. 

Lisätietoja: 

Sari Sarkomaa, 050 511 3033