Siirry sisältöön

Valloillaan olevat viruslingot laitettava kuriin

Koronan toinen aalto on vaarassa ryöppyä voimalla Suomeen. Nyt on tehtävä tehokkaampia toimia koronataudin leviämisen ehkäisemiseksi ja viruksen tukahduttamiseksi.

Suurta huolta lisäsi tänään Ylen aamuTV:ssä ollut sosiaali- ja terveys ministeri Pekonen, joka ei juuri luvannut vaikuttavampia toimia.

Marinin hallituksen on otettava tosissaan terveydenhuollon asiantuntijoiden ja kansalaisten hätähuudot koronatoimien viiveistä ja lepsuudesta.

Kevään epidemia-aallon inhimilliset ja taloudelliset kustannukset olivat valtavat. Suomalaisten terveyden ja hengen suojelemiseksi on tehtävä kaikki voitava. Viime keväänä tehtyjä virheitä ei saa eikä ole varaa toistaa.

🌿Lentokenttien ja satamien edelleen valloillaan olevat viruslingot on laitettava kuriin. Velvoittavuutta ja valvontaa tarvitaan lisää. Muissa maissa on tähän selvästi Suomea tiukempia toimia.

🌿Testaus on saatava toimimaan viivettä matalalla kynnyksellä. Ottaisin mallia Tanskasta, jossa myös oireettomat pääsevät omaa kanavaansa testeihin ja tekisin Suomen mallin. Laaja testaus maksaa paljon mutta on vähemmän kuin piiloon jääneet tartunnat.

🌿 Hallituksen on voitettava asenteellisuutensa yrittäjiä kohtaan ja tehtävä yhteistyötä yksityisten ja eri terveystoimijoiden kanssa. Viruksen voittamiseksi ja ihmisten sote- palveluiden turvaamiseksi tarvitsemme kaiken kapasiteetin käyttöön.

🌿 Suositus käyttää kasvomaskeja joukkoliikenteessä, kaupoissa ja ruuhkaisissa julkisissa sisätiloissa on annettava viivettä. On myös löydettävä ratkaisut, miten mahdollistetaan maskin saatavuus. Maskeihin kuluva raha on varsinkin pienituloisille perheille tuntuva kuluerä ja se voi asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan liikkumisen ja terveyden kannalta. On myös varmistettava, että mahdollisen toisen aallon huipussa terveydenhuollon ja muulle henkilöstölle riittää asianmukaisia suojavarusteita. Ensimmäisen aallon suojavaruste- gate ei saa toistua.

🌿Muutkin sairaudet kuin korona on hoidettava. Kansanterveyttä eikä toimintakykyä saa tärvellä. Kansainvälisten kokemusten mukaan on olemassa vakava riski, että koronaepidemian takia hoitamatta jättäminen ja jonot voivat sairastuttaa ja aiheuttaa ennenaikaisia kuolemia jopa enemmän kuin koronavirus. Hoitopommin purkuun ei yhtä lääkettä. Palvelusetelit otettava vahvemmin käyttöön. Kela-korvauksenromuttaminen on peruttavaja. Sen sijaan on syytä tehdä tasokorotus.

🌿 Julkisessa terveydenhuollossa on tehtävä digiloikka. Esimerkiksi digivastaanotot sujuvoittavat hoitoon pääsyä ja vähentävät terveyskeskusjonoja. Digivastaanotto on vaikuttava väline taistelussa koronapandemiaa ja sen myötä syntymässä olevaa ”hoitopommia” vastaan. Palvelun piiriin pääsee nopeasti ilman lähikontakteja.

Sari Sarkomaa

Kansanedustaja

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja