Siirry sisältöön

Miksi kotitalousvähennys on niin vastenmielinen vasemmistovihreälle hallitukselle?

Ruotsissa työllisyysaste on paljon parempi eikä ihme. Ruotsissa sosiaalidemokraatit edistävät työlinjaa päin vastoin kuin Marinin vasemmistovihreä hallitus, joka käynnisti vastuuttoman työllisyystoimien lykkäyslinjansa jo ennen koronaepidemiaa.

Ruotsi nostaa kotitalousvähennyksen 7000 euroon, sen sijaan Rinteen hallitus leikkasi sitä lähes ensitöikseen. Asiantuntijoiden mukaan se vähensi ainakin 5000 työllistä vuositasolla. Kotitalousvähennys on työllistänyt erityisesti pieniä yrityksiä ja vahvistanut kotitalouspalvelualan syntyä.

Kotitalousvähennys on muutenkin laajemmin käytössä Ruotsissa. Osana työllisyystoimia pääministeri Marinin hallituksen pitäisi edes perua tekemänsä leikkaus. Eduskuntaryhmämme on toistuvasti esittänyt nykyisen hallituksen tekemän kotitalousvähennyksen leikkauksen perumista ja vähennyksen tuplaamista. Lisäksi esitämme senioreille tarkoitettua korotettua kotitalousvähennystä.

Lisäksi olen esittänyt kotitalousvähennyksen laajentamista kotikuntoutukseen. Kun kerran siivous ja omasta kodista huolehtiminen ovat kotitalousvähennyksen piirissä, niin miksi ei sitten omasta kunnosta huolehtiminen. Usein sairauden tai kivun takia on hyvä saada tukea ja neuvoja sopivaan tapaan aloittaa liikunta. Liikunta on usein parasta lääkettä.

Kehotan pääministeri Marinia ottamaan mallia Ruotsalaista sosiaalidemokraateista. He ymmärtävät, että itseään ei voi tukastaan nostaa talouden taantumasta. Pelkkä velkarahalla julkisten menojen kasvattaminen ei pelasta Suomea. Talouden pyörien liikkeelle saamiseksi tarvitaan myös yksityistä kulutusta ja yksityisiä investointeja. Ennen kaikkea tarvitaan rakenteellisia toimia, joilla kestävästi nostetaan työllisten määrää.

Hallituksen kotitalousvähennykseen tekemä leikkaus ja vahva ideologinen kielteinen asenne on rajussa ristiriidassa pääministeri Marinin hallitusohjelman lupausten kanssa parantaa ihmisten arkea, palveluja ja ostovoimaa. Kotitalousvähennys on tuonut uusia työpaikkoja, yrityksiä ja kitkenyt harmaata taloutta, helpottanut erilaisten perheiden arkea ja ylikireätä verotustamme.

On mahdoton ymmärtää, miksi työtä ja sujuvaa arkea ihmisille tuova kotitalousvähennys on niin vastenmielinen koko vasemmistovihreälle hallitukselle?

Sari Sarkomaa

Kansanedustaja

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja