Siirry sisältöön

Lokakuun eduskuntaterveiset 2020

Tilaa eduskuntaterveiset sähköpostiisi tämän linkin kautta!

Arvoisa vastaanottaja,

Politiikan syksy eduskunnassa on kuumenemassa. Yksi tärkein työni on ensi vuoden talousarvion käsittely. Hallituksen esitys saapuu eduskuntaan ja aloitamme sen käsittelyn heti valtiovarainvaliokunnassa.

Korona on iskenyt voimalla Helsinkiin ja pääkaupunkiseudulle. Keskeinen tehtäväni on vaikuttaa, että tehdyissä elvytystoimissa ei sivuuteta Helsinkiä. Kiireellistä on turvata koronatoimista vahvaa vastuuta kantaneen HUS:n rahoitus. Jonot erikoissairaanhoitoon ovat kuusinkertaistuneet. Toimia on tehtävä ripeästi ihmisten hoitoon pääsyn turvaamiseksi.

Helsingissä uutinen inhimillistä ja osaavaa saattohoitotyötä tekevän Terhokodin yt- neuvotteluista ja epävarmasta tulevaisuudesta on herättänyt huolta. Olen vuosien varrella tehnyt tiivistä työtä terhokodin toimijoiden kanssa. Niin myös nyt. Olemme yhdessä tekemässä työtä Terhokodin arvokkaan työn jatkamiseksi. On hyvä, että jatkoaskeleita selvitetään nyt työryhmässä. 

On välttämätöntä löytää ratkaisu, jolla turvataan Terhokodin toiminta saattohoidon tarjoajana, kehittäjänä ja suunnannäyttäjänä. Työtä on paljon tekemättä. Ihmisarvoa kunnioittavan ja lempeän elämän loppuvaiheen saattohoidon ja kivun hoidon saatavuudessa on maassamme edelleen isoja eroja. 

Yliopistossa opiskeluaikoina tein yövuorossa työtä vanhusten pitkäaikaishoidon osastolla. Monet yöt valvoin elämän viime hetkiä elävän ihmisen rinnalla kiireisen osaston töiden painaessa päälle. Silloisina yön tunteina minusta tuli vannoutunut hyvän saattohoidon puolesta puhuja ja edistäjä. Hyvään saattohoitoon kuuluu se, että on aikaa ihmisille silloin kun hän sitä tarvitsee.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajistossa urakoimme yhdessä, jotta hallitus tekisi viimein välttämättömät työllisyyttä edistävät päätökset.

Tänä vuonna puoluekokous järjestettiin hybridimalilla. Minulla oli ilo olla mukana Helsingin piirin etäpisteellä. Puheenjohtajanamme jatkaa kolmannen kauden Petteri OrpoPuoluekokous valitsi varapuheenjohtajiksi Antti Häkkäsen, Elina Lepomäen, Anna-Kaisa Ikosen ja puoluevaltuuston puheenjohtajaksi Heikki Auton. Onnea ja menestystä tärkeään työhön!

Lämpimästi tervetuloa tapaamaan

Koronarajoitusten vuoksi eduskuntatalolle ei voida tällä hetkellä ottaa vieraita. Yhteydenpito on kansanedustajan työssäni tärkeää ja siihen varmasti löytyy aina tilanteelle sopiva tapa koronasta huolimatta. Syksyllä tilaisuudet järjestetään viimeisimpiä koronaohjeita noudattaen. 

Hakaniemen markkinat su 4.10 klo 12-13

Tervetuloa tapaamaan ja keskustelemaan sinulle tärkeistä aiheista Hakaniemen markkinoille. Olen tavattavissa kokoomuksen teltalla. Mukana myös muuta kokoomusjoukkoa. 

Diabeteskävely la 10.10 klo 12.00

Olen mukana avaamassa Terveydeksi! -Diabeteskävelyn Narinkkatorilla. Puheenvuorojen jälkeen lähdemme yhdessä ulkoilemaan. Voit valita kolmesta reitistä itsellesi sopivamman. 

Miten perusterveydenhuolto toimii koronan aikana Helsingissä ke 14.10 klo 17.15? 

Olen saanut paljon palautetta ja kysymyksiä mahdollisen koronan toisen aallon rantautumisesta Suomeen ja sen vaikutuksista terveydenhuollon palveluihin. Järjestämme etäkeskustelutilaisuuden Teams-ympäristössä helsinkiläisten terveyspalveluiden toiminnasta koronan aikana. Tilaisuudessa asiantuntijana ja alustajana toimii Helsingin terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarinen. 

Ilmoittaudu mukaan oheisen LINKIN kautta pe 9.10 klo 12 mennessä. Ilmoittautumisen yhteydessä voit lähettää jo etukäteen kysymyksiä halutessasi. Saat terkemmat ohjeet Teams-tapaamiseen liittymiseen sähköpostitse.

Kokoomus ja soteammattilaiset -etätapahtuma la 17.10 klo 12.00

Olen mukana kokoomuksen valtakunnallisessa Teams keskustelutilaisuudessa sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille. Mukana keskustelemassa ovat myös kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo, Tehyn kunniapuheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesola sekä kokoomuslaisia sotealan ammattilaisia ja asiantuntijoita. Ilmoittaudu mukaan 15.10 mennessä oheisen LINKIN kautta.

Kokoomuksen seniorifoorumin etätapaaminen to 29.10 klo 17.00

Tilaisuudessa Petteri Orpo kertoo uudesta kokoomuksen tavoiteohjelmasta. Lisäksi foorumin puheenjohtajistona olemme mukana keskustelussa ministeri Helena Pesosen kanssa. Tule mukaan kuulemaan poliittinen tilannekatsaus eduskunnasta, osallistumaan keskusteluun ja esittämään kysymyksiä vaikkapa kotisohvaltasi. 

Ilmoittaudu mukaan oheisen LINKIN kautta ma 26.10 klo 12 mennessä. Ilmoittautumisen yhteydessä voit lähettää jo etukäteen kysymyksiä halutessasi. Osallistuminen onnistuu joko tietokoneella tai puhelimella soittaen. Tarkemmat ohjeet osallistumisesta sekä Microsoft Teamsin käytöstä lähetetään ilmoittautuneille sähköpostitse.

Voit liittyä seniorifoorumin jäseneksi kirjautumalla kokoomuksen jäsensivuille, valitse yläpalkista jäsen- ja yhdistystiedot ja sen alta omat jäsentiedot. Paina “muokkaa” ja vieritä sivua alas, kunnes löydät verkostot. Valitse oman mielenkiintosi mukaiset verkostot ja tallenna tiedot. Lämpimästi tervetuloa mukaan.

Päätöksiä työllisyystoimista ei voida enää lykätä

Marinin hallituksen työllisyystoimien lykkäyslinja on kovaa ja kylmää politiikkaa. On vastuutonta, että hallitus on jäänyt köllöttelemään keskusteluun 30 000 uuden työpaikan näkymästä, kun viimeisimpien lukujen mukaan työttömiä työnhakijoita on yli 400 000.

Kokoomuksen aloitteesta olemme jättäneet opposition yhteisen välikysymyksen hallitusohjelman talous- ja työllisyystavoitteiden hylkäämisestä. Hallituksen politiikka murentaa hyvinvointiyhteiskuntamme perustaa, ylläpitää työttömyyttä ja johtaa veronkorotuksiin.

Petteri Orpo totesi puoluekokouksen linjapuheessaan vakavan tosiasian; Suomen haasteet ovat vasta edessä. Tarvitsemme kokoomuslaista talouspolitiikan osaamista ja ymmärrystä enemmän kuin koskaan.

Yksi oivallinen keino lisätä työllisyyttä ja ihmisten sujuvaa arkea olisi hallituksen kotitalousvähennysleikkurin peruminen sekä vähennyksen korotus ja laajennus. Suomen olisi syytä ottaa mallia Ruotsista, jossa kotitalousvähennystä nostetaan 7000 euroon osana koronan jälkeistä elvytystä ja työllisyystoimia. Eduskuntaryhmämme on esittänyt kotitalousvähennyksen kaksinkertaistamista. Lisäksi kannatamme Sitran asiantuntijoiden esittämää senioreille tarkoitettua korotettua kotitalousvähennystä ja vähennyksen laajentamista kotikuntoutukseen. Olen tehnyt asiasta lakialoitteen ja nimennyt vähennyksen senioreiden superkotitalousvähennykseksi.

Koulukiusaaminen ja väkivalta kitkettävä juurineen

Vantaan koulujen julkisuuteen tulleet väkivallanteot ovat järkyttäviä rikoksia. Joka kodissa ja koulussa on syytä pysähtyä pohtimaan, miten vastaavan tapahtuminen estetään. Niin myös eduskunnassa. Viime eduskuntakaudella valmistui laaja asiantuntijatyö, jossa oli konkreettiset esitykset kiusaamisen kitkemiseen ja koulurauhan turvaamiseen. Toimenpiteet pitäisi uuden hallituksen laittaa toimeen. Asiaa vauhdittaakseni olen jättänyt aiheesta kirjallisen kysymyksen.

Kannatan raportin ehdotusta, jonka mukaan rehtoreilla tulisi olla mahdollisuus evätä toiselle väkivaltaa tehneeltä oppilaalta oikeus tulla kouluun rajatuksi ajaksi. Väkivaltaan ja kiusaamiseen osallustuneilla olisi velvollisuus osallistua oppilashuollon järjestämiin tukitoimiin, esimerkiksi selvittää tapahtunutta psykologin ja kuraattorin kanssa. Samaan aikaan luokka voisi käydä asiaa rauhassa läpi ilman väkivaltaa tehnyttä.

On vakavaa, että nykyisin usein kiusattu lapsi jää ilman apua. Koulun on oltava paikka, jossa lapsi uskaltaa kertoa kiusaamisesta ja väkivallasta, ilman pelkoa siitä, että tilanne vain pahenee. Apua on oltava oikeasti saatavilla.

Hallituksen aie romuttaa oppilashuolto sotessa on pysäytettävä

Opettajat, psykologit, koulukuraattorit ja mielenterveysjärjestöt ovat nostaneet esille huolen hallituksen aikeesta siirtää maakuntahallintoon oppilashuolto, koulujen olennainen väline puuttua kiusaamiseen. Asiantuntijat ovat arvioineet, että esityksessä sivuutetaan kasvun ja oppimisen tukeminen, vähentäen koulun voimavaroja ja keinoja auttaa lapsia ja nuoria sekä kitkeä kiusaamista. Urakoin sen eteen, että hallituksen aie uhrata oppilashuolto maakuntien alttarilla pysäytetään.

Edellytän, että hallitus toteuttaa hallitusohjelman kirjauksensa, jonka mukaan oppilas- ja opiskelijahuollon palveluita vahvistetaan kaikilla koulutusasteilla sekä oppilaitosten yhteisöllistä toimintakulttuuria, oppilaiden ja opiskelijoiden roolia ja vaikutusmahdollisuuksia kouluyhteisöissä. 

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen valuviat korjattava

Lausuntokierroksella olleen sote-uudistuksen lausuntopalaute on otettava vakavasti ja esitystä on korjattava ennen sen tuomista eduskuntaan. Varsinkin suurimpien kaupunkien lausunnoissa maakuntasote-esitys saa kylmää kyytiä hallituspuolueiden ja oppositiopuolueiden yhteisvoimin. Ja syystä. Kaupunkien rahat ryöstetään, vastineeksi on tulossa lisähallintoa, mutta ei juurikaan parempia palveluja.

Erityisesti on kuultava Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin huoli. Uudistus uhkaa leikata Uudenmaan sote-maakunnilta rahoitusta noin 400 milj. euroa, josta HUS:n osuus olisi ainakin 100 milj. euroa. HUS:n diagnostiikkajohatjan Lasse Lehtosen mukaan tämä tarkoittaisi noin 1500 henkilötyövuoden vähentämistä HUS alueen erikoissairaanhoidosta. Koronan runneltua pahiten juuri Helsinkiä ja Uuttamaata olisi alueelle kohdistettu sote-leikkuri täysin kohtuuton eikä sitä voi missään nimessä hyväksyä.

Tule mukaan Roosanauhakeräykseen!

Roosanauha keräys tukee tänä vuonna rintasyöpätutkimuksen lisäksi muiden syöpien tutkimusta. Elegantin nauhan on suunnitellut Juha Tapio. Syöpä seuraa vieläkin monin osin tuntemattomia polkuja ja sen voittamiseksi tarvitsemme tutkimusta. Tervetuloa mukaan itsellesi parhaiten sopivalla tavalla tukemaan keräystä. Samalla näytämme yhdessä, että olemme maailman välittävin kansa.

Ajankohtaisia kannanottoja ja valtiopäivätoimia

Kokoomuksen Sarkomaa ja Vikman tyttöjen silpomisen selkeämmän kriminalisoinnin etenemisestä: ”Tärkeä askel kohti Suomea, jossa yksikään tyttö ei enää joudu silvotuksi”

Eduskunnan Yksi elämä -verkosto: Kansanterveys ei voi odottaa – hoitovelkaa on kirittävä kiinni

Sairaanoitajaliiton blogi: Yhteistyöterveisiä Arkadianmäeltä

Kirjallinen kysymys Helsingin yliopiston terveystieteiden koulutusvastuuesityksen hylkäämisen perusteista

Kokoomuksen Sarkomaa: Terapiatakuu osaksi hallituksen budjettiriihessä puimia työllisyystoimia

Kokoomuksen Sarkomaa vaatii päätöksiä työllisyydestä ja ilmastotoimista – ”Koronasta ei saa tehdä tekosyytä jatkaa päätösten lykkäämistä”

Kokoomusedustajat: Lentokentille ja satamiin saatava koronapikatestit käyttöön välittömästi

Helsingin ja Uudenmaan kansanedustajat: Uudenmaan asema koko Suomen talouden veturina huomioitava EU-elpymisvarojen jaossa

Kirjallinen kysymys tapahtumatoimialan toimintaedellytysten edistämisestä koronaepidemian aikana ja toimialan huomioimisesta koronaepidemian rajoitustoimissa

Kokoomuksen Sarkomaa ja Laiho: ikäihmisten kohtelun ja palveluiden virheitä ei saa toistaa koronan toisessa aallossa

Kirjallinen kysymys kuulovammaisten ja viittomakielisten henkilöiden oikeuksien toteutumisesta järjestöjen rahoituksen laskiessa

Toimenpidealoite terapiatakuun tavoitteiden toteuttamisesta ja terapiatakuun ottamisesta osaksi työllisyystoimia

Kaikki ajankohtaiset asiat nettisivuillani

Ajatukset ja ideat liittyen syksyn politiikkaan ja tietenkin kotikaupunkini Helsingin sekä koko Suomen kehittämiseen ovat aina tärkeitä ja tervetulleita.

Pidetään yhteyttä.

Sari Sarkomaa