Siirry sisältöön

Huomio Suomen verotuksesta: Herätys hallitus

Julkaistu Verkkouutisissa 11.12

Kokoomusedustajan mukaan verotuksen paisuttamisesta olisi siirryttävä ihmisten kukkaron kasvattamiseen.

Valtiovarainministeriön vero-osaston hallitusneuvos Panu Pykösen mukaan ansiotulojen verotus on kansainvälisesti verrattuna kireää Suomessa.

Pykösen mukaan marginaaliveroprosenttiin pitää kiinnittää huomiota, kun mietitään työn tekemisen kannustavuutta. Marginaaliveroprosentin keventäminen tarkoittaisi pääasiassa keski- ja suurituloisten verotuksen keventämistä.

Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaan mukaan työn verotuksen kevennys on fiksu tapa elvyttää, lisätä ostovoivaa, työntekoa ja työpaikkoja.

− Herätys hallitus. Suomi ei nouse veronkiristyksillä. Siirrytään verotuksen paisuttamisesta ihmisten mahdollisuuksien ja kukkaron kasvattamiseen, Sarkomaa kommentoi Twitterissä Pykösen HS-haastattelua.

Veronmaksajien keskusliitto julkaisi eilen palkkaverovertailunsa, jonka mukaan Suomen palkkaverotus on kansainvälisesti vertailtuna varsin progressiivista.

Keskipalkkaisen suomalaisen palkansaajan marginaaliveroprosentti on Pohjoismaiden suurin. Suurituloisimpien marginaaliveroprosentti on koko vertailujoukon toiseksi korkein Belgian jälkeen.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n pääekonomisti Penna Urrila on jakanut aiheesta Twitterissä Veronmaksajien kaavion.


Hänen mukaansa monet maat ovat ryhtyneet houkuttelemaan kasvavaa, liikkuvaa globaalien huippuosaajien joukkoa.

− Erityisesti etätyön yleistyminen korona-aikana on avannut uusia mahdollisuuksia houkutella kykyjä. Tällaiset kuvat eivät valitettavasti tässä kilpailussa juuri Suomen asemaa edistä, Penna Urrila kirjoittaa.