Siirry sisältöön

Hallituksen koronatiedotus ei saa lurpahtaa – koronarokotuksiin saatava vauhtia

Tasavallan presidentti sanoi uuden vuoden puheessaan viisaasti: ”Rokotteista on apua vain rokotukset ottamalla”.

Kansalaisilta tulvii huolestuneita kysymyksiä rokotusten etenemisestä ja koronarokotteiden odotettua vähäisemmästä toimittamisesta Suomeen. Valtiovallan avoin ja oikea-aikainen tiedotus on nyt ensiarvoista.

Hallituksen aiemmin aktiivisen ja kiitetyn tiedottamislinjan on tärkeä jatkua eikä se saisi nyt lurpahtaa.

Suomalaisten on saatava tietoa toimista, joilla hallitus rokottamisen onnistumisen aikoo varmistaa. Nykyistä nopeampi rokotustahti on välttämätöntä ihmisten terveyden kuin maamme talouden kannalta. Päivittäin on rokotettava useita kymmeniä tuhansia, jotta urakka on kesään mennessä tehty. Kansalaisten henkisen kantokyvyn kannalta  tietoa tarvitaan  lisää. Myös eduskunnan aktiivinen informointi on olennaista.

Euroopan tasolla Suomessa on varsin vahva infra rokottaa. Meillä on neuvolat, kouluterveydenhuolto, opiskelijaterveydenhuolto, terveyskeskukset, sairaalat, kotisairaanhoito ja työterveyshuolto. Voimavarat on viisasta ja välttämätöntä valjastaa täysimääräisesti käyttöön. Ideologinen yritysten hylkiminen ei koronan torjumisessa ole varaa. Myös terveydenhuoltohenkilöstön kasvavassa rokotusurakassa on taakkaa hyvä jakaa.

Maamme rokotusstrategian ja ohjeistuksen on oltava toimiva ja avoimesti julki kerrottu. Tietoa rokotteiden saapumisesta maahamme,  Euroopan yhteishankinnan onnistumisesta ja muista rokotteiden saatavuuteen vaikuttavista toimista tarvitaan myös. Pitkittyneessä ja monille hyvin raskaassa epidemiatilanteessa on tärkeää, että kansalaiset saavat selkeät perustelut tehdyille päätöksille.

Erityisesti riskiryhmiin kuuluvien  epävarma odotus saada koronarokotus on raskasta. Jokaisessa päivässä voi olla kysymys elämästä ja kuolemasta. Tietoa rokotusten etenemisestä tarvitaan myös alueilla helposti saatuville. Rokotukset ripeästi annettuna ovat ainoa tie ulos koronakurimuksesta. Koko kansan rokottaminen on iso urakka, joka vaatii hyvää johtamista.

Sari Sarkomaa

helsinkiläinen kansanedustaja

eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja