Siirry sisältöön

Kokoomuksen Sarkomaa: Ikäihmisten palveluiden järjestämisessä tarvitaan myös superkotitalousvähennystä

Tiedote 30.1.21

Julkaisuvapaa heti 


Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sari Sarkomaa vetoaa, että hallitus voittaisi vastenmielisyytensä kotitalousvähennystä kohtaan ja ottaisi kotitalousvähennyksen kehittämisen osaksi toimia, joilla palveluja parannetaan ikäihmisten kotona asumisen ja omannäköisen elämän mahdollistamiseksi.  

”Pääministeri Marin ei viime torstaina A-talkissa nähnyt tarvetta kotitalousvähennyksen kehittämiselle. Marin näytti asettavan kunnallisen kotihoidon ja kotitalousvähennyksen vastakkain. Pääministerin puheet herättivät huolen, ettei vanhusten kotihoidon vakavaa tilannetta ole hallituksessa ymmärretty. Kotona asuvien ikäihmisten avun tarve on suuri ja siihen vastaamiseksi tarvitaan monia erilaisia keinoja”, Sarkomaa sanoo. 

Sarkomaa muistuttaa, että seniorit ovat hyvin moninainen joukko.

”Vuosien kertyessä moni tarvitsee apua ja tukea, mutta elämäntilanteet ovat erilaisia ja siksi tarvitaan vaihtoehtoja.

 Hyvinvointipalveluiden kehittämisessä on nykyistä vahvemmin oltava lähtökohtana ihmisten yksilölliset tarpeet. Sen sijaan, että ideologisesti suljetaan pois keinoja, olisi niitä aktiivisesti kehitettävä lisää. Kotitalousvähennys on monen seniorin kotona asumisen mahdollistaja sekä itsemääräämisoikeuden vahvistaja. Myös pienituloisilla vanhuksilla pitää olla mahdollisuus hankkia itsevalitsemiaan kotona asumista tukevia palveluita ja siksi kokoomus on esittänyt superkotitalousvähennystä”, Sarkomaa sanoo.

”Palveluiden tuottamiseen tarvitaan julkisen sektorin rinnalle yritykset, järjestöt sekä muut toimijat. Kotitalousvähennys on viisasta olla osa keinovalikoimaan. Hallituksen syytä kuulla senioreita itseään. Kaikki eläkeliitot, myös vasemmistopuolueiden, ovat vaatineet hallituksen kotitalousvähennysleikkauksen perumista ja senioreille korotettua vähennystä”, Sarkomaa sanoo.

Kotihoidossa olevat ihmiset ovat yhä iäkkäämpiä, huonokuntoisempia ja usein muistisairaita. Kotihoidon sairaanhoitajat ja lähihoitajat ovat ylikuormitettuja. Omaishoitajat ovat kovilla ja kaipaavat kipeästi lisätukea.

Suomessa oli vuoden 2019 lopussa 70 vuotta täyttäneitä henkilöitä 874 314. Heistä ympärivuorokautisessa hoidossa on noin 40 000 ja kotihoidon piirissä noin 52 000 ihmistä. Merkittävä osa senioreista asuu yksin. Koronaepidemia on entisestään lisännyt uudenlaisten avun ja tuen muotojen merkitystä.

Kokoomus on esittänyt jo syksyllä 2019 vaihtoehtobudjetin yhteydessä hallituksen tekemän kotitalousvähennyksen leikkauksen perumista ja Sitran mallin mukaisesti yli 75-vuotiaille uutta, nykyistä parempaa kotitalousvähennystä. Senioreiden superkotitalousmallissa verovähennysoikeutta kasvatettaisiin 70 prosenttiin. Nykyinen 100 euron omavastuu poistettaisiin. Lisäksi palvelujen ostoon annettaisiin enintään 1 200 euroa vuodessa tukea niille, joiden verot eivät riitä vähennyksen tekemiseen. Kotitalousvähennys olisi pienituloisille suoran tuen ja verohuojennuksen yhdistelmä. Mallista voisivat hyötyä kaikkia yli 75-vuotiaat, myös pienituloiset eläkeläiset, joiden eläkkeestä maksamat verot eivät ole aiemmin riittäneet vähennyksen tekemiseen. Malli on Sitran arvion mukaan sisäisesti kustannusneutraali.

”On vakava tosia-asia, että hallitus on omilla toimillaan heikentänyt kotihoidon kiperää tilannetta. Lakisääteisen hoitajamitoituksen säätäminen pelkästään ympärivuorokautiseen hoivaan ajaa kotihoitoa entisestään suurempaan ahdinkoon ja hoitajapulaan. Hallituksen leikkaus kotitalousvähennykseen vaikeutti senioreiden mahdollisuuksia hankkia tarvitsemiaan palveluja.  Kotitalousvähennyksen käyttäjistä lähes puolet on eläkeläisiä. Tukea kotona asumiseen on lisättävä, eikä vähennettävä”, vaatii Sarkomaa.

Lisätiedot:

Sari Sarkomaa, p. 050 511 3033

Sari Sarkomaa

Kansanedustaja

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja