Siirry sisältöön

Ikäihmisten palveluiden järjestämisessä tarvitaan myös superkotitalousvähennystä

Pääministeri Marin näytti asettavan kunnallisen kotihoidon ja kotitalousvähennyksen vastakkain viime torstain A-talkissa. Pääministeri ei näe tarvetta kotitalousvähennyksen kehittämiselle. Pääministerin Marinin puheet herättivät vakavan huolen siitä, ettei vanhusten kotihoidon vaikeaa tilannetta eikä ikäihmisten arkea ole hallituksessa ollenkaan ymmärretty. Kotona asuvien ikäihmisten avun tarve on suuri ja siihen vastaamiseksi tarvitaan monia erilaisia keinoja. Vetoan hallituksen ministereihin, että he voittaisivat vastenmielisyytensä kotitalousvähennystä kohtaan ja ottaisivat sen kehittämisen osaksi toimia, joilla palveluja parannetaan senioreiden kotona asumisen ja omannäköisen elämän mahdollistamiseksi.  

Seniorit ovat hyvin moninainen joukko. Ikävuosien kertyessä moni tarvitsee apua ja tukea, mutta elämäntilanteet ovat erilaisia ja siksi tarvitaankin vaihtoehtoja. 

Hyvinvointipalveluiden kehittämisessä on nykyistä vahvemmin oltava lähtökohtana ihmisten yksilölliset tarpeet. Sen sijaan, että ideologisesti suljetaan pois keinoja, olisi niitä aktiivisesti kehitettävä lisää. Kotitalousvähennys on monen seniorin kotona asumisen mahdollistaja sekä itsemääräämisoikeuden vahvistaja. Myös pienituloisilla vanhuksilla pitää olla mahdollisuus hankkia itse valitsemiaan kotona asumista tukevia palveluita ja siksi kokoomus on esittänyt superkotitalousvähennystä.

Palveluiden tuottamiseen tarvitaan julkisen sektorin rinnalle yritykset, järjestöt sekä muut toimijat. Kotitalousvähennyksen on viisasta olla osana keinovalikoimaa. Hallituksen on syytä kuulla senioreita. Kaikki eläkeliitot, myös vasemmistopuolueiden, ovat vaatineet hallituksen kotitalousvähennysleikkauksen perumista ja korotettua vähennystä senioreille.

Kotihoidossa olevat ihmiset ovat yhä iäkkäämpiä, huonokuntoisempia ja usein muistisairaita. Kotihoidon sairaanhoitajat ja lähihoitajat ovat ylikuormittuneita. Omaishoitajat ovat kovilla ja kaipaavat kipeästi lisätukea. Koronaepidemian aikana moni omaishoitoperhe on jäänyt täysin ilman tukea. Omaishoitoperheiden kanssa on yhdessä rakennettava toimi­van hoivan kokonaisuutta, joka ennalta­ehkäisee omaishoitajan kuormittumista ja uupumista, sekä varmistaa hyvän hoivan. Superkotitalousvähennys on tärkeä lisä keinovalikoimaan. 

Suomessa oli vuoden 2019 lopussa 70 vuotta täyttäneitä henkilöitä 874 314. Heistä ympärivuorokautisessa hoidossa on noin 40 000 ja kotihoidon piirissä noin 52 000 ihmistä. Merkittävä osa senioreista asuu yksin ilman mitään apua ja tukea. Koronaepidemia ja monin osin liian kategoriset yli 70-vuotta täyttäneiden ihmisiä koskevat suositukset ovat entisestään lisänneet  uudenlaisten avun ja tuen muotojen merkitystä. 

Lakialoitteeni senioreiden superkotitalousvähennyksestä oli eduskunnan käsittelyssä ennen joulua.  Eduskuntaryhmämme esitti  jo syksyllä 2019 vaihtoehtobudjetin yhteydessä hallituksen tekemän kotitalousvähennyksen leikkauksen perumista ja Sitran mallin mukaisesti yli 75-vuotiaille uutta, nykyistä parempaa kotitalousvähennystä. Senioreiden superkotitalousmallissa verovähennysoikeutta kasvatettaisiin 70 prosenttiin. Nykyinen 100 euron omavastuu poistettaisiin. Lisäksi palvelujen ostoon annettaisiin enintään 1 200 euroa vuodessa tukea niille, joiden verot eivät riitä vähennyksen tekemiseen. Kotitalousvähennys olisi pienituloisille suoran tuen ja verohuojennuksen yhdistelmä. Mallista voisivat hyötyä kaikkia yli 75-vuotiaat, myös pienituloiset eläkeläiset, joiden eläkkeestä maksamat verot eivät ole aiemmin riittäneet vähennyksen tekemiseen. Malli on Sitran arvion mukaan sisäisesti kustannusneutraali.

On vakava tosiasia, että hallitus on omilla toimillaan heikentänyt kotihoidon jo valmiiksi  kiperää tilannetta. Lakisääteisen hoitajamitoituksen säätäminen pelkästään ympärivuorokautiseen hoivaan ajaa kotihoitoa entistä suurempaan ahdinkoon ja hoitajapulaan. Hallituksen leikkaus kotitalousvähennykseen vaikeutti senioreiden mahdollisuuksia hankkia tarvitsemiaan palveluja.  Kotitalousvähennyksen käyttäjistä lähes puolet on eläkeläisiä. Tukea kotona asumiseen on lisättävä, eikä vähennettävä. Toimia on tehtävä viipymättä, ihmisiä ei saa jättää yksin. 

Sari Sarkomaa

Kansanedustaja

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja

00102 Eduskunta

Tel. +358 50 511 3033

sari.sarkomaa@eduskunta.fi

https://www.facebook.com/sarkomaasari/
http://fi.linkedin.com/in/sari.sarkomaa