Siirry sisältöön

Kokoomuksen Sarkomaa: Kotitalousvähennys laajennettava taloyhtiön osakkaiden remontteihin – huutavan epäreilu kohtelu korjattava!

Tiedote 20.2.2021
Julkaisuvapaa heti


Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sari Sarkomaa toistaa vaateensa kotitalousvähennyksen laajentamista asunto-osakeyhtiön osakkaille niin, että vähennyksen voi saada myös yhtiön teettämän remontin palkkakustannuksista. Omakotiasukkailla on jo oikeus tehdä vähennys vastaavista korjauksista. 

Sarkomaan mukaan asunto-osakeyhtiössä asuvien huutavan epäreilu kohtelu on perusteltua korjata, jotta myös heillä on yhdenvertainen mahdollisuus saada helpotusta kotitalousvähennyksestä remonttikustannuksiin.

”Monille palkansaajille ja eläkeläisille etenkin korkeiden asumiskustannusten Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla vaikkapa putkiremontit ovat taloudellisesti mittavia taakkoja. Kasvavat korjausvastuut tekevät tilanteen monille lähes sietämättömäksi. Hallituksen on syytä korjata räikeä epäkohta kevään kehysriihessä”, Sarkomaa sanoo.

Sarkomaan mukaan kotitalousvähennyksen laajentaminen myös asunto- osakeyhtiöiden teettämiin remontteihin olisi hallinnollisesti tehokas ja selvä tapa tukea taloyhtiöiden asukkaita korjauksissa. 

Asunto-osakeyhtiöissä osakkaat maksavat pääsääntöisesti kaikki taloyhtiön korjauskulut yhtiövastikkeina, joten heidän verotuksellinen asemansa tulee olla sama kuin omakotiasukkailla. 

”Olen ajanut vähennyksen laajentamista jo pitkään. Ministeriöstä on vastattu kirjallisiin kysymyksiini, että kotitalousvähennys myönnetään vain luonnolliselle henkilölle. Tämä ei ole kestävä perustelu. Taloyhtiö on tosiasiassa vain yksi väliporras asukkaan ja remonttiyrityksen välissä. Taloyhtiö voisi antaa vuosittain osakkaalle verovuonna teetetyn remonttityön kustannuksista laskelman, josta näkyisivät verottajan tarvitsemat tiedot remontin työkustannuksista, remontti-yrityksen tiedot sekä osakkaan vastikeperusteinen osuus kustannuksista. Osakas ilmoittaisi tietojen perusteella vähennyksen verohallintoon”, Sarkomaa sanoo.

Kotitalousvähennyksen laajentaminen asunto- osakeyhtiöiden toteuttamiin remontteihin vauhdittaisi korjausrakentamista ja hidastaisi korjausvelan kasvua. Kotitalousvähennyksen uudistaminen toisi lisätyötä ja verotuloja ja vauhdittaisi siten kansantaloutta. 

”Ilmasto- ja energiapolitiikka vaikuttaa merkittävästi asumiskustannusten kehitykseen. Ohjauskeinot ja kannustimet on toteutettava siten, että ne kohtelevat kiinteistönomistajia tasapuolisesti eivätkä vääristä kilpailua. Taloyhtiöiden tulisi voida saada tukea energiatehokkuutta ja uusiutuvaa energiaa edistävien hankkeiden toteuttamiseen kotitalousvähennyksen kautta”, päättää Sarkomaa 

Lisätietoja: Sari Sarkomaa, puh. 050 511 3033