Siirry sisältöön

Helsingin ja Uudenmaan kansanedustajat: Opettajien työtä tuettava

Tiedote 18.2.2021

Opettajien jaksaminen on pitkän korona-ajan vuoksi erityisen huolen aihe. Helsingin ja Uudenmaan kansanedustajien neuvottelukunta kuuli kokouksessaan alueemme koulujen ajankohtaiskatsauksen. 

Esittelemässä olivat lukio- ja ammatillisen koulutuksen johtaja Arja Kukkonen Helsingin kaupungilta, Ulla Jauhiainen ja Antti Piiroinen pääkaupunkiseudun OAJ:sta sekä Tuomo Suihkonen ja Ilkka Miettinen Uudenmaan OAJ:sta.

Opettajakunnan toive on, että heidän koronarokottamisensa kiireellisyyttä voitaisiin painottaa, jotta he pystyisivät antamaan lähiopetusta turvallisesti.

Opettajien edustajat kertoivat, että pelko omasta tai läheisen sairastumisesta sekä hybridiopetuksen tuoma kuormitus vaarantavat mahdollisuuden olla lapsille ja nuorille läsnä siten, kuin laadukas ja tavoitteellinen opettaminen vaatisi. 

Jo entuudestaan oppimisvaikeuksista kärsineet ja muuten avun tarpeessa olleet lapset ja nuoret ovat kärsineet eniten. 

Asiantuntijoiden puheenvuoroissa nousivat esille myös opettajien huoli oppivelvollisuusiän nostosta sekä opiskeluhuollon siirrosta maakuntien järjestämisvastuulle. Oppilashuollon on ehdottomasti säilyttävä osana koulutoimea ja koulun tavallista arkea. Oppivelvollisuusiän nosto ei saa tarkoittaa opetuksen resurssien heikentämistä.

Arja Kukkonen muistutti, että nuorten valmistuminen ammatillisesta opetuksesta sekä siirtyminen työelämään ovat viivästyneet pandemian vuoksi. Vastavalmistuneiden työttömyys on suurta.

Kansanedustajat totesivat, että tiivis yhteydenpito opettajien ja koulutoimen kanssa on välttämätöntä kansanedustajien työn kannalta.

Kansanedustajien neuvottelukunnan kokoukseen osallistuivat:

Sari Sarkomaa, pj, kok.
Tiina Elo, 1. vpj, vihr.
Eveliina Heinäluoma, 2. vpj, sd.
Pia Kauma, kok.
Terhi Koulumies, kok.
Sari Multala, kok.
Ruut Sjöblom, kok.
Heikki Vestaman​, kok.
Atte Harjanne, vihr.
Erkki Tuomioja, sd.
Arja Juvonen, ps.
Mai Kivelä, vas.
Laukkanen Antero, kd. 

Avustajat:
Sudhakaran Borgenström
Ulla Jauhiainen
Inna Kallioinen
Mikko Kivenne
Arja Kukkonen
Ilkka Miettinen
Hannu Puustinen

Fakta: Helsingin ja Uudenmaan kansanedustajien neuvottelukunta (KENK)

  • Helsingin ja Uudenmaan vaalipiireistä valitut kansanedustajat muodostavat yhteisen neuvottelukunnan.
  • Keväällä 2019 käynnistyneellä vaalikaudella edustajia on 58, mikä on yli neljännes koko eduskunnasta.
  • Puheenjohtajana toimii helsinkiläinen Sari Sarkomaa (kok.). Ensimmäinen varapuheenjohtaja on espoolainen Tiina Elo (vihr.), toinen varapuheenjohtaja helsinkiläinen Eveliina Heinäluoma (sdp) ja kolmas varapuheenjohtaja Riikka Slunga-Poutsalo (ps) Lohjalta.
  • Neuvottelukunta ottaa kantaa, kuulee asiantuntijoita ja vaikuttaa päätöksentekoon Uudenmaan kannalta tärkeissä asioissa.
  • Sihteerityö tehdään Uudenmaan liitossa.
  • Twitterissä: #kenk

Lisätietoja:

Puheenjohtaja Sari Sarkomaa, puh. 09 432 3033
Sihteeri, viestintäjohtaja Inka Kanerva, Uudenmaan liitto,
puh. 040 541 8308

(Alkuperäinen julkaisija Uudenmaan liitto: https://www.uudenmaanliitto.fi/uudenmaan_liitto/uutishuone/tiedotteet/helsingin_ja_uudenmaan_kansanedustajat_opettajien_tyota_tuettava.37239.blog)