Siirry sisältöön

Vastinetta verorahoille

(Helsingin Uutiset 24.2.2021)

Tuoreet tiedot kertovat karua kieltä vanhusten kotihoidon heikentyneestä tilanteesta. Olen huolissani siitä, että yhä useampi ihminen jää yksin ilman apua. Kunnan kotihoidon piirissä olevat ihmiset ovat yhä iäkkääm-piä ja usein muistisairaita. Monet arvokasta työtä tekevät hoitajat ja omaishoitajat ovat ylikuormitettuja. Viime vaalikaudella aloitimme van-huspalvelulain uudistuksen, jossa piti vahvistaa kaikkia ikäihmisten palveluja. Esitys piti tuoda eduskuntaan heti vaalien jälkeen, mutta hallitus ei ole tehnyt luvattuja kotihoitoa vahvistavia toimia.

On vakava tosiasia, että hallitus on parannusten sijaan omilla toimillaan heikentänyt kotihoidon tilannetta.

Toinen heikennys oli hal-lituksen tekemä leikkaus kotitalousvähennykseen. Yli 40 prosenttia vähennyksen käyttäjistä on senioreita, joi-hin leikkaus osui kipeästi.

Olen tehnyt lakialoitteen senioreiden superkotitalous-vähennystä, jossa verovähen-nys nostettaisiin 70 prosenttiin ja omavastuu poistettaisiin. Lisäksi palvelujen ostoon annettaisiin enintään 1 200 euroa vuodessa tukea niille, joiden verot eivät riitä vähen-nyksen tekemiseen.

Olen saanut paljon palautetta munkkalaisilta terveyden-huollon palveluista. Koronan takia jonot erikoissairaanhoitoon ovat moninkertaistuneet ja jo ennestään pitkät jonot vaikeuttavat peruspalveluiden saantia. Munkkiniemen terveysasemalle jonot kiireettö-mään hoitoon ovat jo 42 päivää.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa on Helsingissä paljon parantamisen varaa. Olennaista on keskittyä perusasioiden kuntoon laittamiseen sekä siihen, että peruspalvelut toimivat ja terveysasemalle pääsee.

Eduskunnan käsittelyssä oleva sote-uudistus on puhdas hallinnon uudistus eikä se tuo Helsingin palveluihin mitään uutta. Päinvastoin uudistus leikkaa mittavasti Helsingin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin tarkoitettuja rahoja.

En kannata kotikaupunkimme palveluita monin tavoin heikentävä uudistusta. Lisähallinnon sijaan verorahamme on käytettävä palveluiden parantamiseen. Terveysasemalle ja suunterveydenhuoltoon on päästävä ja vanhusten kotihoitoon sekä omaishoitajien tarvitse-maa tukea vahvistettava.

Sari Sarkomaa

kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja