Siirry sisältöön

Likaisen lumen mereen ajo on lopetettava – Itämerta on suojeltava vuodenajasta riippumatta

Laatimani lakialoite likaisen lumen mereen ja muihin vesistöihin kippaamisen kieltämisestä on lähetetty ympäristövaliokuntaan. Jätin lakialoitteen jo lokakuussa, mutta koronakiireiden vuoksi se pääsi eduskunnan käsittelyyn viiveellä.

Olen tyytyväinen, että aloitteeni ympäristösuojelulain muuttamisesta sai myönteisen vastaanoton lähetekeskustelussa ja toivon, että nyt asia etenee ripeästi. Itämeri on mittavista ponnisteluista huolimatta edelleen maailman saastuneimpia merialueita.

Saastuneen lumen kaataminen Itämereen on erityisesti Helsingin häpeätahra. Se aiheuttaa vahinkoa luonnolle ja ihmisille. Mereen lumen mukana kaadetut jätteet, roskat ja aineosat kulkeutuvat merivirtojen mukana laajalle. Mereen joutunut jäte, kuten mikromuovi ja raskasmetallit eivät häviä merestä ehkä koskaan. Pahimmillaan mikromuovia ja myrkyllisiä aineita päätyy ravintoketjun kautta lautasillemme.

Nykyisin lainsäädännössämme lumen kaataminen mereen on jätteen tai muun aineen mereen kaatamista koskevan kiellon ulkopuolella. Aloitteessani esitetään lumen mereen kaatamisen kieltämistä.

Lakialoitteessani esitetään, että vähäinen lumen kaataminen mereen jää kiellon ulkopuolelle. Rajauksella mahdollistetaan jatkossakin esimerkiksi yksityishenkilön omalla tai vapaa-ajan asunnolla lumikolan tai muun vastaavan välineen avulla tapahtuva puhtaan lumen kaataminen mereen.

Helsingin kaupunginvaltuusto on kokoomuksen aloitteesta linjannut jo vuonna 2019, että likaisen lumen kaatamisesta mereen on päästävä eroon. Ikävä kyllä saastuneen lumen mereen kippaaminen jatkuu.

Lakialoitteellani kiritän kaupunkia viipymättä löytämään asiaan ratkaisut. Lumen mereen kaatamisen tilalle on löydettävä ympäristön kannalta kestävä vaihtoehto. Lumen maakaatopaikkojen löytyminen on varsin haastavaa Helsingissä, mutta se ei ole kestävä perustelu liata kotivesiämme ja merenrantojamme.

Lumen siirtämisen kulkuväyliltä tulee toteutua myös runsaslumisina talvina siten, ettei siitä aiheudu haittaa kaupungin asukkaille, infrastruktuurille tai luonnolle. Kansallisomaisuuttamme Itämerta ja vesistöjemme puhtautta on suojeltava kaikkina vuodenaikoina – likaisen lumen kaatamiselle mereen on saatava stoppi myös Helsingissä.

Linkki aloitteeseen: https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Lakialoite/Documents/LA_61+2020.pdf

Lisätietoja: Sari Sarkomaa 050 5113033