Siirry sisältöön

Kokoomuksen kansanedustajat Mia Laiho, Kari Tolvanen ja Sari Sarkomaa pitävät viisaana ja ainoana oikeana vaihtoehtona päätöstä säilyttää pelastuskoulu pääkaupunkiseudulla. Sisäministeriö teki viime marraskuussa esityksen Helsingin pelastuskoulun toimintojen siirrosta Kuopioon. Ministeriön esityksen mukaan kaikki pelastajat oltaisiin koulutettu jatkossa Kuopiossa, sillä esitys olisi lakkauttanut Helsingin pelastuskoulun. Myös kansainväliseen pelastustoimintaan liittyvä koulutus ja rekrytointi uhkasivat siirtyä Kuopioon. Laiho, Tolvanen ja Sarkomaa vastustivat esitystä jo tuolloin muun muassa Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan (HS 5.11.2018).

"On hienoa, että turvallisuus ei jäänyt aluepolitiikan alle ja Helsingin pelastuskoulu jatkaa toimintaansa. Siirto Kuopioon olisi sisältänyt suuria riskejä pääkaupunkiseudun turvallisuudelle. Koulutuksen keskittäminen ei olisi huomioinut erityisalojen turvallisuutta eikä riittävällä tavalla Uudenmaan alueen erityispiirteitä. Uudellamaalla on muun muassa ydinvoimala, öljysatama, metro ja lentokenttä, jotka on huomioitava koulutuksessa. Pääkaupunkiseudun kansainvälisyys, matkailu ja tapahtumien suuri määrä aiheuttavat turvallisuusriskejä, joihin tulee varautua”, kokoomusedustajat toteavat.

Pelastuskoulun toimilupa on myönnetty määräaikaisena kesään 2023 siten, että viimeiset sisään otettavat opiskelijat otetaan syksyn 2021 aikana. Toimiluvan edellytyksenä on muun muassa se, että Helsingin Pelastuskoulun opetuksesta tehdään puolueeton arviointi vuoden 2020 loppuun mennessä. Edustajien mukaan pelastuskoulutuksen säilyttäminen Uudellamaalla myös tämän jälkeen on ensiarvoisen tärkeää. Heidän mukaansa koulutusmääriä tulisi lisäksi kasvattaa, sillä Uudenmaan asukasluku kasvaa koko ajan. Pelastuskoululla on pääkaupunkiseudulla tiivis yhteistyöverkosto, jonka toimivuus oli uhattuna siirron yhteydessä. Pääkaupunkiseudulla koulutetuilla pelastajilla on mahdollisuus pätevöityä myös lähihoitajaksi sote-oppilaitoksen kanssa solmitun yhteistyösopimuksen ansiosta. Monipuolinen koulutustausta on eduksi vaativan ja ikääntyvän väestön ensihoitotehtävissä. Pelastuskoulun rooli täydennyskoulutuksessa, verkosto- ja viranomaisyhteistyössä ja valmiussuunnittelussa on merkittävä, ja toimivaa yhteistyöverkostoa Uudellamaalla tulee edelleen jatkossakin ylläpitää ja kehittää.

"Metropolialueella on hyvin erilaiset turvallisuusuhat kuin muualla Suomessa, ja uhkiin pitää osata varautua. Uudellamaalla on runsaat 1,6 miljoonaa asukasta. On tärkeää, että tämän kokoisella alueella on jatkossakin oma pelastusalan koulutusyksikkö, joka huomioi metropolialueen haasteet pelastukselle ja ensihoidolle. Toimiluvan myöntäminen on hieno asia, mutta päätöksen määräaikaisuus ihmetyttää. Pelastuskoulun on välttämätöntä saada jatkaa pysyvästi Uudellamaalla, jotta alan houkuttelevuus ja ammattilaisten saatavuus saadaan turvattua”, kokoomusedustajat summaavat.

Lisätietoja:

Mia Laiho

kansanedustaja, erikoislääkäri

050 433 6461

Kari Tolvanen

kansanedustaja, rikosylikomisario

09 432 3182

Sari Sarkomaa

kansanedustaja, terveydenhuollon maisteri

09 432 3033

Eduskunnan puhemiehelle

Runsas neljäsosa kouluterveyskyselyyn vastanneista yläkoulun kahdeksannen ja yhdeksännen luokan tytöistä sanoo kokeneensa seksuaalista häirintää puhelimessa tai netissä vuoden aikana. Kahden vuoden takaisessa kyselyssä näin ilmoitti tytöistä selvästi harvempi, alle viidesosa. Myös lukion ja ammattioppilaitosten tyttöjen kokemukset ovat samansuuntaisia.

Netti on aiempaa selkeämmin nuorten seksuaalisen häirinnän kanava. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreen kouluterveyskyselyn mukaan kahdessa vuodessa on tapahtunut selvä muutos.

Koululaisten kokemukset seksuaalisesta häirinnästä ovat yleisiä. Kouluterveyskyselyssä alakoulun neljännen ja viidennen luokan oppilaista vajaat viisi prosenttia kertoi kokeneensa seksuaalista kommentointia, ehdottelua, viestittelyä tai kuvamateriaalin näyttämistä vuoden aikana. Tyttöjen ja poikien kokemusten välillä ei ollut merkittävästi eroja. Pieni osa alakoululaisista vastasi kokeneensa myös koskettelua tai painostamista koskettamaan.

Yläkoulussa, lukiossa ja ammattioppilaitoksissa opiskelevista tytöistä häiritsevää seksuaalista ehdottelua tai ahdistelua oli vuoden aikana kokenut kolmasosa vastaajista, pojista selvästi harvemmat. Tuloksia ei voi suoraan verrata alakoululaisten vastauksiin, sillä asiasta kysyttiin eri tavoin.

Yläkoulun, lukion ja ammattioppilaitosten tytöistä noin joka kymmenes vastaaja oli kokenut seksuaaliväkivaltaa: riisuutumaan pakottamista, intiimien alueiden koskettelua vastoin tahtoa, seksiin painostamista tai pakottamista tai päihteiden tai tavaroiden tarjoamista seksiin suostumisesta. Yläkoulussa ja toisella asteella opiskelevista pojista seksuaaliväkivaltaa oli vuoden aikana kokenut muutama prosentti vastaajista.

Kouluterveyskyselyn mukaan tytöt kertovat kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä tai väkivallasta jollekin luottamalleen aikuiselle useammin kuin pojat. Silti tytöistäkin niin tekee vain noin kolmasosa.

Tytöt kokevat poikia harvemmin, että he saavat tukea kokemansa seksuaalisen häirinnän tai väkivallan vuoksi koulun aikuisilta ja koulun ulkopuolisista palveluista.

THL:n erikoistutkija Riikka Ikonen todennut, että tulokset herättävät uusia kysymyksiä siitä, miten tytöt ja pojat kokevat avun ja tuen saamisen. Hän on myös todennut, että on selvitettävä, millaista tukea tytöt haluavat ja tarvitsevat.  

Kouluterveyskysely toteutettiin keväällä 2019. Kyselyyn vastasi eri luokka-asteilla 70–82 prosenttia oppilaista, yhteensä runsaat 260 000 lasta ja nuorta. Kyselyyn osallistui peruskoulun neljättä ja viidettä luokkaa käyviä lapsia sekä kahdeksatta ja yhdeksättä luokkaa käyviä nuoria sekä lukion ja ammatillisten oppilaitosten ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoita.

Viime eduskuntakaudella laadittiin silloisen opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen toimeksiannosta opas peruskouluille, lukioille ja toisen asteen ammatillisille oppilaitoksille seksuaalisen häirinnän ennaltaehkäisemisestä ja siihen puuttumisesta. 

Kouluterveyskyselyn tulokset osoittavat, että lisätietoa ja toimia tarvitaan lasten ja nuorten seksuaalisen häirinnän ehkäisemiseksi ja häirintään puuttumiseksi.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän / esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Millaisia toimia hallitus aikoo tehdä lasten ja nuorten kokeman seksuaalisen häirinnän ehkäisemiseksi ja häirintään puuttumisen keinojen vahvistamiseksi? Miten aiotaan selvittää niin, tyttöjen kuin poikien tarpeet avusta ja tarpeista, ettei kukaan jäisi yksin ilman tukea?

Helsingissä 17.9.2019

­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­Sari Sarkomaa kok

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sari Sarkomaa sekä sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Mia Laiho kiittävät ministeri Krista Kiurua hänen torstaina 12.9. eduskunnan kyselytunnilla antamastaan vakuutuksesta, jonka mukaan hallitus tukee terapiatakuuta. Ministeri Kiurun terapiatakuulupaus on lämpimästi tervetullut.

Kansanedustaja Mia Laiho kysyi ministeri Kiurulta kyselytunnilla, onko hallitus tekemässä terapiatakuusta päätöksen jo budjettiriihessä?

”Minä olen erittäin kiitollinen tästä kysymyksestä ja vastaan teille sen alkuosassa esittämäänne kysymykseen, olemmeko me hallituksessa tukemassa tätä hyvää hanketta, että olemme, niin kuin ymmärsin, että tekin olette”, ministeri Kiuru sanoi kyselytunnilla 12.9. 

”Vastuuministerin terapiatakuulupaus on tervetullut. Kokoomus haluaa Suomeen pikaisesti terapiatakuun, joka varmistaa mielenterveyspalvelujen nopean ja yhdenvertaisen saatavuuden. Kokoomus esitti jo keväällä hoitotakuuaikojen huomattavaa lyhentämistä ja peruspalveluiden vahvistamista, sisältäen esityksen nopeammasta mielenterveyspalveluihin pääsystä etenkin lapsille ja nuorille. Lapset eivät kuulu syrjäytymään hoitojonoihin, vaan heille on annettava ajoissa apua ja tuki normaaliin elämään”, Sarkomaa ja Laiho sanovat.

Kaikki eduskuntapuolueet lukuun ottamatta perussuomalaisia antoivat tukensa terapiatakuulle jo ennen vaaleja. Torstain kyselytunnilla myös perussuomalaiset pitivät hyvänä, että kansalaisaloite etenee eduskunnan käsittelyyn. 

”Kansalaisaloitteen terapiatakuun edistämisestä allekirjoitti 53 060 kansalaista. Kun asialla on näin vahva kansalaisten tuki, sekä eduskuntapuolueiden laaja kannatus, tulisi hallituksen varmistaa myös terapiatakuun rahoitus pikaisesti. Hallitukselta odotetaankin päätöksiä terapiatakuun edistämiseksi jo budjettiriihestä”, Sarkomaa ja Laiho sanovat.

”Sosiaali- ja terveysministeriön palveluvalikoimaneuvosto (PALKO) on linjannut, että tutkimusnäyttöön perustuvia vaikuttavia psykoterapian muotoja tarjotaan myös julkisessa terveydenhuollossa. Tämäkin huomioiden terapiatakuun rahoituksen huomioiminen budjettiriihessä on perusteltu”, selventävät edustajat.

Terapiatakuu -kansalaisaloitteessa ehdotetaan lakimuutosta, jolla taataan kaikille nopea pääsy hoidolliseen psykoterapiaan tai muuhun psykososiaaliseen hoitoon. Uudistuksen hintalapuksi on arvioitu 35 miljoonaa euroa. 

”Lupaus satsata terapiatakuuseen olisi hallitukselta järkiteko. Kansalaisaloitteen ehdottama lakimuutos rakentaisi Suomeen tehokkaan mielenterveyshoidon perustason. Satsaukset maksavat itsensä moninkertaisesti takaisin, kun yhä useampi saa apua varhaisessa vaiheessa ja mielenterveysongelmista johtuvat työpoissaolot vähenevät ja kalliin erikoissairaanhoidon tarve pienenee. Mielenterveysongelmat ovat suuri ja alihoidettu kansansairaus sekä suurimpia syrjäytymisen syitä”, Sarkomaa ja Laiho sanovat.

”Erityisesti yhdenvertaisuuden näkökulmasta muutos on kaivattu ja tarpeellinen, sillä tällä hetkellä mielenterveyspalvelut eivät ole tasapuolisesti kaikkien saatavilla. Tarvitsemme kipeästi toimia, jotta mielenterveyspalveluihin pääsee yhdenvertaisesti, oikea-aikaisesti ja matalalla kynnyksellä”, kokoomusedustajat toteavat.

Lisätietoja:

Sari Sarkomaa, 050 511 3033

Mia Laiho, 050 433 6461

Ministeri Kiurun lausunnot kyselytunnilla 12.9. löytyvät pöytäkirjasta täällä: https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Poytakirja/Documents/PTK_30+2019.pdf

Sari Sarkomaa

Kansanedustaja

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sari Sarkomaa pitää päiväkotien ja varhaiskasvatuksen laadun ja saatavuuden kannalta täysin välttämättömänä, että päiväkoteja pitkään riivanneeseen opettajapulaan saadaan kestävä ratkaisu.

”Varhaiskasvatuksen opettajien aloituspaikkoja lisääminen on välttämätöntä.  Hallituksen on budjettiriihessä lunastettava lupauksensa korkeakoulujen aloituspaikkojen lisäämisestä ja lisärahoituksesta”, Sarkomaa sanoo.

”Haasteen aiheuttaa se, että osaajia ei kouluteta tarpeeksi. Helsingissä on jopa uusien päiväkotien avaaminen viivästynyt tämän takia. Joka päivä päiväkodeissa kamppaillaan opettajien vähyyden tuomien ongelmien kanssa. Tämä näkyy vakavalla tavalla lasten ja perheiden arjessa. Jokainen lapsi on oikeutettu laadukkaaseen varhaiskasvatukseen ja päiväkotipaikkaan riittävän lähellä kotia. On selvää, että koulutuspaikkojen lisäksi tarvitaan myös muita toimia alan houkuttelevuuden ja työskentelyolosuhteiden edistämiseksi”, Sarkomaa huomauttaa. 

”Tutkimustulokset osoittavat korkeatasoisen varhaiskasvatuksen merkittävät positiiviset vaikutukset lasten tulevaan koulupolkuun ja myöhempään elämään. Varhaiskasvatuksen laadun ja vaikuttavuuden yksi keskeinen tekijä on varhaiskasvatuksen opettaja. Kokoomus haluaa taata jokaiselle suomalaislapselle parhaat mahdolliset lähtökohdat tulevaisuudelle”, Sarkomaa sanoo. 

Valtiovarainvaliokunnan jäsenenä Sarkomaa on ollut mukana, kun eduskunta on lisännyt useana vuonna määrärahaa varhaiskasvatuksen opettajien koulutuksen. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen kaudella laitettiin vihdoin hallituksen aloitteesta toimeen opettajien aloituspaikkojen lisäys 28 miljoonan euron määrärahan turvin vuosiksi 2018–2021.

”Tämä lisäys on merkittävä parannus, mutta se ei vielä riitä tulevaisuuden tarpeisiin. Tarvitaan pysyvämpi satsaus varhaiskasvatuksen opettajien aloituspaikkoihin.Yhdenvertaisen ja laadukkaan varhaiskasvatuksen varmistamiseksi koko maassa on välttämätöntä, että hallitus varaa korkeakouluille riittävästi rahoitusta varhaiskasvatuksen opettajien aloituspaikkojen lisäämiseksi”, Sarkomaa päättää.

Edustaja Sarkomaa on jättänyt kirjallisen kysymyksen, millä aikataululla hallitus laatii varhaiskasvatuksen opettajan tarvekartoituksen ja varhaiskasvatuksen opettajakoulutusmäärät lisätään tarvetta vastaavaksi.

Kirjallinen kysymys KK 110/2019 vp: Kirjallinen kysymys varhaiskasvatuksen opettajien tarvekartoituksesta ja koulutusmäärien riittävyydestä: https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Kysymys/Sivut/KK_110+2019.aspx


Sari Sarkomaa

Kansanedustaja

Eduskunnan puhemiehelle

Tutkimustulokset osoittavat korkeatasoisen varhaiskasvatuksen merkittävät positiiviset vaikutukset lasten tulevaan koulupolkuun ja myöhempään elämään. Tutkimustulosten mukaan varhaiskasvatuksen laadun ja vaikuttavuuden yksi keskeinen tekijä on varhaiskasvatuksen opettaja. Varhaiskasvatus tunnustetaan kiinteäksi osaksi yhtenäistä kasvatus- ja koulutusjärjestelmää.

Varhaiskasvatuslaki vuodelta 2015 asetti vaativia pedagogisia tavoitteita varhaiskasvatustoiminnalle. Vuoden 2018 varhaiskasvatuslaki vastaa näihin tavoitteisiin kehittämällä päiväkotien henkilöstörakennetta ja selkeyttämällä henkilöstön tehtävänimikkeitä.

Henkilöstörakennetta koskeva muutos tulee voimaan 1.1.2030, jolloin päiväkodin kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä toimivasta mitoitukseen laskettavasta henkilökunnasta kahdella kolmasosalla tulee olla varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin kelpoisuus. Kyseisestä kahdesta kolmasosasta vähintään puolella tulee olla varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus. Vuodesta 2030 lähtien päiväkodin johtajan kelpoisuusvaatimuksena on vähintään kasvatustieteen maisterin tutkinto sekä riittävä johtamistaito. Nämä päätökset ovat keskeisiä elementtejä pyrittäessä muuttamaan varhaiskasvatusta vastaamaan sitä tilannetta, joka sille keskeisillä valtakunnan tason ohjauksilla on haluttu asettaa. Juuri ilmestynyt Kansallisen koulutuksen arviointiraportti varhaiskasvatussuunnitelmien toimeenpanosta nostaa esiin varhaiskasvatuksen pedagogiikan heikentymisen päiväkodeissa, joka arviointiraportin mukaan mahdollisesti johtuu varhaiskasvatuksen opettajien määrän laskusta. Arviointiraportissa todettiin myös, että hyvällä päiväkodin johtajuudella on merkittäviä vaikutuksia varhaiskasvatussuunnitelmien toteutumiseen. Tämä puoltaa päiväkodin johtajien kelpoisuudeksi kasvatustieteen maisterin tutkintoa.

Varhaiskasvatuksen opettajan merkitystä varhaiskasvatuksen toteutumisessa on myös korostettu. Varhaiskasvatuslain mukaan varhaiskasvatuksen opettajat vastaavat lapsen varhaiskasvatussuunnitelmasta, ja kokonaisvastuu lapsiryhmän toiminnan suunnittelusta, toiminnan suunnitelmallisuuden ja tavoitteellisuuden toteutumisesta sekä toiminnan arvioinnista ja kehittämisestä on varhaiskasvatuksen opettajalla.

Koko valtakunnan kattavaa ajantasaista ja tarkkaa tietoa varhaiskasvatuksen opettajamäärästä on vaikeaa löytää. Tiedonkeruuta varhaiskasvatuksen opettajista ei ole tehty. Tämä on vaikuttanut siihen, ettei myöskään ennakointia varhaiskasvatuksen opettajatarpeesta ole tehty. Se on vaikuttanut yliopistojen aloituspaikkojen kohdentumiseen, joka on ollut vuosikymmeniä riittämätön. Lähivuosina varhaiskasvatuksen opettajia eläköityy suuri määrä.

Varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten osuus on meillä OECD-maiden keskiarvon alapuolella ja selvästi alempi kuin muissa Pohjoismaissa. OECD on asettanut tavoitteeksi, että varhaiskasvatukseen osallistumisaste tulee olla yli neljä vuotta täyttäneiden osalta 95 prosenttia.

Opettajien eläköityminen, 3—5-vuotiaiden varhaiskasvatukseen osallistumisasteen nosto ja opettajien mitoittaminen jokaiseen lapsiryhmään tulee merkitsemään pysyvää koulutuspaikkojen lisäystarvetta yliopistojen varhaiskasvatuksen opettajakoulutukselle. Opetus- ja kulttuuriministeriö sopi tuhannen aloituspaikan lisäyksistä varhaiskasvatuksen opettajien koulutukseen yliopistoissa. Lisäykset toteutetaan vuosina 2018—2021 hallituksen varaaman 28 miljoonan euron määrärahan turvin. Tämä on riittämätön määrä.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Millä aikataululla hallitus laatii varhaiskasvatuksen opettajien tarvekartoituksen ja varhaiskasvatuksen opettajakoulutusmäärät lisätään tarvetta vastaavaksi?

Helsingissä 11.9.2019

Sari Sarkomaa kok

Eduskunnan puhemiehelle

Kokoomus tekee työtä sen puolesta, että jokainen vanhus saa tarvitsemansa laadukkaat palvelut ja inhimillisen kohtelun. Moni ikääntynyt kansalainen joutuu odottamaan liian kauan kotiinsa palveluja tai jonottamaan pääsyä ympärivuorikautisiin hoivapalveluihin. Hoitoa ja hoivaa on saatava silloin kun sille on tarve. 

Kokoomus esitti viime vuoden lopussa julkaisemassaan seniorikannanotossa vanhuspalvelulain sitovuuden lisäämistä ja sen osana myös hoivatakuuta, jotta hyvä hoito ja inhimillinen kohtelu toteutuisi yhdenvertaisesti jokaisen vanhuksen osalta. Hoivatakuu toisi nykyistä sitovammat ja lyhyemmät määräajat hoitoon pääsyyn, riippumatta hoitopaikasta tai siitä, onko vanhuksella hänen oikeuksistaan huolehtivia omaisia.

Keväällä huoli vanhuspalveluiden kestämättömästä tilanteesta nousi yhä laajempaan keskusteluun hoivapalveluissa tapahtuneiden anteeksiantamattomien laiminlyöntien myötä. Silloinen oppositio teki asiasta välikysymyksen, jossa se vaati hallitukselta vastauksia hoivapalveluiden tilanteeseen.

Keväällä edellinen hallitus lisäsi tärkeitä panostuksia hoivapalveluiden valvonnan parantamiseksi. Vanhusten ja vammaisten palvelujen ohjauksen ja valvonnan vahvistamiseen suunnattiin 720 000 euroa ja eduskunnan oikeusasiamiehen suorittamaa vanhusten oikeuksien valvontaa vahvistettiin 350 000 eurolla. 

Ikäihmisten laadukkaan ja yhdenvertaisen hoivan sekä inhimillisen kohtelun turvaamiseksi edellinen hallitus käynnisti keväällä vanhuspalvelulain välttämättömän kokonaisremontin asettamalla asiantuntijatyöryhmän valmistelemaan vanhuspalvelulain kokonaisuudistusta.

Työryhmälle annettiin tehtäväksi valmistella mm. vanhuspalvelulain ja laatusuositusten uudistamista, sekä ikäpoliittisten linjausten valmistelu, joilla varaudutaan väestön vanhenemiseen. Työryhmän työn on tarkoitus päättyä vuoden 2019 loppuun mennessä, jolloin tuotaisiin tarvittavat esitykset lainsäädännön kokonaisuudistuksen toteuttamiseksi sekä esiteltäisiin vaikutusarvioinnit. 

Vanhusten palveluihin tarvitaan lisää hoitajia. Kokoomuksen mielestä hoitohenkilökunnan määrän vanhuspalveluissa tulisi perustua ikäihmisten yksilöllisen hoivan ja avun tarpeelle. Nykyiset hallituspuolueet, silloinen oppositio, esittivät ennen vaaleja ratkaisuksi ympärivuorokautisessa hoivassa ilmenneisiin ongelmiin 0,7-hoitajamitoituksen kirjaamisen lakiin. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajana vielä keväällä toiminut Krista Kiuru antoi tuolloin ymmärtää, että hoitajamitoitus voitaisiin kirjata lakiin heti ja yhdellä virkkeellä. Kyse olisi muutaman tunnin työstä. Nyt Kiuru istuu hallituksessa ja vastaa peruspalveluministerinä vanhuspalveluista.

Ministeri Kiuru onkin kertonut kiirehtivänsä hoitajamitoitusta koskevan hallituksen esityksen tuomista eduskuntaan siten, että esitys annettaisiin eduskunnalle jo syksyn aikana, vaikkakin 0,7-hoitajamitoituksen toteuttaminen tapahtuisi Kiurun mukaan pitkällä siirtymäajalla. Hoitajamitoituksen kirjaaminen lakiin ei siis enää Kiurun aloitteesta sisälly vanhuspalveluiden kokonaisuudistuksen asiantuntijavalmisteluun, vaan ministeri on tuomassa esityksen erillisenä eduskuntaan.

Hoitajapula on vakava tosiasia jo nyt koko vanhustenhuollossa. Hoitajamitoitusvaatimuksen asettaminen 0,7:ään hoitajaan yhtä asiakasta kohden merkitsisi Kuntaliiton arvioiden mukaan heti yli 4000 uuden työntekijän tarvetta ympärivuorokautiseen hoivaan, sekä yli 200 miljoonan euron kustannuksia. Yksittäisenä toimena tämä esitys pakottaisi kunnat siirtämään henkilöstöä ympärivuorokautiseen hoivaan jo nyt tiukalla olevista kotihoidon ja vammaisten palveluista, samalla kun kotihoidossa olevien vanhusten määrä ja palveluiden tarve kasvaa koko ajan. 

Ihmiset tekevät palveluiden laadun. Siksi sosiaali- ja terveysalan houkuttelevuutta on pystyttävä lisäämään ja esimerkiksi työhyvinvointia tukemaan. Alan koulutusmääriä on arvioitava uudelleen ja laadittava selkeät tavoitteet siitä, miten vakavaan hoitajapulaan vastataan tulevina vuosina. 

Kokoomus haluaa kantaa vastuuta kaikista ikäihmisistä riippumatta siitä, millaisten palveluiden piirissä he ovat. Siksi tarvitaan koko vanhuspalvelulain remontti. Edellisen hallituksen aloittamassa valmistelutyössä oli määrä etsiä kokonaisvaltaiset ratkaisut, joilla turvataan nykyistä paremmin henkilöstön määrä, osaaminen ja kohdentaminen kaikkiin vanhuspalveluihin, ottaen siis huomioon myös hoitajapulasta kärsivän kotihoidon ja arvokasta mutta usein raskasta työtä tekevien omaishoitajien tarpeet.

Pääministeri Rinne on tuoreeltaan vahvistanut julkisuudessa, että hallituksen rahat eivät tule riittämään 0,7-hoitajamitoituksen toteuttamiseen tällä vaalikaudella. Hallituksen aikomuksesta panna toimeen vaaleissa lupaamansa ja hallitusohjelmaan kirjaamansa tavoite 0,7-hoitajamitoituksesta vallitseekin nyt täydellinen epäselvyys. Hallitus on luvannut tuoda eduskuntaan lain, jonka toteuttamiseen sillä ei kertomansa mukaan ole varaa. Hallitus on siis siirtämässä itse esittämäänsä ratkaisun toteutusta ainakin seuraavalle hallituskaudelle?

Ratkaisujen lupaaminen yhdellä suulla ja niiden peruminen toisella ei anna luotettavaa kuvaa hallituksen kyvystä tarttua vanhuspalveluiden kiperiin ongelmakohtiin. Hallitus on nyt toiminut useita kuukausia ja edelleen on epäselvää, millaisia toimia hallitus aikoo tehdä vanhusten palveluiden laadun ja saatavuuden parantamiseksi. Vanhuspalveluissa odotetaan kuumeisesti kokonaisvaltaisia ratkaisuja. 

Kokoomuksen mielestä jokaisen ikäihmisen on voitava luottaa siihen, että hän saa laadukasta hoivaa ja inhimillisen kohtelun riippumatta hoitopaikasta. Vanhuspalveluiden uudistamisen osalta vallitsee nyt epäluottamuksen ilmapiiri, sillä hallitus ei pysty yksiselitteisesti kertomaan miten ja millä aikataululla se on tuomassa kestävät ratkaisut vanhuspalveluiden kokonaisvaltaiseksi uudistamiseksi?

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän/esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mitä sellaisia toimia hallitus aikoo esittää vanhuspalveluiden laadun ja yhdenvertaisuuden takaamiseksi, jotka se myös pystyy toimeenpanemaan ja rahoittamaan tällä hallituskaudella?

Miten ja millä aikataululla hallitus aikoo lisätä sosiaali- ja terveysalan houkuttelevuutta ja ratkaista hoiva- ja hoitohenkilöstön riittävyyteen liittyvät ongelmat?

Eduskuntatyö on käynnistynyt järjestäytymisellä ja hallitustunnusteluilla. Osa valiokunnista kokoontuu, mutta varsinainen työ käynnistyy hallituksen nimeämisen jälkeen. Valiokuntapaikat jaettiin aakkosten mukaan siihen asti, kunnes hallitusneuvottelut ovat ohi onnistuneesti. Olen kiitollinen, että saan jatkaa työtäni helsinkiläisten kansanedustajana. 

Eduskuntaryhmämme oli valmis hallitusvastuuseen, mutta vastuullisilla nuoteilla. Olin vahvasti mukana kirjoittamassa Kokoomuksen vastauksia hallitustunnustelijan Rinteen kysymyksiin päävastuuna koulutus ja tutkimus. Olimme myös valmistautuneet hyvin mahdollisiin hallitusneuvotteluihin. Emme kuitenkaan päässeet tunnusteluja pidemmälle. SDP oli selvästi ja ajoissa tehnyt valintansa. Niukin naukin suurimmaksi puolueeksi vaaleissa sinnitellyt SDP halusi ehdottomasti tukijalakseen historiallisen rökäletappion kärsineen Keskustan. 

Uusien työpaikkojen synnyn tukeminen ja yrittäjyyden vahvistaminen on kestävin tapa turvata rahoitus jokaiselle suomalaiselle tärkeille palveluille. Siksi Kokoomus ei linjastaan tinkinyt. Hallitustunnusteluissa jäi epäselväksi SDP:n talouslinja ja se millä keinoin puheenjohtaja Rinne aikoo työllisyysastetta nostaa. Sydän on rauhallisin mielin siitä, että eduskuntaryhmänä suoraselkäisinä pidimme tavoitteitamme kiinni suomalaisten parhaaksi. On tärkeä alleviivata, että Kokoomuksella oli esittää vastuullisia tapoja investoida osaamiseen, sivistykseen ja yhdenvertaisuuteen perustuvan hyvinvointiyhteiskunnan kehittämiseen. Suomalaisten kannalta on tärkeää, että maahan saadaan ripeästi toimintakykyinen hallitus, jolla on vastuullisesti maatamme eteenpäin vievä ohjelma. 

Helsingin ja Uudenmaan kansanedustajien neuvottelukunta järjestyi myös tällä viikolla. Johdan neuvottelukuntaa, jossa on neljännes eduskunnan kansanedustajista. Helsingin ja Uudenmaan asioiden painoarvo on eduskunnassa entistäkin merkittävämpi. Kun Helsinki ja Uusimaa kasvun ja luovuuden vetureina menestyvät, hyötyy siitä koko Suomi. Kaupungistuminen ja sen tuomat ilmiöt edellyttävät tulevalta hallitukselta vaikuttavaa kaupunkipolitiikkaa. Olennaisia asioita ovat koulutukseen ja osaamiseen panostaminen, yrittäjyyden edellytysten edistäminen, ilmastopolitiikka ja suuret raidehankkeet. Vahva kaupunkipolitiikka on edellytys työllisyysasteen nostamiselle Pohjoismaiselle tasolla.

Kirjoitan kerran kuussa politiikan kuulumisista. Voit laittaa minulle terveisiä tai tilata eduskuntakirjeeni laittamalla minulle osoitteesi sähköpostitse sari.sarkomaa(at)eduskunta.fi

Sari Sarkomaa

Munkkalainen kansanedustaja

kolmen lapsen äiti

Olen toistuvasti esittänyt  kotitalousvähennyksen laajentamista asunto-osakeyhtiön osakkaille niin, että vähennyksen voi saada yhtiön teettämän remontin palkkakustannuksista. Omakotitaloasukkailla on jo oikeus tehdä vähennys vastaavista korjauksista. Merkittävä määrää helsinkiläisiä asuu asunto-osakeyhtiössä. Ei ole yhdenvertaista kohtelua, että heillä ei ole mahdollisuutta saada kotitalousvähennyksestä helpotusta remonttikustannuksiinsa.

Palkansaajille ja eläkeläisille korkeiden asumiskustannusten Helsingissä remontit ovat taloudellisesti mittavia taakkoja. Kasvavat korjausvastuut tekevät tilanteen monille lähes sietämättömäksi. Kotitalousvähennyksen laajentaminen asunto- osakeyhtiöiden teettämiin remontteihin olisi hallinnollisesti tehokas ja reilu tapa tukea taloyhtiöiden asukkaita korjauksissa. 

Asunto-osakeyhtiöissä osakkaat maksavat pääsääntöisesti kaikki taloyhtiön korjauskulut yhtiövastikkeina, joten heidän verotuksellinen asemansa tulee olla sama kuin omakotiasukkailla. 

Olen ajanut vähennyksen laajentamista jo pitkään ja kirjallisiin kysymyksiini asiasta  on ministeriöstä aina vastattu, että kotitalousvähennys myönnetään vain luonnolliselle henkilölle. Tämä ei ole kestävä perustelu. Taloyhtiö on tosiasiassa vain yksi väliporras asukkaan ja remonttiyrityksen välissä. Taloyhtiö voisi antaa vuosittain osakkaalle verovuonna teetetyn remonttityön kustannuksista laskelman, josta näkyisivät verottajan tarvitsemat tiedot remontin työkustannuksista, remonttiyrityksen tiedot sekä osakkaan vastikeperusteinen osuus kustannuksista. Osakas ilmoittaisi tietojen perusteella vähennyksen verohallintoon.

Kotitalousvähennyksen laajentaminen asunto- osakeyhtiöiden toteuttamiin remontteihin vauhdittaisi korjausrakentamista ja hidastaisi korjausvelan kasvua. Kotitalousvähennyksen uudistaminen toisi lisätyötä, verotuloja ja vauhdittaisi siten kansantaloutta. 

Ilmasto- ja energiapolitiikka vaikuttaa merkittävästi asumiskustannusten kehitykseen. Ohjauskeinot ja kannustimet on toteutettava siten, että ne kohtelevat kiinteistön omistajia tasapuolisesti eivätkä vääristä kilpailua. Taloyhtiöiden tulisi voida saada tukea energiatehokkuutta ja uusiutuvaa energiaa edistävien hankkeiden toteuttamiseen  kotitalousvähennyksen kautta. 

Tulevan eduskuntakauden tärkeä tehtävä on hillitä asumismenojen jatkuvaa nousua. Kuntien päätösvaltaa kiinteistöverotuksessa tulee lisätä poistamalla kiinteistöveroprosenttien alarajat. Kiinteistöveron nostoon ei helsinkiläisillä ole enää varaa. Helsingissä asumista ja elämistä ei saa tehdä yhtään kalliimmaksi. Tavallisella helsinkiläisellä pitää olla mahdollisuus asua kotikaupungissaan.

Sari Sarkomaa

helsinkiläisten kansanedustaja

kolmen lapsen äiti

Lapsia on Helsingissä tällä hetkellä enemmän kuin kertaakaan 1970-luvun puolenvälin jälkeen. Merkittävä osa lasten lukumäärän kasvusta tulee vanhasta talokannasta sekä täydennysrakentamisalueilta. Lasten määrän kasvu ei ole ollut yllätys mutta siitä huolimatta kaupunki ei ole kyennyt riittävästi vastaamaan perheiden päivähoitotarpeisiin. Koko Helsinkiä vaivaa krooninen päiväkotipula, johon on nykyistä ponnekkaammin löydettävä ratkaisuja varsinkin, kun lasten määrän kasvu jatkuu. Vuoteen 2020 mennessä Helsingissä on arvioitu olevan 10 000 koululaista ja päiväkoti-ikäistä lasta enemmän kuin tänä päivänä. Tämä edellyttää kaupungilta mittavia lisäpanostuksia kouluihin ja päiväkoteihin. Helsingin löydettävä keinot ketterämmin rakentaa ja ottaa kiinteistöjä päiväkotien käyttöön. Perheelle on puoli vuotta pitkä aika odottaa sopivaa päivähoitopaikkaan. Pitkät matkat päivähoitoon ovat raskaita lapselle ja hankalia koko perheen arjelle. 

Päiväkoteja on oltava siellä missä on lapsia. Juuri säädetyssä varhaiskasvatuslaissa on suositus kaupungeille tarjota palveluja perheille lähipalveluina. Kun sivistysvaliokunnassa lakia käsittelimme, pidin tärkeänä lähipalveluperiaatteen nostamista vahvasti esille. Helsingissä selvitetäänkin, mitä tämä tarkoittaa kaupungin palveluiden kehittämisessä. Yksinkertaistettuna päivähoidossa pitäisi olla sama periaate kuin peruskoulussa, jossa on oppilaaksiottoalueet. Näin varmistetaan, että alueen lapset pääsevät halutessaan lähialueen päiväkotiin.  

Helsinki pyrkii jo lähitulevaisuudessa tarjoamaan kaikille lapsille päiväkotipaikan entistä lähempää kotia. Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla valmistellaan mallia, jonka yhtenä tavoitteena on saada päiväkodissa tiiviiksi hitsautunut lapsiryhmä siirtymään aikanaan samalle luokalle lähikouluun. 

Viimeisimmissä kunnallisvaaleissa en ollut ehdolla, sillä olen keskittynyt eduskuntatyöhön. Teen kuitenkin jatkuvasti vaikuttamistyötä Helsingin varhaiskasvatuksen ja perheiden palveluiden parhaaksi. Keskustelin juuri Helsingin varhaiskasvatusjohtaja Satu Järvenkallaksen kanssa. Viime vuonna Helsinki rakensi lisää päivähoitopaikkoja noin 1027 ja tänä vuonna noin 1600. Rakentamistahti ei ole ollut riittävä. On ikävää, että esimerkiksi uudelle päiväkodille ei ole löytynyt Munkkiniemestä paikkaa. Ei vaikka yritystä on ollut vuosikaudet. Sama tilanne on useilla alueilla.  

Helsingissä valtaosa varhaiskasvatuksessa olevista lapsista on kunnallisissa päiväkodeissa. Yksityisissä päiväkodeissa lapsista on 13 prosenttia, kun Espoossa osuus on joka neljäs. Yksityinen päivähoito on kotikaupungissamme iso poliittinen kysymys. Perheille on varmasti olennaisinta, että päiväkodit ovat laadukkaita ja sijainti sopii perheen arkeen. Jos Helsinki ei kykene itse päiväkoteja rakentamaan riittävästi, on viisasta löytää vastuulliset tavat lisätä yksityisiä päiväkoteja. Jo kerran keskustelussa ollut palveluseteli on syytä ottaa uudestaan harkintaan. Apulaispormestari Pia Pakarinen ehdotti varhaiskasvatukseen palveluseteliä, koska nyt yksityinen ei ole yhdenvertaisesti kaikkien saatavilla. Tavoite oli helpottaa päivähoitotilannetta ja torjua segregaatiota.

Mielestäni palvelusetelillä tarjottavien päiväkotien pitäisi sitoutua samoihin pelisääntöihin kuin julkisten. Uuteen varhaiskasvatuslakiin lisäsimme eduskunnassa tiukat pykälät yksityisten päiväkotien valvontaan. Yksityiset päiväkodit voisivat tuoda kaivattua joustoa ja helsinkiläiseen varhaiskasvatusverkostoon. 

Olennaisinta on, että Helsinki varaa riittävät määrärahat päiväkotien rakentamiseen suhteessa lapsimäärän kasvuennusteisiin ja että rakentamisen turhat esteet poistettaisiin. Helsingin on oltava ketterämpi päiväkotien rakentamisessa ja lapsiystävällisen kaupungin luomisessa. 

Kaupunkimme toinen iso ongelma on lastentarhanopettajapula. Osin uusien päiväkotien avaaminen on viivästynyt, kun henkilöstöä ei ole saatu palkattua. Olen useana vuonna eduskunnan valtiovarainvaliokunnassa budjettineuvotteluissa saanut lisättyä koulutuspaikkojen lisäämiseen. Tällä eduskuntakaudella saimme jo hallitusneuvotteluissa sovittua 28 miljoonan euron panostuksen lastentarhanopettajien koulutukseen. Määrärahan myötä vuosina 2018-2021 saamme tuhat uutta varhaiskasvatuskoulutuksen aloituspaikkaa yliopistoihin. Helsingin on syytä tehdä vaikuttavia toimia, että se on houkutteleva ja hyvä työnantaja. Se on lasten ja perheiden parhaaksi. Otan vastaan mielelläni palautetta Helsingin päivähoidon tilanteesta.

Sari Sarkomaa

helsinkiläisten kansanedustaja

kolmen lapsen äiti

Arvoisa vastaanottaja,

Naistenpäivä alkoi dramaattisesti. Puhemiesneuvosto on juuri todennut, että pääministeri Sipilän jättämän hallituksen eronpyynnön vuoksi eduskunnalla ei ole edellytyksiä käsitellä maakunta- ja soteuudistusta. Pääministeri jätti eronpyynnön, kun hallitukselle selvisi maakunta-ja soteuudistuksen tilanne. Käytännössä kamelin selän katkaisi maakuntalain #maku2 mittavat ongelmat perustuslakivaliokunnassa. Työtä ja korjattavaa olisi mittavasti myös muissa laeissa. Aika loppui kesken. Tosiasioiden tunnistaminen oli vakava mutta välttämätön paikka.

Kokeneena kansanedustajana mahdoton tilanne oli nähtävissä jo pitkään. Näin mammuttimaisen ja kompleksisen lakipakettien vieminen läpi yhdellä eduskuntakaudella ei liene mahdollista. Tunne on ollut sellainen, että mammuttia pitää taluttaa neulansilmän läpi. Olen helsinkiläisenä hallituspuolueen kansanedustajana tehnyt kaikkeni, että ihmisille tärkeät sote palvelut saataisiin viisaasti uudistettua.

Kaikki ovat yhtämieltä siitä, että uudistus tarvitaan. Arvioni on, että maakunnat kuopataan ikiajoiksi. Yhdenvertainen verovaroin järjestetty pohjoismainen palvelujärjestelmä edellyttää valinnanvapauden laajentamista. Pidän selvänä, että peruspalveluja ja ihmisten itsemääräämisoikeutta vahvistava valinnanvapaus etenee joka tapauksessa. Jatkossa on keskityttävä vain sosiaali- ja terveyspalveluihin ja kaupungit otettava vahvasti mukaan. Se on varmasti ihmisten ja koko Suomen parhaaksi.

Olen saanut paljon kyselyitä tulevista eduskuntavaaleista. Olen motivoitunut jatkamaan työtä helsinkiläisten kansanedustajana. Toivotan sinut tervetulleeksi mukaan tekemän vaalityötä sinulle sopivalla tavalla. Laitathan viestiä, jos haluat vaalikampanjan tiimoilta sähköpostia tai kirjepostin. Vaalipäällikkönäni toimii Anniina Pylsy Anniina anniina_pylsy@hotmail.com  ja tiedotuspäällikkönä Nina Sillantaka nina.sillantaka@gmail.com. Luvassa on mukavia tilaisuuksia ja kaiken kokoista kivaa yhdessä tekemistä sekä ensi käden tietoa kokoomuksen valmistautumisesta kevään eduskuntavaaleihin. Tervetuloa myös mukaan tuleviin kiinnostaviin tilaisuuksiin!

Vastaan eduskuntaryhmässämme tulevan eduskuntakauden ja samalla hallitusohjelmaneuvottelutavoitteiden valmistelusta hyvinvointipolitiikan osalta. Kuulen mielelläni ajatuksiasi mitkä asiat tulevassa hallitusohjelmassa ovat sinulle tärkeitä.

Tulevia tapahtumia:

Hyvinvointiseminaari pr 15.3 klo 17.30

Eduskunnan loppukirissä olemme työskennelleet melkein yötä päivää. Elämässä on oltava myös muutakin kuin työtä. Järjestän mukavan illan ystävilleni ja vaalitiimille pe 15.3. klo 17.30-19.30 (Kokoustila Anna K, Annankatu 24, 5. kerros.) Luvassa mukavaa ohjelmaa mm. johdatus kehon hyvinvointiin Pia Kurkelan ja Anki Åströmin ohjauksessa (Töölön Pilatesstudio). Tarjolla salaattibuffet ja viiniä sekä verkostoitumista hyvässä seurassa. Olisi ihanaa, jos pääset mukaan. Voit ottaa myös ystävän mukaan. Tarjoilujen mitoittamiseksi muistathan ilmoittaa itsesi ja ystäväsi tästä LINKISTÄ.  

AfterWalk- kävely ke 13.3. klo 17.00 Töölönlahdella

AfterWalk kävellään taas helmikuun puolessa välissä. Tervetuloa virkistymään hyvässä seurassa. Tarkoitus on kävellä yhdessä ja vaihtaa kuulumisia. Otatathan mukaan myös ystäväsi. Voit saapua lenkille suoraan vaikka työpaikalta: laukut yms. saadaan säilytykseen kävelyn ajaksi. Tapaaminen Pikku parlamentin edustalla (Arkadian katu 3).

Tervetuloa mukaan kirpputorille su 17.3

Tukitiimini kokoontuu kirpputorin merkeissä su 17.3. klo 10-15.00 Konepajan Brunossa. Tuotto käytetään vaalikampanjani rahoittamiseen.

Otan mielelläni vastaan myös lahjoituksia kirpparille. Kirpputorista ja tavaroiden vastaanottamisesta vastaa Nina Virto-Väisäsen. Olethan häneen yhteydessä (ninavirtovaisanen@gmail.com tai p. 050 550 2468) mikäli haluat lahjoittaa. Tavaroiden luovutus sovitaan tapauskohtaisesti. Keräämme tapahtuman Facebook-sivustolle kuvia lahjoittajista. Kerrothan Ninalle, jos sinua kiinnostaa poseerata hyvään tarkoitukseen.

Ole Ninaan myös yhteydessä, jos haluat tulla mukaan kirppikselle myymään tuotteita.

Lukutaitopäivä to 21.3. klo 17.30-19.00 (Finanssiala ry, Itämerenkatu 11-13)

Olet lämpimästi tervetullut lukutaitopäivään kuulemaan ja keskustelemaan lukutaidon tärkeydestä. Järjestän tilaisuuden yhdessä europarlamentaarikko Henna Virkkusen kanssa. Tilaisuus on osoitteessa Itämerenkatu 11–13, Helsinki.

Ilmoittautuminen 18.3. mennessä oheisen linkin kautta:

https://www.hennavirkkunen.fi/ilmoittaudu-lukutaitopaivaan

Mukaviin näkemisiin

Terveisin

Sari Sarkomaa

helsinkiläisten kansanedustaja