fbpx Siirry sisältöön

Blogi 27.2.2012

Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd.) on viime aikoina toistellut demareiden pitkään hellimää ajatusta poistaa kela-korvaus yksityisistä terveyspalveluista. Vanhaa ehdotusta ministeri on maustanut mittavilla perusteluilla, jotka eivät kaikilta osin pidä kutiaan. Peruspalveluministerin ehdotus poistaa kela-korvaus olisi valtion budjetissa pieni säästö, mutta terveyspalvelujen toimivuudelle ja kansanterveydelle suuri vahinko.

Tosiasia on, että pienillä korvaussummilla on kyetty merkittävästi tukemaan ihmisten omaehtoista halua osallistua terveydenhuollon rahoitukseen. Kela-korvaus on myös edistänyt ennaltaehkäisyä. Esimerkiksi iso osa gynekologisista käynneistä on ennaltaehkäiseviä käyntejä. Suomi onkin kärkimaita kohtu- ja rintasyövän varhaisessa toteamisessa.

Todennäköistä on, että kela-korvausten poiston seurauksena olisivat vain julkisen sektorin kasvavat jonot ja ylikuormitus. Kela-korvauksissa säästyvä rahamäärä on niin pieni, että sen ohjaamisella julkiseen palvelutuotantoon ei kyettäisi korvaamaan palvelutarpeen kasvua. Vuonna 2010 sairasvakuutuksesta korvattiin 3,7 miljoonaa lääkärissäkäyntiä ja toimenpidettä sekä lisäksi 2,7 miljoonaa hammaslääkärin toimenpidettä. On tärkeä muistaa, että kela-korvauksista puolet rahoitetaan vakuutettavilta perittävällä sava-maksulla. Nämä seikat näyttää peruspalveluministeri sivuuttavan.

Peruspalveluministeri on useasti todennut, että "säästetty raha investoituna julkiseen perusterveydenhuoltoon puolestaan poistaisi nykyistä eriarvoisuutta." 0n pakko kysyä, mihinkähän tämä väite perustuu?

Kela-korvauksen poistoa on perusteltu sillä, että kela-korvausta käyttävät vain ne, jotka haluavat ohittaa terveyskeskusjonot. Tosiasiassa merkittävä osa yksityisistä lääkärissä käynneistä on silmälääkäri- ja gynekologikäyntejä. Kela-korvausta käyttävät naiset kaikista ikäluokista ja tuloluokista gynekologikäynteihin. Silmälääkärissä käyntiin lähes kaikki, jotka sellaista tarvitsevat. Kyse on siis palveluista, joita ei julkisella sektorilla ole juuri tarjolla. Kela-korvauksen poistoon sisältyykin monta epätasa-arvon siementä.  On vastuutonta, että peruspalveluministeri lakaisee maton alle sen tosiasian, että kela-korvaus on olennainen osa terveydenhuoltoamme.

Peruspalveluministerin yksi pääargumentti poistaa kela-korvaukset on ollut toteamus, että kela-korvauksilla tuetaan monikansallisten yritysten voitontekomahdollisuuksia On hyvä todeta, että TEM:n vuoden 2011 lopulla julkaiseman toimialaraportin mukaan terveyspalvelut ovat Suomessa pienyritysvaltaista toimintaa. Kolme Suomessa olevaa pääomasijoittajien omistuksessa olevaa terveyspalvelualan yritystä edustavat lukumääräisesti noin 0,2 promillea kaikista terveyspalvelualan yrityksistä. 20 suurintakaan terveyspalvelualan yritystä eivät edusta kuin 6 prosenttia terveydenhoidon kokonaismarkkinoista. Tosiasioiden valossa ministerin halu moukaroida monikansallisia yrityksiä osuisi kovaa, mutta kohteena on tavallinen pieni- ja keskituloinen suomalainen. Ministerinkin kannattaisi ensin tutkia asioita ennen kuin alkaa hutkia.

Terveydenhuolto on jatkossakin oltava julkisen vallan vastuulla ja pääosin verovaroin rahoitettu.  En ole nähnyt yhtään puoluetta, joka muuta olisi esittänyt. Usein keinotekoisen vastakkainasettelun sijaan on rakennettava avointa ja toimivaa kumppanuutta. Julkisen sektorin täydentäjäksi ja kirittäjäksi tarvitaan yrityksiä ja kolmatta sektoria. Tämä on myös hallitusohjelmaan selkeäsanaisesti kirjattu.

Täysin samaa mieltä olen peruspalveluministerin kanssa siitä, että perusterveydenhuoltomme kuntoon laittaminen on oltava ykkösasia. Viimeisimpien tietojen mukaan pääsy terveysasemille on entisestään heikentynyt. Kannustankin peruspalveluministeriä keskittymään hallitusohjelman toteuttamiseen ja viemään siihen kirjattuja toimia ripeästi eteenpäin. Eduskunnassa odotamme malttamattomana, että työryhmä vihdoin nimetään valmistelemaan jo muutoin pitkälle edenneen kuntauudistuksen ydintä, sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamista.

21.02.2012 Blogi Verkkouutisissa

Suomessa väestöryhmien väliset terveyserot ovat kasvaneet, vaikka eriarvoisuuden purkaminen on ollut terveyspolitiikkamme peruspilari. Erityisen huolestuttavaa on se, että suomalaisten nuorten tupakointi, humalajuominen ja lihavuus ovat kansainvälisesti vertaillen poikkeuksellisen yleisiä. Suuri huolenaihe on myös se, että vain noin puolet suomalaisista lapsista liikkuu terveytensä kannalta riittävästi. Osalle nämä ongelmat kasaantuvat, kun taas osa nuorista voi paremmin kuin koskaan. Tämän lapsissa ja nuorissa muhivan kansanterveydellisen aikapommin purkaminen on priorisoitava terveyspolitiikkamme kärkeen.

Viimeisin OECD:n maa-arvio nosti vahvasti esille huolen kasvavista terveyseroista. Ero ylimmän ja alimman tuloviidenneksen elinajanodotteessa oli vuonna 2007 miehillä 12,5 vuotta ja naisilla 6,8 vuotta. Vuonna 2000 ero oli miehillä 9,9 vuotta ja naisilla 4,9 vuotta. Alimman tuloviidenneksen elinajanodote ei ole noussut sitten 1990-luvun alun.

OECD:n mukaan terveyserojen vähentäminen vaatii nykyistä enemmän investointeja sairauksien ehkäisyyn ja terveellisten elintapojen edistämiseen erityisesti nuorilla. Tämä sama painotus oli myös eduskunnan valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaostossa, kun käsittelimme tämän vuoden valtion talousarviota. Olennaista on kannusta lapsia terveellisiin elämäntapoihin jo pienestä pitäen. Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa.

Jotta pureutuminen terveyseroihin onnistuu, on valmisteilla olevassa kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa onnistuttava siirtämään painopiste terveyden edistämiseen ja ennaltaehkäiseviin palveluihin sekä varhaiseen puuttumiseen. Toimintatapoja on uudistettava niin, että lukuisissa eri kehittämisohjelmissa kehitetyt parhaat käytännöt saadaan oikeasti juurrutettua valtakunnalliseen käyttöön. Jokaisen kunnan on vihdoin otettava käyttöön vuodesta 2005 voimassa ollut kansanterveyslain velvoite seurata kuntalaisten terveydentilan kehitystä ja ottaa huomioon terveysvaikutukset kunnan kaikessa toiminnassa.

On vakava tosiasia, ettei moni kunta edelleenkään huolehdi kouluterveydenhuollosta lain ja suositusten mukaan. Kunnissa on hälyttäviä eroja kouluterveydenhuollon laadussa lähtien siitä, kuinka ekaluokkalaisten terveystarkastukset hoidetaan tai jätetään hoitamatta. On kansantaloudellista tuhlausta, että valtio suuntaa rahaa lasten palveluihin, mutta kunnat käyttävät ne jonnekin muualle. Oppilashuolto on oikeuskanslerinkin useista huomautuksista huolimatta puutteellista. Vielä suurempia puutteita ja eroavuuksia on kuntien järjestämässä opiskeluterveydenhuollossa. Kodin ja koulun tai oppilaitoksen välinen yhteistyö on vielä käyttämätön voimavara terveyden edistämisessä.

Ikääntyvässä Suomessa on elintärkeää saada jokainen nuori työhön ja oman elämänsä syrjästä kiinni. On suurta typeryyttä laiminlyödä lasten ja nuorten ennaltaehkäiseviä palveluja. Koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto sekä oppilashuolto ovat täsmätoimia, joilla edistetään koko ikäluokan koulutuksen oikea-aikaista ja parempaa läpäisyä, kansanterveyttä, työllisyyttä ja pidempiä työuria, kuin myös lasten hyvää elämää.

Lasten ja nuorten hyvinvoinnista ei voi puhua ilman, että puhutaan vanhemmista. Lasten hyvinvointiin vaikuttavat keskeisesti yksinkertaiset ja ajattomat perusseikat. Perusasioiden kuntoon laittamisessa läheisten aikuisten rooli on ensisijainen.

Sari Sarkomaa (kok)
Kansanedustaja
Valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaoston puheenjohtaja

Helsingin tulevaisuuden kannalta on iloinen asia, että lapsia syntyy jatkossa entistä enemmän. Päivähoitoikäisten 1-6-vuotiaiden määrä on ennakkotietojen mukaan lisääntynyt viime vuoden aikana noin 770 lapsella ja kasvun ennustetaan jatkuvan. Aikavälillä 2011 - 2021 ennustetaan 1-6-vuotiaiden lasten määrän lisääntyvän 6400 lapsella. Vaikka lapsilukumäärän nousu on lisännyt voimakkaasti päivähoidon tarvetta, on Helsingissä myöhennetty useiden suunniteltujen päiväkotien rakentamishankkeita. Tämä on johtanut päivähoidon ruuhkautumiseen.

Sosiaalilautakunnan palveluverkon tarkistusraportin mukaan esimerkiksi kantakaupungin, Latokartanon ja Haagan alueelle päivähoidon toteuttaminen lähipalveluna on haasteellista. Lauttasaari ja Munkinseutu ovat vakavia esimerkkejä alueista, joissa on pitkään ollut krooninen pula uusista päiväkodeista.

Kun päiväkodit ovat tupaten täynnä, sosiaalivirasto joutuu jatkuvasti etsimään kalliita korvaavia lisätiloja. Monien perheiden päivähoitomatka ja siten lasten hoitopäivät venyvät kohtuuttomiksi. Täynnä olevat päiväkodit ovat kaikkien ja varsinkin lapsien hyvinvoinnin kannalta lyhytnäköinen ratkaisu.

Nostin päiväkotien rakennushankkeiden lykkäämisen tuomat ongelmat esille viime viikon kaupunginvaltuuston käymässä ensi vuoden budjetin lähetekeskustelussa. On aivan välttämätöntä, että päiväkotien rakennushankkeiden suma puretaan ripeästi ja päiväkoteja rakennetaan ilman viivyttelyä sinne missä on lapsia.

Myös leikkipuistorakennusten oikea-aikaisesta kunnossapidosta ja peruskorjauksesta sekä tarvittavien uusien tilojen rakentamisesta on huolehdittava. Tilanteen vakavuus näkyy erityisesti Etelä-Haagassa. Siellä Isonnevan leikkipuistorakennuksen korjausta on siirretty vuosikausia. Nyt rakennus on pakko purkaa ja vielä on epäselvää, milloin tilalle rakennetaan uusi. Tilanne on ollut täysin kohtuuton lapsirikkaalle alueelle.

Sosiaalivirastosta saatujen tietojen mukaan viisi leikkipuistoa odottaa parhaillaan toimenpiteitä. Noin kymmenessä leikkipuistorakennuksessa on viime vuosina tehty erilaisia sisäilma- ja kuntotutkimuksia niissä ilmenneiden ongelmien takia. Kaikkien rakennusten osalta korjauksetkaan eivät ole auttaneet ja jatkotutkimuksissa on todettu lisää ongelmia.

Leikkipuistoilla on tärkeä rooli perheiden arjessa, ja ne ovat tärkeä osa Helsingin palvelutuotantoa kaikilla alueilla. Leikkipuistoissa järjestetään kerhotoimintaa, koululaisten iltapäivätoimintaa ja ne toimivat lapsiperheiden kohtaamispaikkana. Leikkipuistot ovat myös varhaisen tuen ja ennaltaehkäisevän työn mahdollistajana. Leikkipuistoihin tarvitaan toimivat ja turvalliset tilat, jotta pienet lapset ja koululaiset voivat liikkua ja leikkiä.

Siirretyt investointivelvoitteet vyöryvät tulevina vuosina voimalla ellei tilannetta oteta ajoissa haltuun. Helsingin on saatava kustannusten kasvu kuriin kestävällä tavalla, mutta se ei onnistu tinkimällä lakisääteisistä peruspalveluista eikä sulkemalla silmiä syntyvyyden kasvusta. Lapsiystävällinen Helsinki on ikääntyvälle pääkaupungille viisas investointi. Varsinkin kun tiedämme, että lähikunnat houkuttelevat veronmaksajia kohtuullisimmilla asumiskustannuksilla ja laadukkailla lähipalveluilla.

Kunnallishallinnon rakenne -työryhmän tänään julkaisema esitys on keskustelunavaus ja pohja nyt alkavalle kuntakuulemiselle. Pidän tervetulleena virkamiestyöryhmän ehdotusta siitä, että Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen ja Sipoo istuisivat samaan pöytään. Uskon, että kuntien yhteenliittymisen etu olisi paljon suurempi kuin niiden osien summa. On viisasta ja perusteltua, että nämä kunnat selvittävät, mitä tiiviimpi yhteiselo merkitsisi. On välttämätöntä, että alueemme asukkaat saavat tiedon siitä, mitä kuntien yhteenliittäminen tai liittämättä jättäminen merkitsee niin metropolialueella kuin koko Suomessa.

Toivon, että metropolialueella mietitään yhdessä luovasti ja avoimin mielin sitä, miten alueemme tulevaisuus ja asukkaiden hyvä arki parhaiten yhteisvoimin turvataan. Helsingin seudun kuntien ei pidä taistella keskenään, vaan yhdistää voimansa ja etsiä yhdessä ratkaisuja asukkaiden hyvään arkeen, kohtuuhintaiseen asumiseen, uusien työpaikkojen syntymiseen, yritysten menestymiseen, segregaation torjumiseen ja ympäristökysymyksiin.

On toivottavaa, että kunnissa ei ensimmäisenä rynnätä sanomaan ehdotonta eitä työryhmän työlle. Sen sijaan tuoreen raportin soisi innostavan luovaan ajatteluun ja aktiiviseen työhön paikallisten ratkaisujen löytämiseksi. Kuulemisen on aidosti tarkoitus vaikuttaa ja antaa suuntaa koko uudistukselle. Uudistus tehdään käsi kädessä ja tiiviissä yhteistyössä kuntien kanssa eikä saneluna. Kuntauudistusta ei tule nähdä minkään kunnan lakkauttamisena, vaan aivan uuden luomisena.

Aalto-yliopisto on metropolipolitiikkamme helmi. Juuri tällaista rajojen ylittämistä ja rohkeutta tiivistää yhteistyötä metropolialue ja koko Suomi tarvitsee. Tieteenalojen, politiikkasektoreiden ja kuntien rajat ovat ylitettävissä. Yhteistyö ja yhteenliittyminen synnyttävät lisäarvoa joka suurempi kuin sen osien summa. Osaoptimoinnin sijaan on pääkaupunkiseudun kunnat saatava puhaltamaan yhteen hiileen. Etenkin asumisessa, liikenteessä ja maankäytössä on kipeä ja kiireellinen tarve nähdä kokonaisuus. Myös asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien ja lähidemokratian turvaamiseen tarvitaan metropolialueella aivan omia innovatiivisia ratkaisuja.

Tiiviimpi ja elinvoimaisempi metropolialue ei ole vain asukkaidensa, vaan myös koko Suomen etu. Aktiivinen ja elinvoimainen metropolimme toimii globaalitaloudessa koko maan kehityksen ja talouden veturina sekä luovuuden lähteenä. Metropolimme kilpailee maailman muiden metropolien kanssa uudesta liiketoiminnasta, osaamisesta ja uusista menestystarinoista. Kun pääkaupunkiseutu menestyy, hyötyy siitä koko Suomi. 

En pidä kuntien pakkoavioliittoja suotavana, mutta järki- ja ennen kaikkea rakkausavioliittoja toivon. Kun pääkaupunkiseudun kunnat istuvat samaan pöytään, uskon, että rakkaus vielä syttyy. On vain hyvä, että myös valtiovalta kannustaa uusin ohjauskeinoin tähän yhteistyöhön ja yhteenliittymiseen.

Suomalaisten lasten ja nuorten kiinnostus lukemiseen on hälyttävästi laskenut. Niiden nuorten osuus, jotka eivät lue lainkaan vapaa-ajallaan, on merkittävästi kasvanut. Selvitysten mukaan pojista lähes puolet ei lue läksyjen lisäksi tekstiä sen enempää verkosta kuin paperiltakaan. Lukutaidon rapautuminen näkyy myös viimeisimmän Pisa-tutkimuksen tuloksissa.

Vähenevää kiinnostusta lukemiseen on syytä miettiä joka kodissa. Suomessa tarvitaankin lukutalkoot heikkenevän lukutaidon taltuttamiseksi. Arjessa tehdyt asiat voivat joskus olla paljon tehokkaampia kuin valtiovallan säädökset, hankkeet tai kampanjat. Vanhempien ja lapselle läheisten aikuisten rooli on aivan avainasemassa lasten kiinnostuksessa lukemiseen. Lapselle lukeminen on monin tavoin merkityksellistä lapsen koko kehitykselle. Kun luemme lapselle, vahvistamme lapsen kielen kehitystä, tulevaa lukutaitoa ja kiinnostusta lukemiseen. Kun lapselle on luettu, tulee kirjasta ystävä, joka kulkee mukana koko elämän.

Selvää on, että heikentynyt lukutaito ja kiinnostus lukemiseen on otettava vakavasti päiväkotiemme ja koulujemme kehittämisessä. Me pohdimme asiaa Opetushallituksen johtokunnan tämän vuoden ensimmäisessä kokouksessa. Kuulemme myös tuoreen Pohjoismaisen ministerineuvoston raportin ehdotuksia. Raportin ehdotukset lisätä kouluihimme lukuharjoituksia ovat varteenotettavia. Myös lukemiseen innostavia keinoja, kuten koulujen kirjailijavierailuja ja yhteistyötä kirjastojen kanssa on syytä lisätä.

Lukeminen on tärkeää myös lapsen kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille. Lukeminen on erinomainen tapa olla läsnä ja lähellä lasta. TV:n ja tietokonepelien vaihtaminen joinakin iltoina lukemiseen on monin tavoin lapsen etu.

On mukava tapa varata päivittäin hetki aikaa lapselle lukemiseen. Iltasatu on monelle aikuiselle ja myös minulle päivän parhaita hetkiä. Kotona ollessani rauhoitan lasten nukkumaanmenoajan puheluilta ja tietokoneelta sekä kaikelta työnteolta. Ministeriaikana kehitimme valtiosihteerini kanssa kalentereihimme termin ”iltasaturauha”, joka tarkoitti sitä, että silloin ei soiteta työpuheluja vaan luetaan lapsille. Iltasaturauha on tärkeä isommillekin lapsille ja siitä ei tingitä. Silloin äidillä tai isällä on aikaa lukea, pitää sylissä ja jutella.

Lasten ja kaikkien suomalaisten lukemiselle olisi upea asia, että saisimme kirjallisuutta arvostavan presidenttiparin. Jenni Haukio on runoilija ja Sauli Niinistö omaa yhtälailla ahkeran lukuharrastuksen ja loistavan kirjallisen ilmaisun. He olisivat kannustava esimerkki koko Suomelle.

Sari Sarkomaa (kok)
Kansanedustaja
Opetushallituksen johtokunnan puheenjohtaja
www.sarisarkomaa.fi

Blogi Verkkouutisissa 27.01.2012

Kokoonnuimme tällä viikolla maa- ja metsätalousministeri Koskisen (kok) johdolla mittavalla joukolla Säätytalolle pohtimaan julkisuudessakin paljon käsiteltyä sikojen kohtelua. Käsittelyssä oli parhaillaan lausuntokierroksella oleva sikojen hyvinvointia koskeva asetus. Mukana oli tuottajien, kaupan ja kuluttajien edustajia sekä tutkijoita, eläinsuojeluväkeä ja päättäjiä.

Uudistettu asetus tuo toteutuessaan sioille lisätilaa ja virikkeitä sekä siten paremmat mahdollisuudet lajityypilliseen käyttäytymiseen. Jatkossa sioilla pitää olla isommat karsinat. Myös vaateet sairaskarsinoille ovat tiukemmat. Samoin porsiville emakoille on annettava pesäntekomateriaalia. Asetuksessa on paljon tervetulleita parannuksia ja se on aivan välttämätön askel eteenpäin. Asetusluonnoksessa on myös puutteita, joita on ministeriön sekä ministerin vielä korjattava.

Käytännössä kaikki Suomessa syntyvät karjuporsaat kastroidaan kirurgisesti alle viikon ikäisinä. Kastraatio tehdään lihan laadun takia. Nykysäädösten mukaan kastraation saa tehdä ilman kivunlievitystä ja rauhoitusta eikä asetusluonnos tuo tilanteeseen muutosta. Suositeltavimmat vaihtoehdot kastraatiolle olisivat kastraatiosta luopuminen tai siirtyminen immunokastraatioon. Asetusta on muutettava niin, että porsaiden kivunlievitys olisi pakollista.

Iso puute on myös se, että asetuksessa ei tiukenneta porsimishäkkeihin liittyviä säädöksiä. Ruotsissa porsimishäkit ovat kielletty. Seminaarissa tutkijat totesivat, että ilman porsimishäkkejä voidaan taata porsaiden turvallisuus, kunhan karsinat ovat riittävän suuret. Selvää on, että asia on edessä joka tapauksessa. Säädöksistä on hyvä tehdä sellaiset, että ne eivät hetkessä vanhene. Asetuksen johdosta useiden lihantuottajien on tehtävä rakennuksiinsa korjauksia. On järkevää, että asetus kannustaa tekemään nämä investoinnit kestävällä ja eläinten hyvinvointia edistyksellisesti kohentavalla tavalla.

Ministeri Koskinen on ottanut eläinsuojeluasioissa hyvän otteen ja hänen onkin pidettävä hihat käärittynä. Tehtävää on jäänyt edellisiltä vaalikausilta jonoksi asti. Tästä ikävänä esimerkkinä ovat viisi vuotta päätöstä odottaneet kalkkunoiden kuljetusohjeet, jotka on nyt viipymättä hoidettava kuntoon. Syytä on myös selventää julkisuuteen tulleet tiedot, että kalkkunoiden kuljetukseen puuttunut valvontaeläinlääkäri olisi siirretty sivuun tehtävistään. Ministerin tehtävä on huolehtia eläinvalvonnan uskottavuudesta ja riittävyydestä. Hallitusohjelmassa luvatun eläinsuojeluasiamiehen nimeäminen on tärkeä osa tätä työtä ja siksi myös yksi kiireellisimmistä tehtävistä. Eettisen elintarviketuotannon keskeinen tekijä on tuotantoeläinten hyvinvointi.

On enemmän kuin tervetullutta, että ministeri Koskisen johdolla ollaan maa- ja metsätalousministeriössä valmistelemassa täysin uutta eläinten hyvinvointia säätelevää puitelakia. On kiitettävää, että Koskinen on ottanut uuden lain valmistelun pohjaksi laajan kansalaiskuulemisen netissä. Nyt jokaisella on halutessaan mahdollisuus kertoa näkemyksensä ja vaikuttaa tulevaan lainsäädäntöön. Kannustan suomalaisia kertomaan mielipiteensä eläinsuojelulainsäädännöstä valtionhallinnon otakantaa.fi -sivustolla: http://otakantaa.fi/aihe/elainsuojelulaki-uudistuu

Uuden lain on edistettävä nykyistä lakia paremmin eläinten hyvinvointia. Nykyinen laki ei ole riittävä. Viime vuosina on lisääntynyt tietoisuus siitä, että eläimet eivät Suomessa voi parhaalla mahdollisella tavalla ja räikeitäkin epäkohtia löytyy. Eläinsuojelulain uudistus on tehtävä huolella ja tämä edellyttää riittäviä valmisteluresursseja. Eläinten hyvinvointi on asetettava etusijalle myös lakia tarkentavia asetuksia tehtäessä, eivätkä asetukset ja määräykset saa enää jatkossa vesittää itse lain tavoitteita. Jotta tavoite maailman edistyksellisimmästä eläinsuojelulainsäädännöstä toteutuisi, lainsäädännön on pohjauduttava uusimpaan tieteelliseen tietoon eläinten tarpeista ja hyvinvoinnin edellytyksistä. Lain valmistelussa on ennakoitava tulevaisuuden haasteita niin että laki on edistyksellinen vielä vuosien päästä.

Koskisen on huolehdittava eläinsuojelulain ripeästä valmistelusta niin, että nykyinen eduskunta ehtii uuden lain käsitellä.

Säätytalolla pidetyssä seminaarissa oli käytäväkeskusteluissa esillä myös presidentinvaalit ja tietenkin Lennu. Lennu on Sauli Niinistön ja Jenni Haukion koira. http://www.facebook.com/groups/227841790634101/ Pidän hyvänä sitä, että saisimme eläinrakkaan presidentin. Eläinsuojelu ei kuulu presidentin viralliseen toimivaltaan, mutta se on asia, josta meidän kaikkien pitää kantaa huolta - myös presidentin. Eläinrakas presidentti on hyvä esikuva koko Suomelle!

Sari Sarkomaa
Kokoomuksen kansanedustaja
Eduskunnan eläinsuojeluryhmän puheenjohtaja
www.sarisarkomaa.fi

Blogi 23.01.2012

Osallistuin Munkkivuoren ostarilla suomalaisten tekojen ja työn tapahtumaan. Tilaisuuden tarkoitus oli nostaa esille tekoja paremman Suomen ja kotiseudun rakentamiseksi. Erityisen kiinnostavaksi tilaisuuden teki se, että yksi puhujista oli presidenttiehdokas Sauli Niinistö.

Oli innostavaa, että niin moni oli tullut paikalle. Ostoskeskus pullisteli lähes ratkeamispisteeseen ihmisistä. Työ onkin meille suomalaisille erityisen tärkeää. Sauli Niinistön kanssa yhteistyötä tehneenä aivan erityisesti arvostan hänen ahkeruuttaan, asennettaan työhön sekä kykyä innostaa myös muut tekemään työtä Suomen parhaaksi.

Useimmat asiat onnistuvat parhaiten, kun asioita tehdään yhdessä. Oman kotiseudun rakentaminen entistäkin paremmaksi paikaksi asua ja elää on aivan erityisesti asia, jossa tarvitaan nimenomaan yhteistyötä.

Munkinseutu ei olisi Munkinseutu ilman alueemme kauppoja, suutaria, ravintoloita ja kahviloita, eikä ilman omaa Suomen ensimmäistä ostariamme palveluineen. Sama pätee muihin kaupunginosiimme. Pienet kaupat ja lähipalvelut tekevät Helsingin kaupunginosista viihtyisiä ja vetovoimaisia asua ja elää kaiken ikäisille.

Ikävä kyllä Munkinseudun ja muidenkin Helsingin kaupunginosien iso ongelma on lähipalveluiden ja pienten kauppojen väheneminen. Palvelut kaikkoavat kauas pois. Ilman kivijalkojen pikkuliikkeitä ja kahviloita kaupunkikulttuuri kuihtuu.

Tässä juuri on meillä tekojen paikka. Jokainen meistä on vahva vaikuttaja asiakkaana. Lähipalvelut säilyvät ainoastaan ja vain, jos me niitä käytämme. Vain itse suosimalla lähikauppojamme ja kahviloitamme voimme ylläpitää yritysten elinvoimaisuutta ja säilymistä alueellamme. Palkaksi saamme ystävällisen palvelun ja viihtyisän kotiseudun.

Munkkivuoren ostarilla puhuttiin monesta muustakin kuin työstä oman kotiseudun parhaaksi. Meistä moni suositteli paikalla olleelle Sauli Niinistölle alueemme palveluja. Olisi oikein mukavaa, että uusi presidentti näkyisi aina silloin tällöin Munkan seudulla. Onhan Mäntyniemi ihan naapurissamme.

Presidentin tekopaikka on pian. Ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 25.1. ja jatkuu ensi viikon tiistai-iltaan asti. Jokainen äänioikeutettu voi antaa äänensä ennakkoon missä päin maata tahansa. Saulin numero on edelleen se tuttu ja toimiva kuutonen! Aion antaa ääneni Saulille heti keskiviikkona.

Sari Sarkomaa (kok)
Kansanedustaja
Kaupunginvaltuutettu
www.sarisarkomaa.fi

Suomen Kuvalehden julkaisemat kuntakartat saivat keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemen pillastumaan ja sanomaan ulos sen, mitä keskustan on oppositiopuolueena uumoiltukin sanovan. Kiviniemi ilmoitti keskustan tekevän kaikkensa hallituksen kaavaileman kuntauudistuksen kaatamiseksi. Keskusta ei malttanut odottaa edes helmikuun alkuun, jolloin kuntatyöryhmän työ tulee julkisuuteen ja kaikkien keskusteltavaksi. Kiviniemi tulikin paljastaneeksi keskustan todelliset karvat. Vielä ennen joulua budjettikeskusteluissa keskusta kielsi vastustavansa kuntauudistusta.

Kokeneena ministerinä Kiviniemi varmasti tietää, että julkisuudessa oleva kuntakartta ei ole kuntatyöryhmän, kuntaministerin, saatikka hallituksen lopullinen kanta. Kiviniemelle ei riittänyt, että hän ampuu alas keskeneräisen työn. Kaiken lisäksi Kiviniemen mielestä presidenttiehdokkaidenkin pitäisi ottaa kantaa kuntatyöryhmän vielä valmistelussa ja pohdinnassa olevaan työhön. Keskustelu peruspalveluista on tietenkin tervetullutta, mutta Suomen tulevaisuuden kannalta välttämättömän uudistuksen torppaaminen vaalikampailun tohinassa on vastuutonta.

On perin kummallista, että keskusta on oppositioon siirryttyään yhtäkkiä omaa työtään vastaan. Kunta- ja palvelurakennusuudistus on suoraa jatkumoa edellisten hallitusten ja etenkin keskustalaisten kuntaministereiden työlle, jossa tavoitteena on ollut ja on lähipalveluiden turvaaminen ja kunnallisen itsehallinnon vahvistaminen.

Kiviniemen väite, että kuntauudistus tuhoaa elämisen mahdollisuuksia, on täysin päinvastaista sille mistä kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa on kysymys. Uudistus tehdään juuri siksi, jotta palveluiden eriarvoistuminen pysäytettäisiin ja taattaisiin hyvä arki eri puolilla Suomea.

Ihme ei ole se, että kuntauudistus herättää intohimoja. On selvää, että uudistus vaatii vaikeita ratkaisuja, mutta yhtälailla on selvää, että uudistuksen lykkääminen tai vesittäminen olisi täysin vastuutonta. Nykymenolla ei yksinkertaisesti ole varaa eikä mahdollista jatkaa.

Hyvinvointipalveluiden järjestämisvastuu ei ole missään Euroopan maassa niin pirstaloitunut kuin Suomessa. Kuntia on yksikertaisesti liikaa. Jos kunnat keksittäisiin ja perustettaisiin tänä päivänä, niin en usko, että kukaan keksisi esittää nykyistä kuntarakennetta erilaisine yhteistyömuotoineen. Jos joku esittäisi, niin esittäjää pidettäisiin vähintäänkin ”seinähulluna”.

Peruspalveluiden järjestämisvastuu on oltava vahvoissa ja elinkelpoisissa kunnissa. Laadukkaat palvelut ovat kuntien vaakunoita ja kunnantaloja tärkeämpi. On täysin varmaa, että esimerkiksi sairastuttuaan ja terveydenhuoltopalveluja tarvitessaan ihmisille ei ole niinkään tärkeää se, missä kuntaraja kulkee vaan se, että palvelun saa.

Tuhannet lapset kohtaavat vuosittain Suomessa vanhempiensa parisuhteen päättymisen ja erilleen muuton. Valtaosassa eroissa vanhemmat pystyvät sopimaan lastensa huoltajuudesta ja tapaamisista. Jokainen ero, jossa lapsi jää vanhempien pelinappulaksi on liikaa.  Monesti riitelyn aiheena on lapsen tapaamisoikeus, vaikka lain mukaan lapsella on oikeus tavata molempia vanhempiaan.

On selvää, että vanhemmuus ei pääty, vaikka parisuhde päättyisi. Suomessa tarvitaan enemmän tukea parisuhteen kestävyyden, mutta myös erotilanteen tukemiseksi. Eropalveluiden kehittämisen tavoitteena on oltava lapselle erosta aiheutuvien haittojen minimoiminen sekä etenkin pitkien huoltoriitakierteiden ehkäiseminen ja katkaiseminen. Tämä on lapsen kannalta aivan erityisen tärkeää. Lapsen elämässä puolikin vuotta on pitkä aika.

Käräjäoikeuksissa käsitellään vuosittain noin 2000 lapsen huoltoa ja tapaamisriitaa.  Huoltoriidat kuormittavat sekä tuomioistuimia, sosiaalitoimea että muita viranomaisia. Suurissa käräjäoikeuksissa käsittely saattaa kestää jopa 1-1,5 vuotta ja toisinaan pidempäänkin. Sen jälkeen käsittely usein jatkuu hovioikeudessa. Sanomattakin on selvää, että tilanne on kohtuuton sekä lapselle että vanhemmille.

Vaikeiden huoltoriitakierteiden katkaisuun ei ole vielä riittävästi keinoja. Ehkäisevän palvelun, tehostetun sosiaalityön ja sovittelun ohella tarvitaan myös uusia oikeudellisia keinoja katkaista pitkittyneitä oikeusprosesseja. Neljässä käräjäoikeudessa, Helsingissä, Oulussa, Espoossa ja Pohjois-Karjalassa toteutettu lapsiystävällinen oikeudenkäyntikokeilu on tuonut hyviä tuloksia ja tuo kipeästi kaivattua apua eroperheiden tilanteeseen.

Olen todella tyytyväinen, että saimme valtiovarainvaliokunnan hallituspuolueiden edustajien neuvotteluissa sovittua lisämäärärahan kohdentamisesta lapsiystävällisen sovittelumallin, eli ns. Follo-mallin, laajentamiseen valtakunnalliseksi. Tämä ensi vuoden budjettiin tuleva 900 000 euron lisämääräraha oli enemmän kuin tervetullut.

Follo-mallin tavoitteena on lasten aseman parantaminen oikeudenkäynnissä ja tutkinnassa. Lasten huoltoriitoja sovitellaan lapsipsykologin tai vastaavan asiantuntijan avulla. Menettelyllä voidaan vähentää varsinaiseen tuomioistuinkäsittelyyn tulevien asioiden määrää ja huoltajuusriitojen pitkittymistä. Sovittelu säästää tuomioistuinten ja sosiaaliviranomaisten resursseja, mutta ennen kaikkea auttaa lapsia ja perheitä vaikeissa ero- ja huoltajuuskiistatilanteissa.

Vuoden 2011 alussa aloitetusta kokeilusta on saatu erittäin myönteisiä tuloksia. Syyskuun alkuun mennessä oli tullut vireille 165 sovittelua, joista lopullisesti tai määräaikaisesti on sovittu lähes puolet. Asioista vain noin viidennes on palannut oikeudenkäyntiin, ja osassa tapauksista sovintoon on päästy jopa ennen sovittelun aloittamista.

Valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaoston puheenjohtajana esittelin tänään eduskunnalle oikeusministeriön pääluokkaa valtiovarainvaliokunnan mietinnöstä, johon Follo-mallin laajentamisrahat sisältyvät. Lapsiystävällisen oikeudenkäynnin laajentaminen on niin inhimilliseltä kuin taloudellista kannalta perusteltua. Edellytimme valtiovarainvaliokunnan mietinnössä, että Follo-malli laajenee jo ensi vuoden aikana mahdollisimman kattavaksi ja sen jatkuvuus valtakunnallisena toimintamallina turvataan.

Kannustin eduskuntakeskustelussa oikeusministeriötä tehostettuihin toimiin isien ja äitien tasapuolisten oikeuksien toteutumiseksi eroprosessissa. Lasten tulee saada kokea, että vanhempien erosta huolimatta heillä on hyvät suhteet molempiin vanhempiinsa. Lapselle tulisi turvata oikeus hänelle tärkeiden ja turvallisten sukulaissuhteiden säilymiseen, kuten suhde isovanhempiin.

Blogi 09.12.2011

Joulujuhlien läheisyys tuo aina tullessaan paljon iloa, mutta myös pohdintaa koulujemme ja päiväkotiemme perinteistä. Usein kuulee pohdittavan, voiko joululaulua ”joulupuu on rakennettu” laulaa koulun tai päiväkodin juhlissa. Totta kai voi. Joulu on osa suomalaista kulttuuria ja perinnettämme ja sen vietto on olennainen osa koulujen ja päiväkotien toimintaa.

Jouluevankeliumi ja suvivirsi kuuluvat lastemme juhliin niin päiväkodeissa kuin kouluissakin. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on tähdentänyt, että tällaiset juhlatraditiot ovat osa suomalaista kulttuuria. Juhlaan mahdollisesti sisältyvän virren tai jouluevankeliumin johdosta ei juhlaa voida pitää uskonnon harjoittamiseksi katsottavana tilaisuutena. Tietenkin koulut ja päiväkodit itse päättävät juhlista, mutta ei ole mitään syytä siihen, että perinteitä pitäisi muuttaa. Päinvastoin globaalissa ja aina monikulttuurisemmassa maailmassa omien juurien ja perinteiden vaaliminen on vahvuus. Oman kulttuurin ja uskonnon tunteminen sekä ymmärtäminen auttaa muiden kulttuurien ja uskontojen ymmärtämisessä.

Suomalaiset ja helsinkiläiset koulut ovat yhä useammin monikulttuurisia ja siksi asia on korostetun tärkeä meillä pääkaupunkiseudulla. Kouluissa on tärkeää ylläpitää ja vahvistaa omaa kulttuuriamme ja samaan aikaan huomioida lasten ja nuorten erilaisuus. Tämä onnistuukin valtaosassa kouluja. Se ei ole kuitenkaan itsestään selvyys, vaan sen eteen täytyy tehdä työtä. Kannustan koulujen rehtoreita yhdessä opettajien ja vanhempien kanssa käymään asiasta keskustelua.

Monikulttuurisuuden ymmärtäminen ja käsitteleminen on asia, joka pitäisi sisällyttää jokaisen lastentarhan-, luokan-, ja aineopettajan koulutukseen sekä koulun johdon, opettajien ja muun kouluhenkilöstön täydennyskoulutukseen. On hyvä ihan käytännössä käydä läpi sitä, mitä uskonnonvapaus ja toisaalta oman kulttuurimme vaaliminen tarkoittaa.

Erilaisuuden kohtaaminen ja myös oman uskonnon sekä kulttuurin käsitteleminen on haastava tehtävä. Siksi Opetushallitus on vuonna 2006 ohjeistanut (www.edu.fi) kaikkia kouluja toimimaan tässä tehtävässä niin, että kaikilla on oikeus kohdata ja oppia omaa uskontoa ja kulttuuria. Ohjeistuksiin kuuluu myös periaatteet siitä, miten taataan molemminpuolinen uskonnonvapaus kouluissa ja oppilaitoksissa. Ohjeistus antaa perustan sille, miten uskonnonvapaus ja maamme perinteet sovitetaan arkityössä yhteen. Päätökset tehdään tietenkin kussakin koulussa ja päiväkodissa.

Kun päiväkodissa tai koulussa on uskonnollinen tilaisuus, lapsen osallistumisesta päättävät vanhemmat. Kun koululuokka menee joulukirkkoon, niin silloin tieto tilaisuudesta on annettava etukäteen ja perheet päättävät meneekö lapsi kirkkoon vai osallistuuko lapsi sen sijaan järjestettävään opetukseen tai muuhun toimintaan. Kirkko tekee arvokasta työtä toimiessaan yhteistyössä päiväkotien ja koulujen kanssa.

Olen iloinen siitä, että esimerkiksi oman lapseni päiväkodin yhteistyö kirkon kanssa on tiivistä. Pyhäkoulua on päiväkodissa niille lapsille, joiden vanhemmat haluavat lapsensa osallistuvan. Mielestäni on tärkeää, että päiväkodin joulujuhlassa voi laulaa ja lauletaan perinteisiä joululauluja. Se kuuluu suomalaisuuteen. Joulukirkossa käynti päiväkotikavereiden kanssa on ollut viisivuotiaalle pojalleni ikimuistettavan ihana asia. On tärkeää, että tämä on mahdollista jatkossakin.

Sari Sarkomaa (kok)
Kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu
Opetushallituksen johtokunnan puheenjohtaja

Follow by Email
Facebook
LinkedIn
Instagram