Kategoria: Blogi

Blogi 18.6.2012

Terveydenhuollon uudistamisessa on viisasta keskittyä rakenteiden ja hallinnon sijaan ihmisiin ja heidän vaikutusmahdollisuuksiensa lisäämiseen. Uudistusta tehtäessä on hyvä arvioida myös muiden Suomen kaltaisten maiden pääosin verovaroilla rahoitettujen terveydenhuoltojärjestelmien viimeaikaisia muutoksia. On syytä pohtia, mitä voimme oppia muilta ja mitä virheitä tahdomme Suomessa välttää.

Ruotsissa otettiin vuonna 2009 käyttöön ns. Vård val ja Fritt val –lainsäädännöt. Lakimuutosten tavoitteena oli siirtyä organisaatiokeskeisyydestä ihmiskeskeisyyteen. Tämä tarkoittaa sitä, että potilas voi valita vapaasti vakituisen lääkärin tai terveyskeskuksen.

Palveluntarjoajat, jotka täyttävät asetetut laatu- ja muut vaatimukset, voivat toimia järjestelmässä, mutta valinta on aina potilaan. Järjestelmän toimivuuden turvaa se, että toimijoiden lainmukaisuutta ja laatua seurataan sekä valvotaan tarkasti. Olennaista on myös, että palveluntuottajalle maksettava korvaus seuraa potilaan mukana. Korvausjärjestelmä ei erottele yksityistä ja julkista sektoria, vaan ne toimivat tasavertaisina palvelujen tuottajina.

Uudistuksen myötä perusterveydenhuollossa ja hoiva-alalla on saatu samalla rahalla enemmän. Palveluntuottajia kannustetaan hoitamaan potilas mahdollisimman laadukkaasti ja ehkäisevää työotetta käyttäen. Tuottavuus on kasvanut samalla, kun hoitoon pääsy, hoidon laatu ja ihmisten tyytyväisyys ovat parantuneet. Esimerkiksi potilasvalitukset ovat vähentyneet ja yksikköjen aukioloajat ovat laajentuneet. Myös uusia terveydenhuollon ja hoiva-alan palveluyrityksiä on syntynyt runsaasti.

Suomeen on välttämätöntä saada myös ajantasaiset laatu- ja vaikuttavuusrekisterit, joiden avulla hoidontarjoajien vertailu palvelun saatavuuden, laadun ja kustannusten osalta on mahdollista. Terveydenhuollon kustannusten hallitsemiseksi ja tasa-arvoisen hoidon takaamiseksi on tärkeää, että rajalliset resurssit suunnataan oikein. Tavoitteena on saada paras terveyshyöty, ja hoitoa on priorisoitava sen terveyshyödyn mukaan. Ruotsissa julkaistaan vuosittain eri alueiden onnistuminen valittujen noin 170 kriteerin mukaan. Näin jaetaan avoimesti tietoa hoidon laadusta.

Tutustuimme toukokuussa valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaoston vierailulla Ruotsin terveydenhuollon uudistukseen. Kansanedustajien kanssa keskusteltaessa kävi ilmi, että uudistuksen myönteiset puolet puhuttelevat sekä oppositio- että hallituspuolueita ja että uudistus on saanut hyvien tulosten ansiosta laajan tuen.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistaminen on ajankohtaista myös Suomessa. Lisäpaineita uudistukselle tuo se, että terveydenhuoltolakimme tulee voimaan asteittain niin, että vuonna 2014 kaikilla Suomessa asuvilla on oikeus valita terveyskeskuksensa ja sairaalansa. Meillä ei ole varaa olla arvioimatta, miten ruotsalaistyyppinen järjestelmä toimisi meidän oloissamme. Ehdotamme, että Suomen terveydenhuollon uudistusta valmisteleva työryhmä ottaisi selvitykseen Ruotsin Vård val ja Fritt val –lainsäädäntöjen soveltamisen Suomessa.

Sari Sarkomaa (kok)
Kansanedustaja
Valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaoston puheenjohtaja
Helsinki

Anne-Mari Virolainen (kok)
Kansanedustaja
Valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaoston jäsen
Lieto

15.6.2012 Blogi Verkkouutisissa

Kevätjuhlat tuovat tullessaan iloa, mutta myös paljon pohdintaa koulujemme ja päiväkotiemme perinteistä. Taas tänä keväänä ovat monet miettineet, voiko suvivirttä laulaa päiväkodin tai koulun juhlissa. Tietysti voi! Suvivirren laulaminen on osa suomalaista kulttuuria ja perinnettämme.

Aktiivista pohdintaa kevätjuhlaperinteistä kuvaa julkisuuteen noussut esimerkki helsinkiläisestä koulusta, jonka kevätjuhlassa laulettiin mm. apinaorkesteri suvivirren sijaan.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta on tähdentänyt, että kevät- ja joulujuhlatraditiot ovat osa suomalaista kulttuuria. Virren johdosta ei juhlaa voida pitää uskonnon harjoittamiseksi katsottavana tilaisuutena. Tietenkin koulut ja päiväkodit itse päättävät juhlista, mutta ei ole mitään syytä siihen, että perinteitä pitäisi muuttaa. Päinvastoin globaalissa ja aina monikulttuurisemmassa maailmassa omien juurien ja perinteiden vaaliminen on vahvuus. Oman kulttuurin ja uskonnon tunteminen sekä ymmärtäminen auttaa muiden kulttuurien ja uskontojen ymmärtämisessä. Kun kunnioitamme ja vaalimme omaa kulttuuriamme, voimme odottaa sille myös muiden kunnioitusta.

Suomalaiset ja helsinkiläiset koulut ovat yhä useammin monikulttuurisia ja siksi asia on korostetun tärkeä meillä pääkaupunkiseudulla. Joissakin luokissa saattaa puolet oppilaista olla maahanmuuttajataustaisia lapsia. Silloin on erityisen tärkeää ylläpitää omaa kulttuuria ja huomioida lasten ja nuorten erilaisuus. Tämän onnistuminen vaatii koulujen rehtoreilta, opettajilta ja vanhemmilta hyvää yhteistyötä.

Monikulttuurisuuden ymmärtäminen ja käsitteleminen on asia, joka pitäisi sisällyttää jokaisen lastentarhan-, luokan-, ja aineopettajan koulutukseen sekä koulun johdon, opettajien ja muun kouluhenkilöstön täydennyskoulutukseen. On hyvä ihan käytännössä käydä läpi sitä, mitä uskonnonvapaus ja toisaalta oman kulttuurimme vaaliminen tarkoittaa.

Erilaisuuden kohtaaminen ja myös oman uskonnon sekä kulttuurin käsitteleminen on haastava tehtävä. Siksi Opetushallitus on vuonna 2006 ohjeistanut (www.edu.fi) kaikkia kouluja toimimaan tässä tehtävässä niin, että kaikilla on oikeus kohdata ja oppia omaa uskontoa ja kulttuuria. Ohjeistuksiin kuuluu myös periaatteet siitä, miten taataan uskonnonvapaus kouluissa ja oppilaitoksissa. Ohjeistus antaa perustan sille, miten maamme perinteet ja uskonnonvapaus sovitetaan arkityössä yhteen. Päätökset tehdään tietenkin kussakin koulussa ja päiväkodissa.

Omien perinteiden säilyttäminen ja arvostaminen on osa päiväkotien ja koulujen toimintaa. On tärkeää, että kevätjuhlissa voi laulaa ja lauletaan perinteisiä lauluja, myös suvivirren. Se kuuluu suomalaisuuteen.

Sari Sarkomaa (kok)
Kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu
Opetushallituksen johtokunnan puheenjohtaja

Eduskunnalle annetun kuntatiedonannon metropolilinjaukset eivät ole napakymppi. Eilisessä keskustelussa oli pakko kysyä hallitukselta, miksi kuntakylki edellä ei mennä myös metropolialueella? Vai mennäänkö? Selonteossa sanotaan, että alueella tarvitaan sekä kuntarakenteen muutoksia että jonkin tyyppistä metropolihallintoa. Tältä osin askelmerkkejä on syytä täsmentää. Metropolialueella on tehtävä ensin kuntajakoselvitys eikä pidä sännätä suoraan hallintorakenteiden selvittelyyn ja himmelihommiin. Kun kuntarakenne on selvillä, sen jälkeen voidaan selvittää, tarvitaanko ja millaista välitason ohjausta tai koordinaatiota. Häntä ei saa heiluttaa koiraa, eikä varsinkaan metropolialuetta.

Me emme tarvitse pääkaupunkiseudulle lisää hallintotasoja, veroja, emmekä virkamiehiä, vaan parempia palveluja, kohtuuhintaista asumista ja hyvän elämän mahdollisuudet jokaiselle metropolin asukkaalle. Se mitä tarvitsemme, on uusia mahdollisuuksia lähidemokratiaan niin että ihmiset voivat nykyistä paremmin vaikuttaa omaan lähiympäristöönsä sekä alueen palveluihin.

Vaikka kaikki pääkaupunkisedun ja metropolialueen kunnat eivät olleet valmiina kuntajakoselvityksiin, mielestäni alueemme ihmisillä on kuitenkin oikeus tietää kuntien yhdistymisen ja tiiviin yhteiselon vaikutukset omaan elämäänsä. Naapurikunnille ja erityisesti Espoolle on pakko sanoa, että selvittäminen ei satu.

Tiiviimpi ja elinvoimaisempi metropolialue ei ole vain asukkaidensa, vaan myös koko Suomen etu. Pääkaupunkiseutu toimii globaalitaloudessa koko maan kehityksen ja talouden veturina sekä luovuuden lähteenä. Kun pääkaupunkiseutu menestyy, hyötyy siitä koko Suomi.

En pidä kuntien pakkoavioliittoja suotavana, mutta järki- ja ennen kaikkea rakkausavioliittoja toivon. Kun pääkaupunkiseudun kunnat istuvat samaan pöytään, uskon, että rakkaus vielä syttyy.

Kuntarajoissa roikkumisen sijaan on ripeästi luotava elinvoimaiset kunnat. Kun ihminen tarvitsee terveyspalveluja tai pieni lapsi päivähoitoa, silloin olennaista on se, että palvelun saa, eikä se missä kuntaraja kulkee. On ollut välttämätöntä ja koko Suomen etu, että kuntaministeri Virkkunen (kok) on puskenut uudistusta eteenpäin ja pitänyt koko hallituksen sekä kuntakentän mukana.

Pakko on sanoa, että sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen osalta tiedonanto on pettymys. Edellisessä hallituksessa kokoomusministeri Risikon johdolla jumpattuun malliin, joka on hallitusohjelmakirjauksena, ei ole tullut uusia linjauksia. Luiden ympärille olisi jo tiedonannossa kaivattu vähän lihaakin! Nyt on peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin (sd.) otettava toiseen kertaan hallituksen hyväksymä malli pohjaksi ja ryhdyttävä tosityöhön.

Terveydenhuollon uudistus ei ole vain rakenteiden, vaan erityisesti toimintatapojen ja työnjaon uudistamista, jotta painopiste saadaan oikeasti perusterveydenhuoltoon sekä terveydenedistämiseen. Terveysasemat on saatava toimimaan yhden luukun periaatteella. Lähtökohtana ja keskiössä pitää olla ihminen.

Sari Sarkomaa (kok)
Kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu
Valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaoston puheenjohtaja

Blogi Verkkouutisissa

Blogi 1.6.2012 Sanoma Pro -sivuilla

Toimet joita teemme lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi ovat kullanarvoisia, tapahtuu taloudessa mitä tahansa. Mitä nopeammin laitamme oman taloutemme kuntoon, sitä varmemmin pärjäämme tulevissa tyrskyissä. Talouden tasapainottamistoimissa ei koulutuksen laadusta tule leikata. Sivistys, osaaminen ja koulutus ovat hyvinvointimme ja menestyksemme tekijöitä.

On vaikea keksiä parempaa täsmätoimea ennaltaehkäisevään syrjäytymistyöhön ja valtion taloustalkoisiin kuin laadukas oppilas- ja opiskelijahuolto. Ensisijaista on tietenkin laadukas opetus ja kouluyhteisö sekä vahvimman vastuun kantavien vanhempien tukeminen.

Oppilashuollolla edistämme niin valtiontalouden tärkeitä tavoitteita – koulutuksen läpäisyä, työllisyyttä ja pidempiä työuria - kuin myös lasten ja nuorten terveyttä sekä hyvää arkea. Nuorena saavutetulla hyvinvointiosaamisella vaikutetaan keskeisesti hyvinvointiyhteiskuntamme tulevaisuuteen. Se näkyy koko elämän ja työuran ajan parempana kansanterveytenä sekä työ- ja toimintakykynä.

Oppilas- ja opiskelijahuollon tavoite on myös huolehtia nuoren hyvinvointiin ja terveyteen liittyvien edellytysten tunnistamisesta riittävän varhain sekä niiden ottamisesta huomioon koulutusvalintoja tehtäessä. Tällöin on mahdollista sekä tukea että puuttua nuoren hyvinvointiin ja ohjata häntä tarvittaessa tuen piiriin. Toinen tärkeä näkökulma on ennaltaehkäistä mahdollisesta väärästä koulutusvalinnasta syntyvää syrjäytymistä.

Uusi opiskeluhuoltolaki on saatava pian eduskunnan käsiteltäväksi. Olemme sopineet hallituspuolueiden kesken, että laki tulee voimaan v.2014 alusta. Tavoitteena on ollut laatia yksi yhtenäinen laki, johon koottaisiin lainsäädännössä hajallaan olevat oppilas- ja opiskelijahuoltoa koskevat säännökset. Tarkoituksena on turvata opiskeluhuoltopalveluiden yhdenvertainen saatavuus ja laatu. Tavoitteena on myös siirtää toiminnan painopistettä ennaltaehkäisevään työhön ja opiskelijoiden kokonaisvaltaista hyvinvointia edistäväksi. Esityksen mukaan kaikkien koulussa tai oppilaitoksessa työskentelevien olisi tehtävissään edistettävä oppilaiden ja opiskelijoiden terveyttä, hyvinvointia, turvallisuutta, sosiaalista vastuullisuutta, vuorovaikutusta ja osallisuutta.

Työtä on vielä jäljellä, jotta saamme lapset ja nuoret tasa-arvoiseen tilanteeseen palveluiden, avun ja tuen suhteen. Varhaiselle puuttumiselle ja ennaltaehkäisylle on varmasti lisäsijaa. Varsinkin kun tiedämme, että työelämässä jää mielenterveyssyistä eläkkeelle jotakuinkin viisi nuorta päivässä.

Sari Sarkomaa

Helsingin opetusviraston aie katkaista määräaikaisten opettajien työsuhde kesäksi oli välttämätöntä kuopata. Opettajat ovat palkkansa ansainneet. Palkkaleikkauksien peruminen ei muuta sitä, että opetustoimen ensi vuoden budjettiin kohdistuu noin 10 miljoonan euron leikkausvaade. Helsingin opetustoimen leikkauskohteiden valmistelun kanssa samanaikaisesti valmistellaan kaupunginvaltuuston tekemän Helsingin 200-vuotisjuhlapäätöksen 10 miljoonan euron kohdentamista nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi.

Kaiken lisäksi vauhdilla nousseet kiinteistömenot vievät yhä suuremman osan opetustoimen budjetista. Vuokran periminen kaupungin omistamilta kouluilta on perusteltua tilojen tehokkaan käytön sekä kustannusten läpinäkyvyyden kannalta. Kestämätöntä on se, että esimerkiksi homekoulujen korjaus syö suoraan opetuksen laatua ja määrärahoja. Tähän on meidän kaupungin päättäjien löydettävä ratkaisu.

Opetustoimen säästövelvoite on ylimitoitettu, sillä sen toteuttaminen on mahdotonta ilman, että leikataan opetuksen laatua ja saatavuutta. Kun valtakunnantasolla valmistellaan yhteiskunta- ja koulutustakuuta, on myös Helsingin sitouduttava siihen, että opetustoimessa on riittävät voimavarat.

Helsingin kaupungin talousarvioesityksen valmistelusta vastaavan ylipormestari Jussi Pajusen on syytä erityisen tarkkaan pohtia opetustoimen budjettia. Helsingin talous on saatava tasapainoon niin ettemme leikkaa kasvun mahdollisuuksia. Laadukas opetus ja korkea osaaminen ovat metropolialueen keskeisiä hyvinvoinnin ja kasvun tekijöitä. Helsinki ja Suomi menestyvät vain luomalla uutta.

Koulutustakuun ja syrjäytymisen ehkäisyn perusta on siinä, että jokainen lapsi saa laadukasta varhais- sekä perusopetusta ja kokee oppimisen ilon. Olennaista on, että opettajalla on riittävästi aikaa jokaiselle oppilaalle. Siksi niin valtakunnantasolla kuin Helsingissä on suunnattu lisävoimavaroja ylisuurten ryhmäkokojen kitkemiseksi. On nurinkurista, jos Helsinki nyt säästöillä kasvattaa oppilasryhmiä kun valtiovalta on suuntaamassa mittavia panostuksia ryhmäkokojen pienentämiseen. Pienessä opetusryhmässä on helpompi puuttua kiusaamiseen sekä olla läsnä lasten arjessa. Myös kodin ja koulun yhteistyö edellyttää opettajan aikaa. Monet asiat, kuten kieli - ja kulttuurikirjo lisäävät osaltansa haasteita opettajien ajankäytölle.

Opetustoimen säästövaateiden kohtuullistamisen lisäksi on ”juhlasyrjäytymisraha” suunnattava niin, ettei synny tilanne jossa ”toinen käsi ottaa ja toinen antaa.”

Vastaava tilanne on valtakunnantasolla. Valtion budjetin koulutukseen tulossa olevat mittavat leikkaukset sekä luvatut lisävoimavarat koulutus- ja yhteiskuntakuuseen on vaativa yhtälö. Toisen käden on tiedettävä mitä toinen käsi tekee.

Sari Sarkomaa (kok)
Kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu

Helsingin opetusviraston aikomus keskeyttää määräaikaisten opettajien työsuhde kesäksi herätti syystä paljon huomiota. Säästötoimenpiteeksi kaavailtu esitys olisi tarkoittanut sitä, että osalta opettajista olisi jäänyt saamatta ainakin yhden kuukauden palkka. Olen sitä mieltä, että kaikki opettajamme ovat palkkansa ansainneet. Linjasimme kokoomuksen valtuustoryhmässämme, että emme hyväksy määräaikaisten opettajien ”lomautuksia” ja epäoikeudenmukaista kohtelua.

Opetusvirasto luopuikin aikeistaan esittää määräaikaisten opettajien kesäajan palkan leikkauksia. Opettajien palkkaleikkauksien peruminen ei muuta sitä tosiasiaa, että Helsingin opetustoimen ensi vuoden budjettiin kohdistuu yli 10 miljoonan euron leikkauspaineet. Opetusviraston ehdotus oli ennemminkin hätähuuto kuin loppuun asti pohdittu säästöehdotus. Kymmenen miljoonaa on selvästi liian iso leikkaus Helsingin opetustoimeen ja siksi säästövelvoitetta on kohtuullistettava.

Selvä on, että kaupunkimme säästötalkoissa on käännettävä jokainen kivi ja etsittävä kustannustehokkaimmat tavat tuottaa palveluita. Vuoden 2011 lopussa lainaa oli 2 157 euroa helsinkiläistä kohden. Jatkuva luotolla eläminen ei ole kestävää. Perusasiat on kuitenkin pidettävä kunnossa ja siitä koulutuksessa on kyse. Laadukas opetus ja korkea osaaminen ovat metropolialueen keskeisiä hyvinvoinnin ja kasvun tekijöitä.

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n tuore laskelma tälle vaalikaudelle hallituksen esittämistä varhaiskasvatuksesta yliopistoihin kohdistuvista historiallisen suurista säästöistä oli myös hätähuuto. Se on otettava tosissaan. OAJ:n laskelmat kuvaavat karulla tavalla tilannetta. Myös valtakunnan tasolla on syytä arvioida kuinka rankalla kädellä koulutuksen kimppuun käydään. Samoin on ripeästi löydettävä keinot, joilla varmistetaan, että säästöt otetaan pääosin rakenteista eikä laadusta ja koulutuksen saatavuudesta. Rehellisyyden nimessä on sanottava, että tehtävä on vähintäänkin vaikea.

Ylisuuret säästöt koulutuksesta voivat tulla monella tavalla kalliiksi. Useat selvitykset osoittavat, että opettajien kiinnostus ja tosiasiallinen siirtyminen muihin ammatteihin on kiihtynyt 2000-luvulla. Pääkaupunkiseudulla lähes joka kolmas opettaja jättää koulutyön muutaman vuoden kuluttua valmistumisestaan. Jotta meillä riittää osaavia ja motivoituneita opettajia tulevaisuudessakin, on opettajan työn pysyttävä houkuttelevana, vetovoimaisena ja mielekkäänä. Myös naapurimaassamme Ruotsissa painitaan saman ongelman kanssa. Tukholman läänissä useampi kuin joka viides on jättänyt ammatin ja kaupunkia uhkaa vakava opettajapula.

Suomessa opettajankoulutus on ollut suosittua ja sinne on hakeutunut motivoituneita ylioppilaita. Yliopistot ovat voineet valita parhaimmat opiskelijat. Tätä ei voi pitää itsestäänselvyytenä. Korkeasti koulutetut ja motivoituneet opettajat sekä opettajankoulutuksen vetovoimaisuus ovat kansainvälisesti arvostetun koulujärjestelmämme peruspilari. Uhka Suomen opetuksen laadun keskeisen tekijän, opettajan ammatin, arvostuksen rikkomisesta on otettava vakavasti.

Opettajien sitoutuminen työhönsä on opetuksen laadun kannalta ensiarvoisen tärkeää. Helsingissä, jossa asumis- ja elinkustannukset ovat muutenkin korkealla, leikkaus opettajien palkoista voisi pahimmillaan tarkoittaa satojen pätevien opettajien hakeutumista muualle töihin. On tärkeää, että Helsingin kaupunki on jatkossakin houkutteleva ja reilu opetusalan työnantajana.

Sari Sarkomaa (kok)
Kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu
Valtiovarainvaliokunnan sivistys- ja tiedejaoston jäsen

20.4.2012 Blogi Verkkouutisissa

Lastenklinikan ja Lastenlinnan tilat ovat aikansa eläneet ja olleet jo pitkään kurjaakin kurjemmassa kunnossa. Maamme ainoa valtakunnallinen lastensairaala on 40-luvulla rakennettujen tilojensa osalta ajolähtötilanteessa. Tiloissa hoidetaan eri puolilta Suomea tulevia vakavasti sairaita lapsia. Suomi tarvitsee viivytyksettä uuden Lastensairaalan.

Tämän viikon Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) hallituksen päätös Lastensairaalan suunnittelun jatkamisesta ja rahoitusvaihtoehtojen selvittämisestä tuli kipeään tarpeeseen. Tarkoitus on, että uuden Lastensairaalan rakentaminen voitaisiin sisällyttää vuosien 2016 - 2021 investointiohjelmaan. Tavoitteena on oltava maailman huippuluokan lastensairaala, joka palvelee pääkaupunkiseutua ja koko Suomea pitkälle tulevaisuuteen. Aalto-yliopiston ja Guggenheimin kaltaista innostusta tarvitaan myös Lastensairaalan synnyttämiseksi. Suomen lippulaiva voi olla yhtälailla maailman huippua oleva terveydenhuolto.

Kävimme johtamani valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaoston kanssa eilen tutustumassa Lastenklinikan ja Lastenlinnan tiloihin ja toimintaan. Keskustelimme HUS:n tekemän periaatepäätöksen jatkotoimenpiteistä.

Yhteistyönä Helsingin kaupungin kaavoittajan kanssa tähdätään asemakaavan muutosesitykseen kuluvan vuoden loppuun mennessä. Tämä edellyttää suunnitteluprosessien nopeuttamista. Lähtökohta on oltava, että uusi Lastensairaala on osaamiskeskus, jolla on kiinteä yhteys vastasyntyneiden teho-osastoon (NKL) ja muuhun Meilahden alueen toimintaan. Lasten sairaanhoito tulee säilyttää kokonaisuutena ja Meilahden sairaala-alueella.

On lohdullista, että peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd.) on jo aiemmin luvannut perustaa työryhmän pohtimaan valtiovallan osallistumista Lastensairaalan rahoitukseen. Kun periaatepäätös Lastensairaalan rakentamisesta on vihdoin tehty, on oikea hetki laittaa työryhmä työhön ja valmistelemaan valtiovallan rahoitusosuutta. Perusteltua onkin, että valtiovalta on maan ainoan valtakunnallisen lastensairaalan rakentamisessa ja rahoittamisessa mukana HUS-kuntien rinnalla, ja että hanke saisi erityisvaltionosuuden. Tällä hetkellä noin kolmannes Lastenklinikan hoitopäivistä on ns. ulkokuntalaisten hoitopäiviä.

Esimerkiksi munuais-, elinsiirto- ja sydänosastolla potilaista on noin 66 prosenttia muista kuin HUS-jäsenkunnista. Lastenklinikalla onkin valtakunnallinen hoitovastuu mm. lasten sydänvioista, elinsiirroista ja vaikeasta epilepsiasta sekä kantasolusiirroista. Lastensairaalassa tehdään maailmalla arvostettua tutkimusta sekä huippuluokan työtä ja hoidetaan kaikkein vaikeimmassa tilanteessa olevat lapsemme.

Lastenklinikan peruskorjaussuunnitelmat ovat jatkuvasti muuttuneet uusien esille nousseiden ongelmien takia. Lastenlinnan ja Lastenklinikan suojeltujen rakennusten mahdollisuudet palvella korjattuinakaan nykyaikaista lasten erikoissairaanhoitoa ovat rajalliset.

Lastenklinikan ja Lastenlinnan elinkaaren lopussa olevat tilat ovat kansallinen häpeätahra eivätkä vastaa nykyajan vaateita. Jatkuvat kattojen ja ilmastointilaitteiden vesivuodot aiheuttavat kosteusvaurioita. Kosteusvauriot taas lisäävät infektioriskejä. Ilmastointi on tehoton ja tilat ovat ahtaat. Tilojen jatkuva korjaaminen maksaa. Infektiot maksavat sekä vaarantavat lasten terveyden ja joskus jopa hengen.

Lasten sairaalan infektiotilanne on entistä haastavampi moniresistenttien mikrobien lisääntymisen takia ja erilaiset tavanomaiset epidemiat leimaavat muutenkin lasten sairaanhoitoa. Vuonna 2009 infektiolääkäreiden tekemä kannanotto on vakava ja tilannetta kuvaava. Siinä he toteavat, että korjattunakin Lastenklinikka sopii vain toimisto- ja tukipalveluiden, sekä polikliinisten potilaiden, mutta ei infektioherkkien potilaiden osastotoimintaan.

Tilanahtaus on johtanut siihen, että perustason osastohoito on ajettu minimiin ja HYKS-alueella asuvat lapset ovat valtakunnallisesti huonommassa asemassa verrattuna muuhun maahan, koska sairaalaanottokynnys on korkealla.

Vanhempien mukanaolo sairaalassa on osa nykyaikaista länsimaista lasten sairaanhoitoa. Koska tilat ovat ahtaat, joudutaan vanhempien läsnäoloa jatkuvasti rajoittamaan. Tilanteen tekee erityisen haastavaksi se, että vanhemmat ja lapset tulevat ympäri Suomea ja vakavasti sairaiden lasten hoitojaksot voivat olla hyvin pitkiä. Vanhempien läheisyys on elintärkeää keskosten toipumisen kannalta. Vanhempien mahdollisuus yöpyä lapsen luona tuo esimerkiksi pitkiä aikoja sairaalassa viettävälle syöpäpotilaalle turvaa ja lohtua, mutta on yhtälailla tärkeää lapsen kehitykselle. Myös vakavasti sairaalla lapsella on oltava oikeus vanhempiensa läsnäoloon.

Sari Sarkomaa (kok)
Kansanedustaja
Valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaoston puheenjohtaja
Terveydenhuollon maisteri

Tänään on julkistettu odotettu ohjausryhmän esitys vanhuspalvelulaiksi. Esitys luovutettiin asiasta vastaavalle peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonille (sd.). Viime kaudella aloitetun ja lausunnolla olleen vanhuspalvelulakiluonnoksen jatkotyöstäminen oli poikkeuksellisen salaista eikä julkisuuteen tihkunut tietoa, mitä lakiesitys sisältää. Loppuviikon yksi keskeinen asia on paneutua lakiesitykseen ja katsoa, mitä se sisältää. Vanhuspalvelulaki on varmasti tämänpäiväisen kyselytunnin keskeinen aihe.

Monia asioita säädetään lailla aina päivähoidosta yliopistoihin, mutta vanhustenhuollosta ei ole vielä kokonaisvaltaista lakia. Vanhustenhuoltoa ohjataan tällä hetkellä laatukriteereillä, jotka eivät ole sitovia vaan suosituksia. Vanhustenhoidon laatu vaihteleekin rajusti paikkakunnittain, mutta myös laitoskohtaisesti. Suomeen tarvitaan vanhuspalvelulaki, jossa on määritelty hyvän hoidon vähimmäistavoitteet.

Selvää on, että johtamassani valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaostossa kuulemme yksityiskohtaisesti, mitkä lain kustannukset ovat valtiolle ja mitkä kunnille. On katsottava, mitä konkreettisia uusia velvoitteita lakiesitys tuo kunnille. Toinen aivan olennainen asia on arvioida, täyttääkö työryhmän esitys hallitusohjelmalupauksen.

Ensitutustumisella näyttää siltä, että esitys ei sellaisenaan lunasta hallitusohjelman kirjauksia. Hallitusohjelmaanhan oli selkeäsanaisesti kirjattu, että lailla turvataan iäkkäiden henkilöiden oikeus laadukkaaseen ja tarpeenmukaiseen hoivaan. Kyse on siis nimenomaan oikeudesta.

Viime vaalikaudella valmisteltu vanhuspalvelulaki lähti ihmisen oikeudesta saada palvelut. Uuden esityksen pykälistä ei lisävelvoitetta kunnille ole selkeästi luettavissa. Uusi lakiesitys näyttää lähtevän enemmän järjestelmästä kuin ikäihmisen oikeuksista. Esityksestä puuttuu ”jutun juoni”, eli tiukennettu velvoite tarjota ja oikeus saada palvelut sekä sitä kautta itse lain lähtökohta. Onko tosiaan näin? Tämä asia on nyt perusteellisesti tutkittava ja pohdittava, jotta laista saadaan varmasti sellainen, kuin alun perin oli tarkoitus.

Vanhuspalvelulaista tulee varmasti hyvä, kunhan nyt työ tehdään rivakasti ja kunnolla loppuun. Eduskunnan on tarkoitus saada lakiesitys käsiteltäväksi heti syksyllä.

Uudessa lakiesityksessä on useita ilahduttavia ja palveluiden laatua edistäviä asioita. Vanhusneuvostojen lakisääteistäminen on kannatettavaa. Näin vanhusneuvostot olisivat oikeasti vahvasti mukana niin palveluiden kuin suomalaisen yhteiskunnan kehittämisessä. Esitykseen sisältyy myös asetuksenantovaltuutus, jolla voidaan puuttua asioihin, mikäli palveluiden laatuongelmat eivät väisty uuden lain ja informaatio-ohjauksen avulla.

Yliopisto-opintojen alkuvaiheessa työskentelin vanhainkodissa sen verran, että vanhustenhuollon haasteet tulivat hyvin tutuiksi. Puheet hoidon puutteista ja laiminlyönneistä koskettavat myös hoivatyötä tekeviä kovasti. On tärkeää todeta, että valtaosin vanhusten hoiva on hyvää ja alalla on asiansa osaavia ammattilaisia. Olennaista on myös sanoa ääneen, että yksinäisyys ja yhteisöllisyyden puute ovat vähintään yhtä suuria ongelmia kuin palveluiden saavutettavuus. Paljon on sellaista, mitä julkinen sektori ei voi yksin korjata. Yksinäisyys on monesti käsin kosketeltavaa.

Vanhuspalvelulaki ei yksin turvaa ikäihmisten palveluiden laatua, mutta se on hyvä perusta toimivien vanhuspalveluiden varmistamiseksi. Uuden lain säätämisen lisäksi tarvitaan myös useita muita muutoksia.

Blogi 4.4.2012

Lähes jokainen suomalainen on nähnyt useamminkin suojatiellä tapahtuvan "läheltä piti" -vaaratilanteen, jossa moottoriajoneuvo on ollut ajaa suojatietä ylittävän päälle. Viimeksi toissapäivänä jouduimme lukemaan lehdestä järkyttävän uutisen siitä, että 10-vuotias tyttö kuoli jäätyään suojatiellä auton alle. Uusia ja tehokkaita toimia turvallisuuden parantamiseksi suojateillä tarvitaan, jotta ne olisivat nimensä veroisia.

Liikenneturvallisuuskysely kertoo ikävän tosiasian. Vastaajista neljännes tunnusti jättävänsä pysähtymättä suojatien eteen, jos jalankulkijoita ei ollut näköpiirissä, vaikka viereisellä samansuuntaisella kaistalla oleva auto olisikin pysähtyneenä.

Varsinkin pienten lasten vanhemmille huoli lasten turvallisuudesta on enemmän kuin tuttua. Ei riitä, että lapset oppivat noudattamaan liikennevaloja. Yhtä tärkeää on opettaa lapsi katsomaan tuleeko autoja, ja että auto voi tulla ja tuleekin usein, vaikka valo on jalankulkijalle vihreä. Vielä vaikeampaa on ollut lapsille opettaa, että vaikka auto pysähtyy suojatielle, voi toisella kaistalla autoilijat vain painaa kaasua. Näin tapahtuu käsittämättömän usein ja hyvin vakavin seurauksin.

Myös poliisin rikostilastojen mukaan autoilijat jättävät yhä useammin väistämättä suojatiellä kulkevan sekä ohittavat näkyvyyden peittävän auton pysähtymättä. Arviolta kolme neljästä lapsille sattuvista henkilövahingoista tapahtuu tietä ylittäessä. Ala-asteikäiset koululaiset ja ikäihmiset ovatkin erityisiä riskiryhmiä suojatieonnettomuuksissa.

Suojatiellä tapahtuvat kuolemantapaukset ja loukkaantumiset ovat lisääntyneet. Liikenneturvan mukaan vuonna 2011 suojateillä sattuneissa onnettomuuksissa kuoli 21 ihmistä. Lähes 700 ihmistä loukkaantui, eli keskimäärin 2 ihmistä päivässä loukkaantuu suojatieonnettomuudessa.

Liikenneministeri Kyllösen (vas.) on syytä ottaa vakavasti lisääntyneet suojatieonnettomuudet ja nostaa asia viivytyksettä työpöydälleen. Ensitöikseen Kyllösen on syytä tarttua Liikenneturvan esittämiin toimenpiteisiin suojatieturvallisuuden edistämiseksi. Esitettyjä keinoja ovat päiväsakkojen lukumäärän nostaminen, poliisivalvonnan lisääminen ja ajonopeuksien hidastaminen suojateiden liepeillä. Kirittääkseni ministeriä jätin hänelle eilen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen toimista suojatieonnettomuuksien ehkäisemiseksi.

Monissa maissa, kuten Ruotsissa, on ollut mittavia valtakunnallisia kampanjoita suojatieturvallisuuden edistämiseksi. Kansallista kampanjaa suojatieturvallisuuden edistämiseksi puoltaa myös se seikka, että suojatiellä törttöilyn ja ihmishenkien vaarantamisen ehkäisyssä tehokkainta on asenteen muuttaminen. Oikeaa asennetta noudattaa liikennesääntöjä tarvitaan tietenkin niin autoilijoilta, pyöräilijöiltä kuin jalankulkijoiltakin. Suojatiet turvallisiksi -kampanjan ajankohdaksi sopisi erityisen hyvin syksy ja koulujen alkamisaika.

On olennaista muistaa, että lasten tarkkaavaisuus liikenteessä herpaantuu helposti. Lapsi ei kykene hahmottamaan liikennettä samalla lailla kuin aikuinen. Jo lasten pieni koko tekee liikenteen havainnoinnin haastavaksi lapselle. Siksi autoilijoiden ja muiden tiellä liikkujien tulee osoittaa malttia ja varovaisuutta etenkin suojateiden ja kouluteiden varsilla.

Turvalliseen liikenteeseen ei ole yhtä niksiä, mutta perusta on meidän jokaisen asenteissa. Lapsille tärkeintä on kotoa ja aikuisilta saatu esimerkki. Liikenneturvallisuus syntyy omalla liikennekäyttäytymisellä ja yhteistyöllä.

20.3.2012 Blogi Verkkouutisissa

Lausuntokierroksella parhaillaan oleva perusopetuksen tuntijakoesitys ei ole läpihuutojuttu. Esitys on monelta osin pettymys ja vaatii useamman muutoksen ennen hyväksymistä. Tuntijakotyöryhmän lähtökohtana oli valmistella esitys, joka vahvistaisi taide- ja taitoaineiden ja liikunnan opetusta, yhteiskunnallisen kasvatuksen, arvokasvatuksen ja ympäristökasvatuksen asemaa sekä oppiaineiden välistä yhteistyötä ja monipuolistaisi kieliohjelmia. Työryhmän toimeksiantoon nähden lopputulos on kunnianhimoton eikä vastaa riittävällä tavalla hallitusohjelman lupauksiin.

Opetusministeri Maija Raskin (sd.) aikana tehty tuntijako kohteli erityisesti taito- ja taideaineita kaltoin ja teki peruskoulustamme liian teoreettisen. Uuden tuntijakoesityksen keskeinen tavoite onkin korjata tämä virhe. Taito- ja taideaineet antavat lapsille mahdollisuuden syventää ja soveltaa tietoaineissa opittua, ja ne tekevät koulusta monipuolisemman. Taito- ja taideaineet edistävät lasten luovuutta ja oppimisen iloa.

Esityksen iso valuvika on se, että se kaventaa valinnaisuutta. Mahdollisuus keskittyä omien taipumuksiensa mukaisiin aineisiin on erityisen tärkeää vuosiluokilla 7-9. Valinnaisuuden kaventaminen ei ole oppilaan eikä koulun kannalta kannustavaa. Tutkimusten mukaan oppilaan mahdollisuus tehdä valintoja erityisesti perusopetuksen ylemmillä luokilla lisää motivaatiota ja tuo parempia oppimistuloksia. Esitys herättää myös vahvan huolen erikoisluokkien, kuten liikunta-, kuvataide- ja musiikkiluokkien, tulevaisuudesta.

Myönteistä on, että tuntijakoesityksessä on taito- ja taideaineiden tuntimääriä lisätty. Sen sijaan kotitalous on ilman perusteluja jätetty vaille lisäresursseja. Tämä esityksen virhe on korjattava. Kotitaloustunnilla opetetaan valmiuksia jokapäiväisten valintojen tekemiseen. Kotitalous on tärkeä osa suomalaisen ruokakulttuurin ja suomalaisen ruoan arvostuksen edistämistä. Kotitalous on myös kansainvälisyyskasvatusta: Erilaisista etnisistä taustoista tulevat nuoret toimivat yhdessä ja oppivat toistensa ruokakulttuureista. Kotitalouden nykyinen oppimäärä on riittämätön vastaamaan nyky-yhteiskunnan haasteisiin – uusavuttomuudesta ja elämänhallinnan ongelmista ylipainoon ja elintasosairauksien lisääntymiseen. Valinnaisuuden vähentäminen nykyisessä tuntijakoehdotuksessa pahentaa tilannetta entisestään. Uusavuttomuuden kustannukset tulevat yhteiskunnalle ja veronmaksajille liian kalliiksi.

Iso lasku veronmaksajille tulee myös liikunnan puutteesta. Lasten liikkumattomuus on suurimpia kansanterveysongelmiamme ja tikittävä aikapommi. Suomalaisten kunto heikkenee ja ylipaino lisääntyy hälyttävästi. Koulutiensä aloittavat lapset ovat vuosi vuodelta heikommassa kunnossa. Enemmistö suomalaislapsista ei liiku terveytensä ja hyvinvointinsa kannalta riittävästi. Tilanne uhkaa vakavasti tulevien työikäistemme työkykyä ja terveyttä. Tuntijakoesityksessä yhden vuosiviikkotunnin lisääminen ei riitä, vaan liikuntaa tarvitaan lisää ja erityisesti yläluokille. Koululiikunnan lisääminen on tehokkain keino tavoittaa ne lapset ja nuoret, jotka liikkuvat vähiten ja joille liikunta on kaikkein välttämättömintä.

Tuntijakoesityksen iso huolenaihe on esitys vapaaehtoisten kielten opetuksen siirtämisestä hankerahalla rahoitettavaksi. Tämä on periaatteellisesti iso kysymys ja käytännössä monin tavoin hankala. Erityisesti Helsingille tämä esitys olisi hyvin ongelmallinen ja johtaisi rahan tuhlaamiseen byrokratiaan. Esitys rahoittaa valinnaisia kieliä hankerahoilla herättää myös suuren huolen siitä, mistä rahat otetaan. Miten käy esimerkiksi hallitusohjelmassa luvatun ryhmäkokojen pienentämisen? On aivan selvää, että epävarma pätkärahoitus ei ole paras tapa innostaa monipuolistamaan kielitarjontaa saatikka kehittämään kielten opetusta pitkäjänteisesti. Ministeri Gustafsson (sd.) on esitystä ylistänyt, mutta asiantuntijat puolestaan ihmetelleet. Monipuolisen kielitarjonnan edistämiseksi koko Suomessa tarvitaan tuntijakoesitystä tehokkaampia keinoja.

Suomalaisen perusopetuksen iso tasa-arvokysymys on se tosiasia, että kolmannes kunnista tarjoaa oppilailleen vain minimituntimäärän verran opetusta. Eniten ja vähiten opetustunteja antavien kuntien välinen ero vastaa jopa yhden lukukauden verran ylimääräisiä opintoja peruskoulun aikana osalle suomalaislapsista. Hallitusohjelmaan kirjasimmekin erityisen vahvasti koulutuksellisen tasa-arvon edistämisen. Peruskoulun tuntijakouudistus olisi tasa-arvon edistämisessä todellinen tekemisen paikka.

Ikävä kyllä esityksessä yläkoulun tunteja siirretään alakouluun, mutta kokonaistuntimäärää ei esitetä muutettavaksi. Vähimmäistuntimäärän lisääminen olisi kaventanut oppimismahdollisuuksien eroa ja lisännyt oppilaiden yhdenvertaisia mahdollisuuksia jatko-opintoihin. Tämä on pakko sanoa ääneen vaikka elämme taloudellisesti tiukkoja aikoja. Jokaiselle laadukas peruskoulu on asia, johon Suomella on oltava varaa. Hyvää selkänojaa antaa hallitusohjelma, jossa perusopetus on sovittu keskeiseksi kehittämisen painopisteeksi. On ihme ellei opetusministeri nosta tätä näkökulmaa esille, kun tällä viikolla kehysriihessä linjataan Suomen tulevaisuutta.

Sari Sarkomaa
Kansanedustaja (kok)
Opetushallituksen johtokunnan puheenjohtaja